Kirjoitin blogiini 21.10. kirjamessuaiheisen jutun ja lisäsin sen sen kommentteihin seuraavat rivit: ”Tein messuilta myös kirjalöydön, tai oikeammin pieni kustantaja tuuppasi sen kouraani. Nuoren Siiri Enorannan Omenmean vallanhaltija on monessa suhteessa hämmästyttävä suoritus. Genre on minulle vieras. — Palaan Enorannan kirjaan kuitenkin, kun olen tutustunut siihen junamatkan mittaa paremmin.”
Finlandia Junior ehdokkaat julkistettiin eilen. Siiri seisoo kuvassa vasemalla kukkapuskansa kanssa hymynsä hukanneena. Jännä paikka, epäilemättä. En ole vielä lehteilyä laajemmin tutustunut kirjaan, ja saattaa olla, että se päätyykin sisareni tyttären Jasminan tarkempaan analyysiin.
Turku profiloitui muutama vuosi sitten uuden urbaanin lyriikan syntysijaksi. Tampere on noussut nopeasti Suomen lastenkirjallisuuden vahvaksi keskukseksi. Perustelut ovat pitävät, mutta liian pitkät tähän yhteyteen.
Pidän tamperelaiselle Siirille peukkua Finlandia-kisassa kaiken lukemattomuuteni oikeudella. Omenmeanin kieli on sujuvaa ja tarkkaa, hengityksen rytmissä kulkevaa. Siinä on sellaista tarinan ja sadun magiaa, jonka uskon pitävän oikean ikäisen lukijan otteessaan viiden ja puolensadan sivun matkan. Siiristä tuli Pirkkalaiskirjailijoiden jäsen ensi yrittämällä. Olen vakuuttunut, että tämä ei jää tähän.
LOPUKSI MIETIN… MITÄ ISÄ OIKEIN LUKEE?
Isänpäiväksi markkinoidaan ”Prikaatin kostoa, erikoisagentin karmivaa hautalöytöä, konkarietsivää murhaa ratkaisemassa, Kovaa tuomiota ja tosipohjaista sotaromaania”. Ja ettei totuus unohtuisi, Kalle Päätalon syntymästä on kulunut 90 vuotta. Sen kunniaksi isän sopii tarttua kuvitettuun Koilismaa -romaaniin.
Juttu on ihan yes. Sitä markkinoidaan mitä myydään. Mutta valtavirran kliseistä poikkeaminen voisi olla välillä virkistävää. Ehkä isä ei olekaan sarjakuvasika Wagnerin alter ego, joka loisii sohvalla miettien vain kaljaa ja makkaraa?