Runo Herralle, omistus Päivi Räsäselle

Helsinki Pride 2019 on Suomen suurin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kulttuuri- ja ihmisoikeustapahtuma. Tilaisuuksia järjestetään viikon 24.–30.6. aikana yli sata.

Kuva Marttojen kotisivut. Svengi-essu -logo, designed by Juha Siro

Päivi Räsänen on mm. Kristillisdemokraattien kansanedustaja ja entinen ministeri sekä puolueensa puheenjohtaja, koulutukseltaan lääkäri, joka kotisivuillaan mainitsee kirjoittaneensa ”useita kirjoja elämän syvistä kysymyksistä.”

Räsänen kirjoitti avoimen kirjeen arkkipiispa Tapio Luomalle. En linkitä sitä tähän. Hänen kymmenen päivän takainen twiittinsä kiteyttää olennaisen: ”Kirkko, jonka jäsen olen, on ilmoittanut olevansa SETA:n Helsinki Pride 2019 virallinen kumppani. Miten kirkon oppiperusta, Raamattu, sopii yhteen aatteen kanssa, jossa häpeä ja synti nostetaan ylpeyden aiheeksi?…”

Olen ihmetellyt tätä uskovien lähes luonnotonta kiinnostusta lähimmäisten seksuaaliseen suuntautumiseen. Omien ennakkoluulojen ”takuumiehiksi” haetaan Jumalaa ja Jeesusta. Raamatun ristiriitaisesta maailmankuvasta poimitaan pinseteillä syntejä, joista sopii tuomita lähimmäisiä. 

Väite siitä, että homous olisi oma valinta, johtaa outoon paradoksiin. Voisiko ihminen (Räsänen) olla lesbo, jos noin vain päättäisi valita niin? Planeetallamme elää liki 8 miljardia ihmistä eikä takuulla yhtään samanlaista. Seksuaalisuuden skaala on kirjava.

Kuva: Meri Aka-Kokko

Otan esimerkin Yhdysvalloista, jotta saadaan laajempaa perspektiiviä. William Instituten raportin mukaan vuonna 2011 aikuisväestöstä noin 9 miljoonaa ihmistä oli homoja, lesboja tai biseksuaaleja. Mitä se merkitsee maailman mitassa. Onko Jumala tehnyt noin paljon sekundaa ja syrjittäviä yksilöitä?

Julkaisin oheisen runon kokoelmassani Satakieli! (Like 2008). Nyt se tuntuu entistäkin ajankohtaisemmalta. Teksti on kuunneltavissa myös sävellettynä äänirunona kotisivuillani. (Listan kahdeksasta tekstistä viimeisenä. Linkki.)

Herra siunaa ja varjele meitä. Valista meille kasvosi

ja ilmesty meille iltalehtien lööpeissä ja kohulehtien

kansikuvissa, sillä Sinä loit meidät kaikki kuvaksesi

vaikka jotkut väittävät, että olet tehnyt myös sekundaa.

Me olemme yhtä kuin sinä. Tai toisinpäin. Sinä olet

yksi ja ainoa: et musta etkä valkoinen, et hyvä etkä

paha, et Vapahtaja etkä murhaaja, väärämielinen tai

oikeudenmukainen. Yhtä hyvin äiti, joka tappoi lapsensa,

kuin julkkis, joka tilittää syöpäänsä. Sinä olet homo ja

hetero, et miinuslaskun tulos, vaan kaiken summa.

Herra kuule meitä ruumiisi ja veresi nimessä, siunaa

jokapäiväinen valmisruokamme ja pyhitä pahvilaatikkoviini,

sillä meidän on nälkä ja meitä janottaa. Herra varjele meitä

vihollisilta ja vääräuskoisilta, äläkä jätä meitä terroristien

käsiin, niin kuin mekään emme lakkaa puolustamasta Sinua.

Herra siunaa ja varjele meiltä kaikilta, jotka eivät tunne

tarkoitustasi – Herra anna meille rauha nimesi tähden.

………………………………..

Blogin ekstralinkit:

1. Piispa, emerita Irja Askola: ”He ovat väärässä”

2. Usko omaan hyvyyteen on pelottavaa?

3. Puolustaako Perjantairuno Juudasta?

………………………………..

Tie uuteen ajatteluun on kuin taivaalle kohoava pallo

Olli Jalosen (s.1954) bibliografiaan on ehtinyt kertyä mittava määrä julkaisuja: kaksi novellikokoelmaa, viisitoista romaania, lukuisia tietokirjallisuutta sivuavia julkaisuja. Näytelmät, kuunnelmat ja elokuvat -otsikon alle kertyy kuusitoista merkintää. Väitöskirja Hitaasti kudotut nopeat hetket. (Kirjoittamisen assosiaatiosta 1900-luvun suomalaisessa proosassa) valmistui vuonna 2006.

Palkintojen ja tunnustusten listalla on kolmetoista merkintää. Finlandia-palkinto vuosina 1991 ja 2018. Palkinnon 34-vuotisen historian aikana sen on Jalosen lisäksi saanut kahdesti vain Bo Carpelan.

Finlandialla ”kruunattu” Taivaanpallo (Otava 2018) on kaiken muun ohella viimein luettu. Kiteytän blogiin muutaman olennaisen ajatuksen. Lähdetään tärkeimmästä oivalluksesta. Ihminen luulee monesti käsittävänsä – mutta ei ymmärrä. Kun luin Alex Matsonin pääteosta Romaanitaide, kuvittelin tajuavani hänen romaanin tärkeimpänä ominaisuutena pitämänsä Muodon vaatimuksen. Vasta Jalosen Taivaanpallo kirkasti mitä Matson todella tarkoitti.

Olen aina ajatellut romaanin rakentamisen kolminaisuutta näin: kieli, rakenne ja tarina. Ja juuri tuossa järjestyksessä. Ilman kielen hallintaa ei ole mitään. Yksi väärin valittu lause törröttää kuin naula lattiassa ja pilaa romaanin sadat sivut. No… nyt romaanin kaava näyttäytyy minulle tällaisena: kieli + rakenne + tarina = muoto.

Olli Jalosen romaanin muoto on tiukka ja järkähtämätön. Koko romaanin kronologista rakennetta kuljettaa täysin omaperäinen kieli, joka syntyy kaksitoistavuotiaan pojan ajatuksista ja tajunnanvirrasta. Muutaman vuoden matkalla kieli muuttuu vain hieman päähenkilön tajunnan laajentuessa. Tarinan lopusta kiteytyy iso metafora siitä, miten koko ihmiskunta ja ajattelu on sysännyt meitä jatkuvasti eteenpäin. Lopulta hyvässä tai pahassa.

Kirjan henkilögalleriaan jää lopulta kaksi henkilöä, joiden varaan suuri kertomus lasketaan. Edmond Halley (1656 – 1742) oli englantilainen tähtitieteilijä ja nerokas tutkija, jonka saavutukset jäivät suurelta osin hänen aikalaisensa Isaac Newtonin varjoon. Kirjan ehdoton päähenkilö on Angus, lapsi vielä, jonka Halley ottaa apulaisekseen tehdessään havaintoja syrjäisellä Saint Helenan saarella. Lopulta Anguksen harteille lasketaan suuria asioita, joiden mukana hän kasvaa omaa itseään isompiin mittoihin.

Olli Jalonen. Kuva Ylen sivuilta.

Taivaanpallo perkaa sosiaalisia suhteita, uskonnon ja tieteen välisiä näkemyksiä, taikauskoa ja totuutta, asioiden hyväksymistä ja kyseenalaistamista, ennakkoluuloja ja uusia näkemyksiä.

Olen kääntänyt koirankorvan mm. sivulle 358: ”Me rämmimme yhä toinen jalka nilkkaa myöten entisaikojen savessa, herra Halley sanoo kerran kun olemme kahdestaan ja hän haluaa opettaa minua irti Vanhasta testamentista. Uudesta hän ei sano yhtä pahoin mutta Vanhasta hän sanoo että siellä on ilmiselviä virheitä, ja jos on tosiasioin osoitettavia virheitä niin miten sellainen sana voi olla virheettömästä Jumalasta syntynyttä.”

Summa sumarum: Taivaanpallo kuuluu ehdottomasti luettaviin teoksiin. Kirja avaa menneisyyttä kiinnostavalla tavalla – miten maailmankuva alkoi 1600-luvulla avautua silkasta uskonnosta kohti tiedettä ja asioiden ja ilmiöiden tutkimista. Muoto vaatii tekstiin tiettyä toisteisuutta, mutta ehkäpä muutaman kymmenen sivun karsinta ei olisi ollut haitaksi.

Kirjan lopetus on erityisen hieno. Jotain tulee valmiiksi, mutta ei kiinni naulatuksi. Taantumuksen ja tulevaisuuden kamppailua ei alleviivata. Tie uuteen ajatteluun on auki kuin taivaalle kohoava pallo.

……………………………..

Ekstralinkit

1. Viime perjantain radiohaastattelussa puhuin myös tästä runoilijasta

2. Kevään kirjastokeikalla suosittelin näitä

……………………………..

Vuoden mittainen rakkausruno

Kiinalaiset viettävät uutta vuotta muutamaa viikkoa myöhemmin kuin me. Ajankohta osuu tammi-helmikuun kanttiin ja vaihtelee vuosittain. Kiinalainen horoskooppi perustuu eläinmerkkeihin, jotka toistuvat kahdentoista vuoden sykleissä. 2017 oli kukon vuosi, alkava kuluu koiralle. Olen itse jänis.

Kuva: dreamstime.com

Päivitän postaukseen vuoden kiertoon puristetun runon (alkuperäinen löytyy kokoelmasta Babel, 2013). Teksti on silkka rakkausruno, mutta mitä muuta täällä tarvitaan? Raymond Carverin säkein: ”Saitko tältä elämältä / mitä halusit, kaiken jälkeen? / Sain. / Ja mitä halusitkaan? / Kutsua itseäni rakastetuksi, tuntea itseni / rakastetuksi tässä maailmassa.”

Ystävät hyvät: toteutuvia toiveita tulevaan koiran vuoteen!

Kuva: ru.pngtree.com

älä unohda meitä kun noitapilli

roomalainen kynttilä ja Karjala takaisin

ilotulite tykinlaukaus ja tähtisädetikku

älä unohda jos pakastinta kylmempi ja pilkkoa pimeämpi

Suomi sota sisu Sibelius ja suojasää

edelliskevään eloon heräävä hautausmaa

älä unohda kun vedestä nousee miljardeja

koskikorentoja surviaisia sääskiä ja sudenkorennot

saavuttavat sukukypsyytensä

älä unohda kun Karhunlaukka levittää tuoksuaan

kun savesta ja syljestä rakennetut pääskyjen pesät

lintujen parvet lämpimistä maista ja

Laulu tulipunaisesta kukasta

älä unohda kun tähkäpäiden yllä täysikuu

(valehtelisin jos väittäisin vihaavani kauneutta)

viinimarjat viiruvalmuskat kurkiaurat kelloköynnökset

ja radiosta J. Felicianon Listen To The Rain

älä unohda kun ensilumi kynttilät ja illan suurin potti

yli neljätoista miljoonaa euroa

kalenterin ensimmäinen ja viimeinen luukku

älä unohda kun taivaankaari tiheys teräsjää ja revontulet

kun televisiosta uutiset sää ja urheiluruutu

ja kello kiertyy vuoden viimeiselle minuutille: helan går

älä unohda kun murheita muistaa ken vois laulajan

kun illan varjoon himmeään myötä kaipuun jälleen jään

…………………………………………….

Blogin aiemmat ekstralinkit:

1. Ateenan vuodenvaihde: ”Lähemmäs elämää”

2. Lisää kiinalaisista horoskoopeista ja uskomuksista: ”Jäniksen neuvo: avaa ovi, kun onni kolkuttaa”

…………………………………………….

Täältä löydät kiinalaisen horoskooppieläimesi ja luonteesi tulkinnan

……………………………………………

Usko omaan hyvyyteen on pelottavaa?

Seuraava romaanini käsittelee hyvän ja pahan problematiikkaa. Aikaperspektiivi avaa kolme ikkunaa: 1923, 1951 ja 2026. Tämä ei ole päivitykseni pointti, vaan haluan nostaa tänne muutaman rivin lukemastani lähdekirjallisuudesta.

Newsweek, Aref Karimi / AFP-Getty Images

Martti Lindqvist (1945 – 2004) oli teologian tohtori, sosiaalietiikan dosentti ja kirjailija. Bibliografiaan ehti kertyä liki kolmekymmentä teosta. Hyvä, paha ja pyhä (Otava 2002) tarkastelee pahaa ja sen käsittämättömyyttä sekä haasteena että uhkana ihmisen tulevaisuudelle.

Paha on kaupallistettu, se myy ja tuottaa elämyksiä. Se on kuitenkin todellinen kokemus väkivallasta, kärsimyksestä ja kuolemasta. Lainaan Lindqvistiä sivulta 188. Rivit kestävät lukemisen useaan kertaan. Teologin näkökulmaa sietää punnita. Pahalta ei voi piiloutua, se on kohdattava ja käsiteltävä.

”On tärkeää vastustaa pahaa ja puolustaa hyvää sekä samalla tutkia ja kyseenalaistaa näiden kahden välistä suhdetta. On oltava avoin uudelle ja tietoinen siitä, että sekä hyvä että paha voivat aina yllättää. Me olemme peruuttamattomasti osa molempia tarinoita. On tärkeää myös puolustaa niitä, jotka ovat tehneet pahaa ja osoittautuneet pahoiksi. Siksi pahintakin on kuultava ja puolustettava. On säilytettävä kontakti elämän eri puoliin.

On pelottavaa nähdä, miten tällä hetkellä sekä valtiot että ulkoiseen menestykseen ja hyvinvointiin takertuvat yhteiskuntaluokat täysin silmittömästi ja ongelmattomasti uskovat omaan hyvyyteensä ja oikeassa olemiseensa. Ne näkevät ainoana henkiinjäämisen mahdollisuutena linnoittautua omaan ryhmittymäänsä ja rakentaa sen ympärille niin täydellinen turva, että se olisi sekä todelliselta että kuvitellulta pahalta täysin saavuttamattomissa. Tämä on täydellinen illuusio ja käytännössä toimimaton strategia. Sotaa pahaa vastaan ei voida voittaa. Siksi pahan kanssa on opittava elämään.”

…………………………………………….

Blogin ekstralinkit:

1. Paholaisen kätyri kouluttaa kansanjohtajia

2. Olen Jumala, tai Paholainen

…………………………………………….

Valepukki – Suomessa laittomasti ja ilman papereita

Olkaa hyvä, tässä postaus, jonka tekstin olen julkaissut ennekin. Ehkä tästä tulee perinne, samoin kuin jouluaaton piirretystä, jossa Lumiukko lentää punatukkaisen pojan kanssa ympäri maailmaa.

Lehtikuva: Martti Kainulainen.
Lehtikuva: Martti Kainulainen.

Maahanmuuttoviranomaisten tietoon seuraavaa: on epäiltävää, että Korvatunturille pesiytynyt henkilö, joka esiintyy nimellä Joulupukki on maassa laittomasti ja ilman oleskelulupaa. Toiminta on häikäilemätöntä ja organisoitua. Jälkien peittelyssä ja viranomaisten hämäämisessä avustavat lukuisat valepukit. Entä Joulumuori, kuuluuko eukko samaan kastiin muiden karkotettavien mummojen kanssa?

Joulupukki väittää olevansa suomalainen. Ikäänsä ja synnyinpaikkaansa koskeviin kysymyksiin hän vastaa vältellen, vaikka ne ovat yleisesti tiedossa. Henkilön alkuperäinen nimi on Nikolaos. Syntynyt 200-luvun lopulla Lyykiassa, joka on nykyistä Lounais-Turkin aluetta.

Mark Copier, The Grand Rapids Press
Mark Copier, The Grand Rapids Press

Nikolaoksella on ikää vajaat 1800 vuotta, mikä ei pyhimykseksi julistetulle henkilölle ole paljon. Kirkonmies toimi aluksi Myran piispana, mutta alkoi sittemmin ulottaa toimintaansa ympäri Eurooppaa. Henkilö vaihtoi usein identiteettiä ja toiminta alkoi saada outoja piirteitä. Alkuperäinen ajatus lasten suojelemisesta keikahti kurinpitäjän rooliin.

Varhaiseen kaiverrukseen on ikuistettu yksi siirtymävaiheista. Pyhimyksen apuri on saanut sarvet ja risukimpun ja alkajaisiksi pelotellaan tenavat ojennukseen. Erityisesti Itävallassa kehittyi tapa, jossa Nikolaoksen kanssa kulki Krampus, musta paholainen. Kurinpidon ihanne on säilynyt: ”Onkos täällä kilttejä lapsia”, kysyy myös Korvatunturin pukki ensitöikseen.

Kun Sinterklaasina esiintyvä hahmo nousi 1600-luvulla Amsterdamista laivaan ja suuntasi New Yorkiin, oli viisainta ottaa jälleen yksi uusi nimi käyttöön. Se ei Santa Clausia pelastanut. Siihen tarvittiin rutkasti rahaa ja kunnon markkinointikoneisto. Kuinkas muutenkaan.

Santa Claus synnytettiin uudelleen 1931. Coca-Cola tilasi ja mainospiirtäjä Haddon Sundblom loi hahmon, joka tuli tunnetuksi kaikkialla maailmassa käsittämättömän nopeasti. No, rahalla saa ja porolla pääsee. Sundblom piirsi massiivisiin mainoskampanjoihin pukin edesottamuksia yli kolmenkymmenen vuoden ajan. Taiteilijan vanhemmat olivat siirtolaisia. Isä Ahvenanmaan Föglöstä ja äiti Ruotsista.

Kuva: Haddon Sundblom
Kuva: Haddon Sundblom

Suomalaisessa kulttuurissa kaikkineen on äärettömän ohuesti mitään ”aitoa ja alkuperäistä”. Jos Joulupukki olisi Korvatunturilta kotoisin, se olisi yhä pakanallinen ja surkea laina ortodoksisesta ja katolisesta kulttuurista. Harmaaturkkinen ja humalassa mellastava sarvipää, joka Nuutin päivänä ryöstelee jouluruoan tähteet ja saa pienimmät piiloutumaan juoksujalkaa.

…………………………………………….

Ekstralinkit:

1. Joulu onkin Saturnalia-juhla 

2. Ihmeellistä joulua

3. Christer Kihlman ja lentävä Lumiukko

…………………………………………….

Aivan ylittämätön kirjan aloitus

Esittelin edellisessä päivityksessä kaksikymmentä intensiivistä romaanin aloitusta. Jutun julkaistuani muistin aloituksen, joka lyö ne kaikki laudalta – samoin kuin kaikki muutkin mahdolliset aloitukset. Haen mielipiteelle perustelut Joseph Hellerin teoksesta Katso kuvaa. (wsoy 1989, suom. Seppo Loponen)

Heller (1923 – 1999) oli amerikanjuutalainen kirjailija, joka julkaisi romaaneja, näytelmiä ja novelleja. Kirjailija on meillä vähemmän tunnettu, maailmalla hänen jokainen julkaisunsa oli merkkitapaus.

Katso kuvaa lähtee liikkeelle Aristoteleesta, joka tarkastelee Homeroksen rintakuvaa – ja tätä kohtausta maalaavasta Rembrantista. Seurauksena on hillittömän letkeä antiikin tarinoiden ja filosofien elämänvaiheiden pyöritys, jota peilataan Euroopan uudistumisen aikaan 1600-luvulla.

Vaikuttaako tylsältä? Voin vakuuttaa, ettei ole jos historia edes hitusen kiinnostaa. Tai haluaa tarkastella elämää ja ajattelun perusteita kirjailijan tarjoamista yllättävistä näkökulmista.

Annetaan siis Hellerin kertoa miten aikalaistodistaja järkyttyi kuullessaan ylittämättömästä kirjan aloituksesta. (Jos et pidä Raamattua tähän sarjaan vertailukelpoisena kirjana, lue ekstralinkki jutun lopusta.)

Raamatunkuvitus, Gustave Doré
Raamatunkuvitus, Gustave Doré

”Vuonna 332 eKr Aleksanteri Suuri siirtyi Syyriasta Palestiinan halki Egyptiin julistautuakseen siellä faaraoksi, ja Ateenaan alkoi tihkua tietoja matkan varrella tavatusta heprealaisesta Raamatusta, jonka alkukappaleessa esitettiin maailmankaikkeuden luomisteoria.

Kertomus oli niin yksinkertainen, että häntä raivostutti ettei hän ollut keksinyt sitä ensin. Tulkoon valkeus, ja valkeus tuli. Mikä voisi olla helpompaa?

Siinä se oli kokonaan, muutamassa kappaleessa.

Alussa Jumala loi taivaan ja maan.

Miksei hän itse ollut sanonut sitä? Se oli paljon selkeämpää kuin hänen oman mutkikkaan kosmologiansa Liikkumaton liikuttaja, Ajattelematon Ajattelija tai Liikkumaton Liikkeelle Paneva Voima.

Hänen oli annettava tunnustus noille juutalaisille, keitä olivatkin, mutta he myös suututtivat häntä. Kuinka kauan hän pystyisi salaamaan asian oppilailtaan?

Hän tiesi että keski-ikäinen mies, jolla oli oma kauan vaalimansa teoria, välittää yhä vähemmän siitä, pitääkö se paikkansa, ja yhä enemmän siitä, otetaanko se todesta ja saako hän siitä kunniaa elinaikanaan.

Ja nyt tupsahti tämmöinen kirottu juutalainen Raamattu pahimpaan mahdolliseen aikaan. Tämän rinnalla hänen Metafysiikkansa jäisi armotta toiseksi.”

………………………………………………

Ekstralinkissä ”Raamattu on romaanin kaltainen, eikä historiallinen oppikirja.”

……………………………………………..

Asia koskee sinua, kun naapurisi seinä palaa

Asiani ovat kohtuuttoman hyvin. On varaa asuntoon ja työhuoneeseen, rahaa ruokaan ja juomaan. Lääkärit ovat ehtineet pelastaa henkeni jo pariin kertaan. Juuri siksi, liian tasaiseen eloon tottuneena äimistelen nyt maailman menoa.

Kuva Kouvolan Sanomat / Jari Sourander

Mihinkään ei voi enää luottaa. Kun taloustieteen nobelisti, Joseph Stiglitz esittää näkemyksiään taloudestamme, suomalaisekonomistit käyvät kilvan kiistelemään analyysin epäluotettavuudesta. Kaikki keskenään erimielisinä, totta kai. Luojan kiitos, media enää käytä termiä ”huippuasiantuntija”. Sellaisia ei ole.

Eilinen (22.9.) Aamulehden pääkirjoitus kehottaa kuuntelemaan pakolaiskysymyksessä entistä YK-pääsihteeriä, Kofi Annania. Tuskin kannattaa, koska jokainen suomalainen tietää tehokkaat keinot kriisin ratkaisuun ja osaa arvioida maahan pyrkivien avuntarpeen ja kotimaasta lähdön syyt. Olen lainannut täällä aiemminkin Ernst Billgreniä, ruotsalaista taitelijaa ja Kuninkaallisen taideakatemian jäsentä:

”Jos ihminen on varma jostakin, kysymys on miltei aina siitä että hän ei ole hahmottanut asian kaikkia ulottuvuuksia. Todellisuus on täynnä paradokseja, mikä käy ylivoimaiseksi meidän aivoillemme. Aivoille pitää olla joko tai. Asia on joko lyhyt tai pitkä. Jos meitä vastaan tulee jotakin sekä lyhyttä että pitkää me hämmennymme ja olemme taipuvaisia kallistumaan vain toiseen vaihtoehtoon. Ongelma on siinä että selvyyttä ei tule koskaan.”

Mutta paradoksaalisesti, vain yksi on varmaa: oikeassa olemisen tarve lyö jarrut kaikelle ajattelulle. Kun pysähtyy ensimmäiseen varmana pitämäänsä mielipiteeseen, mikään ei enää edisty. Luova ongelmanratkaisu ei hae olemassa olevia mahdollisuuksia tai oikeana pitämiään vastauksia. Pahan yhtälön ratkaisu vaatii kehittämään kokonaan uudet kysymykset.

Aluksi kysyn itseltäni, miksi suhtaudun yhtä suurella vakavuudella tai tunteella mielipiteisiin, joiden takana on harkinta ja todellinen tieto, kuin niihin, jotka perustuvat tietämättömyyteen, ennakkoluuloihin ja pelkoon. Tärkeää ei ole se miten moni kenenkin mielipiteitä vastustaa tai puolustaa, vaan se, miten päteviä heidän perustelunsa ovat.

Koko päivitykseni perustuu ahdistukseen, kun mietin onko maailma kaatumassa päälle vai tuleeko se tänään vain poikkeuksellisen lähelle. Pitkä perspektiivi antaa kyseenalaista lohtua. Katastrofista toiseen on kulkenut ihmisten tie. Jo ennen ajanlaskuamme sanottiin: ”Asia koskee sinua, kun naapurisi seinä palaa.”

Lueskelin viisastuakseni Fernando Pessoan Levottomuuden kirjaa. Ehkä on vain tyydyttävä unelmien mittayksikköön, tehtävä konkreettisesti se, mihin rahkeet riittävät. Olkoon se miten pientä tahansa. Lohdukseni poimin viimeisen, viiston huumorin silaaman sitaatin Pessoalta: ”Me emme toteuta itsestämme mitään. Elämä paiskaa meidät kuin kiven ja me huudamme ilmassa: Tässä mennään muuttamaan maailmaa.”

………………………………

Ekstralinkissä lisää Fernando Pessoasta ja Ajan illuusiosta.

………………………………

Elämän ennustus neljällä rivillä

Perjantairuno nappaa kiinni Pyhäinpäivään. Vain neljä riviä – virsi on lyhyestä kaunis.

Pyhäinpäivän vietto on kristillinen perinne, silloin sopii muistella pyhimyksiä ja marttyyreja siinä missä tusinavainajiakin. Myös katolisessa kirkossa vietetään uskossaan ”poisnukkuneiden” muistopäivää.

Michael Borremans: The Case (2009)
Michael Borremans: The Case (2009)

Latinalaisessa  Amerikassa kuolleita muistetaan samaan aikaan vuodesta kuin meillä. Mutta se onkin jo toinen juttu, varsinainen rieha ja ilon päivä, jota saatetaan suunnitella kuukausia etukäteen. Kuolleet lapset saavat leluja, aikuisten haudoille viedään tequilaa. Kuoleman kääntöpuolena hengissä olevat voivat juhlia ja nauttia elämästä.

Haen päivän tekstin viime vuonna julkaistusta 365 tekstin kokoelmastani Babel. Maailmankaikkeuden päivityksestä löytyy sopivat säkeet kaikkiin kuviteltavissa oleviin tilanteisiin. Aikojen alusta aina vuoteen 2513 saakka.

Tekstissä numero kaksisataakaksikymmentäkahdeksan sekä elämä että kuolema ovat yhtä aikaa läsnä. Yleispätevyydessään rivit koettavat tavoitella jotain hyvin henkilökohtaista.

E n n u s t u s:

niin paljon ainutkertaista, niin etäällä

lopulta elämä ohittaa meidät (ja heidät)

mutta se hohtaa.

…………………………………………………………………….

Kuva: Michael Borremans. Blogin Ekstralinkissä lisää taiteilijasta.

Aavistan, että jossain on virhe mutten tiedä missä

Äiti siirtyi ajasta iäisyyteen reilun 85 vuoden ikään ehtineenä 15.6.2014 klo 8.40. Kuolemasta käytetään usein aikaan liittyviä kiertoilmaisuja: ” Aika jätti. Hänen aikansa tuli täyteen…” Raamattu puhuu usein ”iankaikkisuudesta”.

Surun ja menetyksen tunteisiin sekoittuu väistämättömyyden kokemuksia ja iloa elämän jatkumisesta lapsenlapsissa. Nostan tähän päivityksen parin vuoden takaa. Siinä aikaa ja elämän illuusiota tarkastellaan fyysikon ja runoilijan, Fernando Pessoan näkökulmasta. Blogi palaa uusiin päivityksiin aikanaan – juhannuksen jälkeen.

Pöytälaatikkoon kertyi muutama kello. Keräsin kirppareilta lisää kunnes viisikymmentä tuli täyteen. Aikaa kului kaksitoista vuotta. Plus ne kolme, kun mietin mitä loppuun käytetyllä ajalla tulisi tehdä. Lopulta tungin kellot kantikkaaseen lasimaljakkoon. Nyt ajan illuusiota sopii tarkastella puolelta jos toiselta.

Aikojen alussa aika oli karkeata tavaraa, jota auringon nousu ja lasku paloitteli. Sekunti määriteltiin jo pari tuhatta vuotta sitten, mutta eihän sille käyttöä ollut. Vasta 1600-luvulla tähtitieteilijät alkoivat tarvita niin hienojakoisia määreitä, että sekunnitkin pilkottiin.

Fysiikka määrittelee ajan tapahtumien välisenä etäisyytenä aika-avaruuden neljännellä akselilla. Einsteinin yleinen suhteellisuusteoria esittää kaareutuneen aika-avaruuden käsitteen: eristetyssä järjestelmässä ajan kuluessa eteenpäin entropia eli haje kasvaa, joten sen lisääntymisestä voidaan päätellä ajan suunta.

Jotkut esittävät, ettei aikaa ole. Väärä illuusio syntyi, kun ihmiset oppivat mittaamaan ”aikaa”. Kun hiekka valuu tiimalasissa, se vain siirtyy paikasta toiseen. Aika pysyy paikallaan ja on siis ikuisuuden mittainen. Ajan suuretta voisi paremminkin etsiä eri paikoista ja niiden suhteista toisiinsa.

Portugalilainen runoilija Fernando Pessoa (1888 – 1935) pohtii Levottomuuden kirjassaan ajan olemusta. Pessoa kirjoitti ”päiväkirjaa” kaksikymmentäkolme vuotta ja julkaisu koottiin hänen jäämistöstään.

Levottomuuden kirja on eurooppalaisen kirjallisuuden merkkiteoksia. Muistiinpanoissaan Pessoa pohtii elämän ilmiöitä kaikilta mahdollisilta kanteilta: ”Heittäydyn välillä metafyysisiin pohdiskeluihin yhtä tunnontarkalla ja kunnioittavalla innolla kuin ihminen, joka tekee todellista tieteellistä työtä.”

Pessoan kirja on loputtoman rikas kudelma ”kaikesta mahdollisesta” mitä ihmisen päässä liikkuu. Niin innostava ja inspiroiva joka sivullaan, että muutaman rivin lainauksen poimiminen tähän tuntuu tuskalliselta.

……………………………………………………………………………

”En tiedä mitä aika tarkoittaa. En tiedä sen todellista mittayksikköä, jos sillä sellainen on ylipäätään. Sen tiedän, että kellon mittaama aika on väärä, koska se jakaa ajan jaksoihin, ulkoa. Tiedän senkin, ettei aikaa voi mitata tunneilla, koska ne eivät jaa sitä vaan mielikuvaa siitä. Unelmien mittayksikkö on myös väärä sillä niissä vain hipaisemme aikaa, joskus hitaammin joskus nopeammin, ja se elämmekö kaiken nopeasti vai hitaasti riippuu ajan kestosta josta en tiedä mitään.

Väliin tuntuu, että kaikki on valhetta ja että aika on pelkkä kehys johon tungetaan kaikki joka on sille vierasta. Kun muistelen mennyttä elämääni, huomaan että ajat sijoittuvat täysin järjettömille tasoille ja korkeuksille ja että saatan olla nuorempi tilanteessa, jossa olen saavuttanut kunnioitettavan 15 vuoden iän, kuin silloin kun istun lapsena leikkikalujen keskellä.

Aavistan, että jossain on virhe mutten tiedä missä. Tuntuu kuin olisin taikatempussa, missä tiedän jo ennalta tulevani huiputetuksi, mutten näe mitä tekniikkaa tai apuvälineitä siihen käytetään. /…/ Mietin ovatko saman ajan vievät liikkeet, kuten se että poltan savukkeen, kirjoitan tämän kappaleen ja ajattelen epäselvästi, todella yhtäaikaisia. /…/

Ovatko huomioni tyhjänpäiväisiä? Ovat tietenkin. Ovatko ne pelkkiä mielikuvitusleikkejä? Pakko myöntää. Mutta mikä on se joka mittaa meitä mittaamattomasti ja ottaa meidät hengiltä vaikkei ole itsekään olemassa?”

……………………………………………………………………………

EXTRALINKIT

1. Andalusialainen koira julkaisi Levottomuuden kirjan Sanna Pernun suomentamana ja Priit Pärnin kuvittamana 1999. Kirjoitin blogiin Pessoasta aiemmin 20.10.2010. Juttu löytyy linkistä.

2. Linkitin aiemmin FB-sivulleni runon, jonka tein äitini päiväkirjamateriaalista hänen täytettyään 83 vuotta. Tässä linkki vielä kerran.

Uuden vuoden ottelu – fysiikka vastaan lyriikka

Kierrätän vielä tähän kahden vuoden takaisen jutun. Vaikka tiedemiehet ovat kertoneet, ettei aika ole todellista, joidenkin asioiden hoitoon on sovittu takaraja. Toivon pikimiten pääseväni työrytmiin, jossa ehdin tehdä tänne uusia havaintoja. Finlandiavoittajakin on luettu, myös siitä tekisi mieli jotain sanoa.

…………………………………………………………………………………………..

Einsteinin ensimmäinen, erityinen suhteellisuusteoria hylkäsi absoluuttista aikaa tikittävän kosmisen kellon ja sekoitti ajan ja paikan käsitteet. Tällainen kaikkeus ei kehity, se ainoastaan on. Voidaan ajatella, että mennyt ja tuleva ovat siinä ”läsnä koko ajan.”

Brittien tiedelehti New Scientist käsittelee 19.1.2008 artikkelissaan aikaa: ”Maailmankaikkeuden ovelin temppu on uskotella meille, että aika on todellista.”

Kuva: Rajesh Kumar Singh/AP/Lehtikuva (Suomen Kuvalehti)

Ihmisellä on taipumus havitella maailmaa haltuun tieteellisillä metodeilla ja matemaattisilla suureilla. Uusimmat teoriat kyseenalaistavat havaitsijasta riippuvan aikakäsityksen. Niiden mukaan eräillä kaoneiksi nimetyillä hiukkasilla on ajallinen suunta, joten mikromaailmakaan ei voisi uhmata ajan “lineaarista” virtaa.

Kari Enquist sanoo kuitenkin: ”Totta puhuen aikakysymykset ovat niin vaikeita, että useimmat fyysikot nostavat kätensä niiden edessä.”

Kun vuosi vaihtuu, runoilija ei voi väistää vastuutaan, säkeiden siivellä kaikki on mahdollista. Lopullisia totuuksia odotellessa lähdetään uuden vuoden matkalle paikkohin ja aikoihin. Tuhannet vuodet mahtuvat saman todellisuuden sisään.

……………………………………………………………..

Vuoden ensimmäisellä viikolla voit nähdä Merkuriuksen

Käärmeenkantajan tähdistössä

samaan aikaan Intiassa Gangesin tyttäret

kalkitsevat kasvonsa valkoisiksi

samaan aikaan Nepalin rinteillä eletään

vallanpitäjien valitsemaa vuotta 2068

samaan aikaan Himalajan vuoristossa

loppuu Hindujen Kali Yuga -kalenterin vuosi 5112

samaan aikaan samassa paikassa eletään myös

buddhalaisen ajanlaskun vuotta 2555

samaan aikaan Islamin yhteiskunnissa vietetään

Jumalan, Armeliaan Armahtajan vuotta 1432

samaan aikaan Pyynikin rinteellä valmistaudutaan

gregoriaanisen kalenterin vuoteen 2012

samaan aikaan ortodoksikirkoissa käytetään

juliaanista kalenteria, joka on siitä 13 vuorokautta jäljessä

samaan aikaan pyhä mies odottaa auringonpimennystä

ja Venäjän vanhauskoiset käyttävät kalenteria

jossa vuosia alettiin laskea maailman luomisesta –


runossa kaikki on kerralla läsnä:

Shusma Gautan, joka pystyttää pihalleen alttarin perustuksia,

nakit, perunasalaatti ja siiderit Siwan tarjouksessa,

rautakaupan raketit, roomalaiset kynttilät,

Karjala takaisin, pommipaketti kahdella kympillä

sekä Siri Viharin luostarin aamu, joka on alkanut

munkkien pyykinpesulla jo ennen rukoushetkeä

……………………………………………………………….