Muinoin Akropoliille alettiin rakentaa linnoitusta ja Athene-jumalatar halusi auttaa urakassa. Niinpä hän alkoi henkilökohtaisesti järjestellä kivien kuljetusta Pentelikon-vuorelta. Kesken kaiken hän sai kuulla miten kaksi Ateenan kuninkaan tyttäristä oli menettänyt järkensä ja heittäytynyt alas Akropoliilta. Järkyttyneenä jumalatar pudotti kiven, jota oli kantamassa. Niin syntyi Lykabettos-vuori keskelle Ateenaa.
Puhemies Mao sanoi, ettei ihminen ole ihminen, ennen kuin on kiivennyt Kiinan muurille. Ateenassa otetaan astetta rennommin ja sanotaan, ettei kaupungissa kannata käydä, ellei kiipeä Lycabettokselle. Niin piti tehdä tälläkin kertaa. Ja totta on, että kaupunki avatuu komeammin tuskin mistään.
Huippua kaunistaa Agios Georgioksen kappeli ja pieni patio sen edessä, kaikki valkoista marmoria. Lycabettos ei ole järin korkea, mutta 227-metrisen vuoren huipulla tunnelma on yhtä aikaa tiheä ja avara: kaiken keskellä ja kaikesta poissa. Kappeli nielaisee hämäräänsä, ulos astuessa auringon hehku sokaisee.
Päivä käynnistyi seitsemältä, aluksi kolmen tunnin siivu käsikirjoitusta, jatkoksi lenkki Lycabettokselle. Ja koska tämä ei ole silkka matkailublogi, etsin kirjahyllystä vielä muutaman säkeen. Aivan itsekseen käteeni osuu Leena Rantasen kokoelma Vastaantulijoita (Like 2006). Proosarunosta Pahvilaatikko löytyy ajankohtaista vastapainoa jumalten puuhille.
”Minua kiukuttaa, miksi jalkakaytäville jätetään valtavia pahveja! Tuskin mahtuu ohitse kulkemaan! Siinä on joku pöyhkeä ostanut jääkaappipakastimen ja kantanut kääreet kadulle toisten riesaksi. Tuohan on kuin yksiö, sanoo edelläni kulkeva nuori mies toverilleen. Kun tulen pahvien kohdalle, ne liikahtavat, sieltä yrittää nousta uninen mies jolla on likainen parransänki.”
Muistan Lontoosta itsekseen liikuskelevat isot pahvit. Yksi paikallinen tuttu sanoi että mitä, miksi eivät kodittomat saisi olla täällä, sinäkö panisit ne vankilaan?
Leena Rantasta olen jossain määrin seurannut, minulla on joku hänen pienoisproosakirjansa, joka kestää lukemista aina vähän väliä. Hän myös taisi suomentaa Pirandellon pari novellikokoelmaa pari vuotta sitten, ja minusta suomensi hyvin.
Se mikä noissa kuvissa sieltä vuorelta pistää silmään on kukkuloiden ilmiselvä eroosio. Millainen on ilmanlaatu nyt, kun kesä on ohi vissiin sielläkin?
Hei,
täkäläisittäin kesä on ohi. Mutta tänään sunnuntaina n. 24 astetta ja aamukahvilla (10.30) parvekkeen auringossa turhankin lämmintä, vaikka heitti paidan pois.
En ole ollut täällä kaiken kuumimpaan aikaan, saatan vain aavistaa miljoonakaupungin kattilan vuorten keskellä, jonne pakokaasut jäävät pyörimään. Ateenahan ei kaupunkina ole kaunis, mutta hengeltään ainutlaatuinen. Hyvässä ja pahassa.
Ilman laatu täällä nopeuttaa eroosiota… ja sehän syö lopulta kaiken mikä ei hautaudu arkeologien iloksi.