Elämän ennustus neljällä rivillä

Perjantairuno nappaa kiinni Pyhäinpäivään. Vain neljä riviä – virsi on lyhyestä kaunis.

Pyhäinpäivän vietto on kristillinen perinne, silloin sopii muistella pyhimyksiä ja marttyyreja siinä missä tusinavainajiakin. Myös katolisessa kirkossa vietetään uskossaan ”poisnukkuneiden” muistopäivää.

Michael Borremans: The Case (2009)
Michael Borremans: The Case (2009)

Latinalaisessa  Amerikassa kuolleita muistetaan samaan aikaan vuodesta kuin meillä. Mutta se onkin jo toinen juttu, varsinainen rieha ja ilon päivä, jota saatetaan suunnitella kuukausia etukäteen. Kuolleet lapset saavat leluja, aikuisten haudoille viedään tequilaa. Kuoleman kääntöpuolena hengissä olevat voivat juhlia ja nauttia elämästä.

Haen päivän tekstin viime vuonna julkaistusta 365 tekstin kokoelmastani Babel. Maailmankaikkeuden päivityksestä löytyy sopivat säkeet kaikkiin kuviteltavissa oleviin tilanteisiin. Aikojen alusta aina vuoteen 2513 saakka.

Tekstissä numero kaksisataakaksikymmentäkahdeksan sekä elämä että kuolema ovat yhtä aikaa läsnä. Yleispätevyydessään rivit koettavat tavoitella jotain hyvin henkilökohtaista.

E n n u s t u s:

niin paljon ainutkertaista, niin etäällä

lopulta elämä ohittaa meidät (ja heidät)

mutta se hohtaa.

…………………………………………………………………….

Kuva: Michael Borremans. Blogin Ekstralinkissä lisää taiteilijasta.

Aivan outoa – kaksi kuvaa ja yksi runo

Kiehtovassa taiteessa on aina salaisuus. Jotain outoa ja hämmentävää. Ei koskaan vastausta vaan kysymys. Taide on kahdenvälinen sopimus, tekijän ja kokijan. Jos taiteilija selittää työnsä valmiiksi, hän aliarvioi kykyjään ja vastaanottajaa.

Soisin kirjan jatkuvan lukijan päässä viimeisen pisteen jälkeen. Jäävän vaivaamaan. Haluaisin kuvaa katsottuani jäädä setvimään sen salaisuutta. Vain siten jaksan palata uudelleen johonkin sellaiseen jota en koe kertakäyttöiseksi.

Michaël Borremans: Chost II, 2009

Belgialainen kuvataiteilija Michaël Borremans (s.1963) on kovassa nosteessa. Parhaillaan hänen taulujaan voi nähdä Helsingin Taidehallissa. Borremans ponnistaa kuvataiteen perinteestä ja tuo siihen selittävyyden sijaan kysymyksen elementin. Noin brutaalisti pelkistettynä.

Käytin allaolevan tekstin materiaaliin myös ajatuksia Borremansin näyttelykritiikeistä. Nopean kuvan taiteilijan intensiteetistä saa myös Googlen kuvahaulla, harmi vain että useimmat kuvat ovat resoluutioltaan onnettomia. Päivän säkeet siis tekeillä olevasta 365 tekstin kokoelmasta Babel.

Michaël Borremans: Automat I, 2008.

Outous ei koostu yksittäisestä vaan kaikesta

muusta mikä sen ympärillä elää,

S. Freud käytti saksankielen sanaa unheimlich

kuvatakseen asioita, jotka voivat samanaikaisesti

olla tuttuja sekä outoja ja aiheuttaa

pelon ja epämukavuuden tunteita.

M. Borremansille riittää hienoinen aavistus:

taiteilija kuvaa maalaustensa mallit kuin unessa,

usein takaapäin ja ajatuksiinsa vaipuneina,

naiset ovat nostaneet hiuksensa ylös

ja paljastaneet niskansa

kuva näyttää kauhistuttavan avoimelta – ja sulkeutuneelta

huomaat toivovasi että nainen kääntyisi

ja voisit nähdä hänen silmänsä.