Avainsana: Lycabettos

Jumalten puuhia ja tavisten touhuja

by

24.12.2018

13:11

Leave a comment on Jumalten puuhia ja tavisten touhuja

Antiikin tarut, Ateena, Kuulumisia kauempaa

, ,

Kirjailijaliiton kämpän parvekkeelta siintää liki kolmeensataan metriin kohoava Lycabettos. Tai nykykreikaksi Likavittós. Ja uskokaa tai älkää, ikiaikoja sitten Athene-jumalattaren piti auttaa rakasta kaupunkiaan, kun Akropoliille rakennettiin linnoitusta. Niinpä hän järjesti itse kivien kuljetuksen Pentelikon-vuorelta Akropoliille.

Mutta eräänä päivänä hän kuuli järkyttävän uutisen: kaksi Ateenan kuninkaan tytärtä oli joutunut riivatuksi, menettänyt järkensä ja heittäytynyt alas Akropoliilta. Jumalatar järkyttyi, ja vuorenlohkare, jota hän oli kantamassa, putosi keskelle kaupunkia.

Lycabettoksen huipulla on Agios Georgioksen kappeli. Joka reissulla on kiivettävä vuorelle, sieltä näkee kaupungin paremmin kuin mistään muualta. Kappelissa on syytä sytyttää tuohukset, joiden liekit viestivät hyvää energiaa lähimmäisille.

Vuoren rinteet ovat vehreää puistoa, ylempänä kasvaa sen seitsemän sortin kaktuksia, joiden lomista vaimo kärkkyy aina näkyisikö kilpikonnia. Nähty on. Takaisin tullessa katselen kämppiä, joiden neliöt ovat Ateenan hintavimpia. En ole koskaan kaivannut mitään luksusta tai ”suureellista”, sellaisen toivossa en täytä edes lottokuponkeja. Mutta kun nigerialaiskirjeessä luvatut miljoonat saapuvat tililleni, harkitsen vakavasti kuvan kattohuoneiston – yläparvekkeineen – hankkimista.

Rentooooo joulua ystävä hyvä! (Itse en ole ”jouluihminen”, arki on parasta.)

Suosittelen ekstralinkin avaamista. Siellä mennään ihan arjen tasolla.

……………………………..

Ekstralinkki

Liki kymmen vuoden takaisesta jutusta selviää mitä Ateena todella on.

”Lähemmäs elämää”

……………………………..

Kaksi naista kappelissa

by

20.11.2010

11:05

7 kommenttia artikkeliin Kaksi naista kappelissa

Ateena, Kirjalliset näyttämöt, Kuulumisia kauempaa, Tyyli

, , , ,

Kuntoilupäivänä loikin jälleen Lucabettoksen kappelille. Portaissa pulssi kohoaa mukavasti. Perillä huomaan, että auringonlaskun lämmintä valoa ovat tulleet tavoittelemaan myös muotikuvaajat. Mallia tuunataan ja puunataan, tukkaa pöyhitään pörhölleen. Ja taas minua kielletään kuvaamasta. Kun kysyn miksi, tiukka heppu tiuskaisee: ”Because She doesn´t like it.” Naurattaa, mutta suljen suuni.

Ateena, Lycabettos 19.11.2010

Iäkkäämmältä naiselta saattaisi ostaa ikonin tai rukousnauhan. Kuvaan hänen profiilinsa muina miehinä. Näinä aikoina arvottavat kommentit pitäisi esittää kieli keskellä suuta, mutta jos voisin valita toisen naisista iltraseuraksi ouzolasin ääreen, en miettisi kahta kertaa. Voi miten mielenkiintoinen olisi uurteisten kasvojen elämäntarina.

Lycabettoksen kappeli 19.11.2010

Yöllä herään klo 03.15. Kuten joka yö. Alan kelata elämää ja käsikirjoitusta. Arvaamatta Viktor Klimenko aloittaa päässäni uusintaesityksen ikuisuuksien takaisesta eroviisukappaleestaan. En ymmärrä miten muistan säkeet.

”Onneni auringon luulin taivaalle seisahtuneen, kunnes näin sinisen linnun lentävän etelää päin. Näin sen ja ymmärsin sen, poissa aika on rakkauden. Kun aurinko laskee länteen, kun aurinko laskee länteen.”

Eihän Viktor moisella patetialla kisassa pärjännyt. Minä vaan valvon ja mietin kahta naista kappelissa.

Ps. Läppäri on henkitoreissaan, käynnistyy joskus, mutta lämmetessään pimenee varoittamatta. Kuvia olisi täältä vielä, toivottavasti saan niistä muutaman blogiin. Käsiksen jatkoon on onneksi vanha konsti, kulman kaupasta ostettu vihko ja kynä.

Jumalten puuhat ja pahvilaatikot

by

6.11.2010

18:44

2 kommenttia artikkeliin Jumalten puuhat ja pahvilaatikot

Ateena, Kulttuuri, Kuulumisia kauempaa, Runous, Unohdettujen runojen klinikka, Ympäristö

, , , ,

Muinoin Akropoliille alettiin rakentaa linnoitusta ja Athene-jumalatar halusi auttaa urakassa. Niinpä hän alkoi henkilökohtaisesti järjestellä kivien kuljetusta Pentelikon-vuorelta. Kesken kaiken hän sai kuulla miten kaksi Ateenan kuninkaan tyttäristä oli menettänyt järkensä ja heittäytynyt alas Akropoliilta. Järkyttyneenä jumalatar pudotti kiven, jota oli kantamassa. Niin syntyi Lykabettos-vuori keskelle Ateenaa.

Akropolis 6.11.2010

Puhemies Mao sanoi, ettei ihminen ole ihminen, ennen kuin on kiivennyt Kiinan muurille. Ateenassa otetaan astetta rennommin ja sanotaan, ettei kaupungissa kannata käydä, ellei kiipeä Lycabettokselle. Niin piti tehdä tälläkin kertaa. Ja totta on, että kaupunki avatuu komeammin tuskin mistään.

Agios Giorgioksen kappeli, Ateena, Lycabettos.

Huippua kaunistaa Agios Georgioksen kappeli ja pieni patio sen edessä, kaikki  valkoista marmoria. Lycabettos ei ole järin korkea, mutta 227-metrisen vuoren huipulla tunnelma on yhtä aikaa tiheä ja avara: kaiken keskellä ja kaikesta poissa. Kappeli nielaisee hämäräänsä, ulos astuessa auringon hehku sokaisee.

Lycabettos, Ateena 6.11.2010

Päivä käynnistyi seitsemältä, aluksi kolmen tunnin siivu käsikirjoitusta, jatkoksi lenkki Lycabettokselle. Ja koska tämä ei ole silkka matkailublogi, etsin kirjahyllystä vielä muutaman säkeen. Aivan itsekseen käteeni osuu Leena Rantasen kokoelma Vastaantulijoita (Like 2006). Proosarunosta Pahvilaatikko löytyy ajankohtaista vastapainoa jumalten puuhille.

”Minua kiukuttaa, miksi jalkakaytäville jätetään valtavia pahveja! Tuskin mahtuu ohitse kulkemaan! Siinä on joku pöyhkeä ostanut jääkaappipakastimen ja kantanut kääreet kadulle toisten riesaksi. Tuohan on kuin yksiö, sanoo edelläni kulkeva nuori mies toverilleen. Kun tulen pahvien kohdalle, ne liikahtavat, sieltä yrittää nousta uninen mies jolla on likainen parransänki.”