Eilisen illan tv-lähetys näytti kuvia Ateenan poliiseista ja pomminpurkajista. Aamu Soutsou-kadulla alkaa viereisen korttelin torilta. Pommit tuntuvat epätodelliselta, perunat, palkopavut, porkkanat ja kalat konkreettiselta. Myyjä viiltää vatsan auki ja silpaisee tottuneesti tonnikalalta sisälmykset.
Aloitin uuden romaanikäsiksen täällä tasan vuosi sitten. Tuntuu hyvältä tulla saattamaan työtä loppuun. Aurinko paistaa pilvien lomasta, t-paidalla tarkenee. Litra viiniä maksaa pari euroa, kuvan ostokset aamun torilta parikymmentä. Illan menu: limessä marinoidut, paistetut kalafileet ja yrttimaustetut uunivihannekset.
Kirjailijaliiton kämpässä on toki kirjahylly, jonka valikoimaan pitää palata tulevina päivinä tarkemmin. Näin aluksi nappasin sieltä Ilpo Tiihosen Valitut runot Lyhyt oodi kaikelle. Avasin sivut sokkona ja tarjoan lukijoille runon Kauhu ja onni. Upea teksti, joka suhteutaa universumin ja ihmisen mielikuvat sellaisella huumorilla, jonka vain Tiihonen osaa.
”Illalla, kun kaikki / Suomen viisisataatuhatta nallea / on peitelty, / ja puolimiljoonaa punahilkkaa / puristettu kuiviin / viimeiseen / suden/ veren / pisaraan / asettuu punainen kieli / levolle / neljän miljoonan valkoisen maitohampaan / väliin / Näemme meteoriittien myöhäisriitit, / suhahdukset / sängynpinnojen väleistä, / ja viimeinen sirkkelinterä / iskeytyy / vuoteen vaneriseen päätyyn / On talvinen pakkasyö, samettia, kitiiniä, / lepää tummaselkäinen miljardipistepirkko / ja ihmisen pienessä päässä / möökö jo pökköllään.”
…………………………………………..
Ps. kaikille niille, jotka ovat Kreikan taloustilanteesta huolissaan. Valoa kohti kuljetaan. Joka ainoa torikauppias tulostaa ostoksesta kuitin!
” ja ihmisen pienessä päässä / möökö jo pökköllään” 🙂
Niinpä, noin muuttuu runossa kaikki edelläkirjoitettu vain kolmella sanalla. Koko teksti heilahtaa aivan uuteen kulmaan.
Täällä on mukava aloittaa päivä ilman lehtiä ja tarttua kirjaan. Tänä aamuna (koska päivä pitää aloittaa lukemalla) Sari Malkamäen novelleja kokoelmasta Jälkikasvu. Ymmärränköhän nyt hivenen enemmän pohjalaisuuden syvimmästä olemuksesta… siltä ainakin tuntuu : )
Tämä pohjalainen kirjoitti sitten siitä Marilynin hiuspinnistä Kotisivut2:een, joka on mun blogrollin toiseks viimesenä.
Ei meissä mitään kummallista ole. Sieltä Pirkkalan puolelta ollaan tultu pohjoisen metsästysmaille noin vuoden 1000 tienoilla vissiin. Samoja ihmisiä ollaan kuin te tamperelaisetkin.
Minä tykkään Malkamäestä.
Malkamäki tavoittaa hyvin pohjalaisuutta :), tosin Orvokki Autio ja Antti Tuuri vielä tiukemmin. Minäkin tykkään Malkamäestä, erinomainen kirjoittaja.
Moi!
Ensin Ripsalle kiitokset Pinnin pitkään perehtyneestä arviosta. Ja onnittelut tuoreesta omasta kirjastasi!
Joo, Malkamäki oli antoisa sillä tapaa, että ihmistä kasvoi luontevia, kaikki päälleliimatun tuntu jäi pois. Pidän siitä, että tekstin uskottavuuden illuusio syntyy ikään kuin sisältä käsin, henkilöiden ajatuskulusta hienovireisesti.
Novellien naiset tuntuivat olevan vahvoja, hiljaisen määrätietoisia. Tiukoissakin paikoissa itsenäisiä.
Jälkikasvu -kokoelman keskellä on hieno, lyhyt novelli, Toivo. Erityylinen kuin muut. Vähin keinoin se tavoittaa jotain suurta. En ole koskaan, omassakaan tekstissä pitänyt ”puhkiselittämisestä”. Tekstin pitää syntyä lukijan päässä, siinä saa olla fragmentaarisuutta, ja jos runon kielellä sanoisi, elliptisyyttä.
Tuija, Orvokki Aution jo kauan sitten muotoilemat pohjalaisakkojen muotokuvat ynnä yhden nuoren flikan taitavat olla peräisin 1950-luvulta. Ei maallakaan nyt enää ihan niin pöyröitä olla. Tarkoitan sitä Pesäpallotrilogiaa.
Mutta huumoria niissä kuvauksissa on, samoin Tuurin kirjoissa. Se tekee niistä ehkä vähän vähemmän pelottavia, niin kuin pohjalaisten maine muutoin on. Olen oikeasti kuullut ihmisten pelkäävän meitä. Mikä tuntuu hassulta.
Kiitos Juha, jos arvio maistui! Minä en tätä nykyä kirjoita kuin sellaisista opuksista, jotka vetävät miettimään. Ja Tampere on oikeasti lähellä sydäntäni.
Onnea sinulle romaanin kirjoittamiseen eläkä nyt todella joudu itsemurhapommittajien tielle!
Ripsa, Aution ja Tuurin teoksissa on huumoria, mutta osa ei oikein aina avaudu pohjalaisuuteen perehtymättömille, näin olen ollut jutuista kuulevinani. Huumorin ja tervän kuvauksen lisäksi molemmilla on teksteissään runsaasti lämpöä, joka on myös tärkeä juttu. Malkamäessä on samaa, niin huumoria kuin lämpöä, vaikka hän onneksi kulkeekin ihan omaa polkuaan. Eikä pohjalaiset nyt pelottavia ole, hauskoja ihmisiä :).