Sain pyynnön runoista juhla-antologiaan, eräs aktiivinen yhdistys täyttää tasavuosia. Osallistuin yhdistyksen toimintaan sen alkuvuosina, joten lähetin ehdolle muutaman tekstin esikoiskokoelmastani Vapaa pudotus. (Like 1998)
Blogin Perjantairuno on ollut telakalla kesän, joten julkaisen yhden teksteistä täällä. On olemassa aineen häviämättömyyden laki: Nihil interit – mikään ei katoa. Materian massa ei voi hävitä, se pysyy tai ottaa uuden muodon: puu synnyttää palaessaan kaasuja, lämpöenergiaa ja tuhkaa.
Noin 68.3% maailmankaikkeuden energiasta arvioidaan olevan pimeää energiaa. Sen voiman arvellaan työntävän galakseja toisistaan poispäin. Astronomien uusimpien havaintojen mukaan tämä universumin aine on todellista ”vaikka meillä ei ole mitään käsitystä sen koostumuksesta”.
Entä hengen energia ja tunteiden palo, ajatuksen ja tekojen näkymätön voima. Onko sitä? Mikä täällä saa kaiken alkamaan alusta yhä uudelleen ja mihin se elämä hiipuessaan katoaa, vai katoaako?
………………………………………………………….
Koko Royal Philharmonic Orchestra
soitti minun pääni sisällä,
ympäri päissään joka ainoa sorkka.
Dvorákin sellokonsertto tähtikirkkaassa yössä,
laineet lyijyvettä raskaammat ja tuuli painoi.
Kun ohjasimme kiville, pohja repesi keulasta perään.
Vielä silloinkin annoin sinulle meriselityksiä
kun vaivuin painot jaloissa kohti pohjaa.
Näin unta ruusuaidasta, joka oli leikattu
viiden sentin tapeiksi. Valosta versoi
kaksi läpikuultavaa silmua. Uskoin että siitä alkaa
kierto alusta taas. Niin kuin kaikki
alkaa kerta toisensa jälkeen.
…………………………………………………………
Kuva: National Geographic/Walden media