Pyrypolun Blondi, herkkä harakka ja sammakko

Aiemmin päivittelin blogiin Perjantairunoja. Laitetaan tänään muutama rivi, huomenna kalastelen jo merellä. Kuvat (sammakkoa lukuun ottamatta) nappasin juuri tehtaani takapihalta, Pyhäjärven rannasta. Runon voit nauttia perjantaipullon kanssa – tai ilman.

Kuva: maretarium.fi

Universumin verkko kutoutuu kahden vesistön välissä

kaiken olevan keskipisteessä:

etelässä uimaranta ja 46 metrin syvä

pohjoisessa soraharju ja Haulikallio

idässä Joseliininniemi ja kaupungin korttelit

lännessä Lapiosaari ja järven selkä

kartan tasokoordinaatit: N 6822111 – E 325721.

Ja tämäkin aamu käänteentekevien asioiden aavistuksia täynnä:

pilvien porukassa purjehtii tamma Pyrypolun Blondi

ja herkkä harakka ponnistaa oksalta

tyhjän päälle

kun keltainen

lehti

leijuu

maan

syliin

Oi sitä kohtaamisen riemua!

On kyse elämästä ja kuolemasta –

selviytyäkseen huhtikuun kutuun

sammakon on aika kaivautua

Pyhäjärven pohjamutaan.

……………………………………

Blogin ekstralinkit:

1. Päihtykää lakkaamatta

2. Kapakkaan käy runoilijan kiire!

……………………………………

Tästä lähdetään ja pohjoissiipeen mennään

Jatkan edellistä päivitystä, jossa kerroin mitä Tampereen Pyynkin Trikoon tehdaskiinteistön kauppa merkitsee vuokralaisille. Jutun ydin löytyy siitä, että muuttoaikataulu oli kohtuuton ja lainvastainen. Aamulehti ja YLE:n alueradio lukivat blogiani ja tekivät aiheesta jutun.

Tilanteeseen saatiin korjaus nopeasti. Itselleni on tärkeintä, että muuttoaikatauluun löytyy joustoa. Myös kohdalleni osoitettu väistötila kiinteistön pohjoissiivessä vaikuttaa hyvältä. Tänään on editoitu romaanikäsistä, joka pitäisi saada kustannustoimittajani lukuun. Iltavuorossa tsekkailen mitä lähtee roskalavalle, mitä jää muuttokuormaan.

Uusi työtilani punatiilitehtaan pohjoissiivessä.

Seitsemässätoista vuodessa kertyy kaikkea, mitä on kuvitellut säilyttämisen arvoiseksi: jätesäkillinen mappeja, aikansa eläneitä tietokoneen ohjelmapaketteja, kirjoja kierrätykseen ja turhaa rihkamaa…

Ja silti. Työt ja tavarat, suhteellista on kaikki. Tai lopulta suhteetonta: ”Turhuuksien turhuus, sanoi Saarnaaja, turhuuksien turhuus, kaikki on turhuutta!” Ja sama latinaksi: ”Vanitas vanitatum et omnia vanitas.” Muistutus ja aihetta sivuavat säkeeni tulevat kokoelmasta Elämän tarkoitus (Like 2002).

OIKOPOLKUJA

Kuljen missä kuljen, aina vieraassa maassa.

Kaikki tarttuu minuun kuin koiran paska kenkään,

ihmisten hyvä ja huono tuuli kiirehtii kalloni läpi.

Nielen sitruunan siemenen

ja samalla sekunnilla

työntää puu silmuja suustani ulos.

Valo viiltää pisaroita ja kirkastaa

puiden oksilla heilahtavaa helminauhaa.

Minä näen enemmän estetiikkaa

paistopeltiin kiinni palaneissa silakan nahoissa.

Nukkuessani en tiedä, että olen yhä täällä.

Musta öljy meren laineilla on vahva,

siipensä sotkenut lintu heikko.

Olen huoleti, vielä minutkin unohdetaan.

…………………………

Blogin aiemmat ekstralinkit

1. ”Annan määräyksen, että teidän annetaan elää yksi vuosi lisää”

2. ”Elämä ja Tao – onko Jumalaa olemassa?”

………………………

650 miljardin euron varainhoitaja sijoittaa 100 miljoonaa euroa työhuoneeni kiinteistöön

Päivän postaus on lyhyt ja ytimekäs. Mutta tähän palataan, kun draama tiivistyy. Työhuoneeni kiinteistön omisti työeläkeyhtiö Varma. Toissapäivänä saamani sähköpostin mukaan ”Varma on sopinut kiinteistön myymisestä Aberdeen Standard Investmentsin hallinnoimalle yhtiölle.”

Lehdissä on kaupan seurauksista täysin harhaanjohtavaa tietoa: ”Aberdeenin tarkoituksena on käyttää tämä vuosi suunnitteluun ja aloittaa rakennustyöt vuodenvaihteessa.”

Aamulehti 8.2.2018

Tiedusteluuni miten kauan voin jatkaa työhuoneellani, vastattiin näin: ”Aberdeenin kehityshanke alkaa maaliskuun alusta. Muuttoaikataulu on helmi- maaliskuun vaihteessa. Pidämme yhteisen vuokralaisia koskevan hankkeen tiedotusillan maaliskuun alussa.”

Vuokrasopimuksessani on kolmen kuukauden irtisanomisaika. Aberdeen aikoo heittää minut pihalle kolmen viikon kuluttua. Samaan aikaan, kun he pitävät asiasta infotilaisuuden. Yhtiö tarjoaa kiinteistöstä ”väistötiloja”. Itselläni on kesken kolme sovittua, aikataulutettua ja tulevaisuuden kannalta tärkeätä työtä. En voi mitenkään järjestää kamojen kasausta tähän väliin vaikka saisin apua pikamuuttoon. Nähtäväksi jää, miten sovitellaan näkemykset minun ja 650 miljardin euron yhtiön välillä.

Uusi omistaja: ”Aberdeen Standard Investments on maailman johtavia varainhoitajia, joka toimii osana Standard Life Aberdeen -sijoitusyhtiöryhmää. Yli tuhat sijoitusammattilaista hallinnoi lähes 650 miljardin euron varallisuutta 80 maassa. Suomessa parinkymmenen hengen toimisto vastaa noin miljardin euron kiinteistövarallisuudesta. Yhtiöllä on 1,2 miljoonaa osakkeenomistajaa ja se on listattu Lontoon pörssissä. Standard Life Aberdeen muodostettiin Standard Life PLC:n ja Aberdeen Asset Management PLC:n yhdistyessä 14. elokuuta 2017.”

Ja sitten kiitollisuudenaiheet: olen saanut tehdä työtä ainutlaatuisessa miljöössä 17 vuotta. Tehdas huokuu historiaa. Pyynikin Trikoon perusti Alfred Kordelin 1903. Tänään kiinteistössä on mikroyrityksiä ja eri alojen taiteilijoita. Vuokrattavaa pinta-alaa on yhteensä 34 000 neliötä. Vuokrani on ollut vähintään kohtuullinen, sijaintiin nähden halpa.

Saneerauksen jälkeen apurahoituksen varassa työskentelevällä kirjailijalla on tuskin varaa työhuoneeseen tässä kiinteistössä. Todennäköisimmin työ jatkuu muualla. Mielenkiintoista katsoa, mistä löydän yhtä hyvällä hengellä täyttyneen miljöön. En epäile, etteikö niin käy.

Lopuksi muutama säe 365 runon kokoelmastani Babel, jota olen täällä useasti lainannut. Sellainen on ajatus, että meistä jokainen voi olla maailmankaikkeuden keskipiste. Niin kuin minä täällä kirjoittaessani. Ja sinä tätä lukiessasi. Mikä lopulta on yksi ja sama asia.

……………………………….

Universumin verkko kutoutuu kahden vesistön välissä

kaiken olevan keskipisteessä

etelässä uimaranta ja 46 metrin syvä

pohjoisessa soraharju ja Haulikallio

idässä Joseliininniemi ja kaupungin korttelit

lännessä Lapiosaari ja Pyhäjärven selkä:

kartan tasokoordinaatit: N 6822111 – E 325721

…………………………

Blogin aiemmat ekstralinkit

1. Vuodelta 2014: ”Mitä on taide, entä estetiikka?”

2. Vuodelta 2010: ”Kulttuurin seinät vai sisältö?”

………………………

Ateenan joulu: kaikkien juhlien summa

Kaikki eivät pyhistä perusta. Kuulun niihin, joita joulu ja muut juhlat stressaavat. Kyllä arki on ihmisen parasta aikaa.

Vietän joulun ja uuden vuoden mielelläni Ateenassa. Ei joulukrääsä täällä vähäisempää ole, päinvastoin. Näyttää siltä, että joulu on vuoden kaikkien juhlien summa. Joulupukit, Mikki Hiiret ja vappupallot samassa sotkussa.

Väliaikaisessa ympäristössä voi ottaa etäisyyttä ja seurata kaikkea tyynesti sivullisen asenteella. Kiire ei ole minnekään. ”Pakolliset” nähtävyydet on tullut kierrettyä aikanaan, tämä taitaa olla kaikkiaan kuudes kerta Ateenassa.

Aamupäivät on varattu kirjoittamiselle, iltapäivällä voi jalkautua kaupungin kaduille ja kujille. On hyvä kävellä, metroon loikataan vain poikkeustilanteessa. Tänään plus kuusitoista astetta, varjossa viileää. Aatoksi on luvattu liki kaksikymmentä. Huomisaamuna torille joulukalan hankintaan.

Hyvää joulua ystävät!

………………………………..

Ekstralinkissä Ateena kuusi vuotta sitten: ”Lähemmäs elämää”

……………………………….

Lisää kehuja Göstan paviljongille

Mänttään, Serlachiuksen taidemuseon yhteyteen valmistui vuosi sitten uudisrakennus, Göstan paviljongi. Kävin tutustumassa uuteen rakennukseen ja sen näyttelyihin vasta nyt. Vanhat museot ovat ennestään tuttuja.

Tärkein asia jutun alkuun: mitkään kuvat ja kehut eivät kykene kertomaan miten hieno uusi paviljonki on. Elämys on kokonaisuudessa, rakennuksen maisemaan istuttamisessa ja sen suhteessa viimeisteltyyn ympäristöön.

Tämä on jyrkkä suositus: Mänttään kannattaa lähteä aivan vasiten. Vaikka mistä saakka. Ja jos sattuisi niin, että teillä on vieraita muilta mailta, viekää heidät katsomaan Serlachiuksen kokonaisuutta. Elämys on ainutlaatuinen. Tämän jutun pointti on uusi paviljonki. Mielenkiintoisista näyttelyistä löytyy infoa museon sivuilta, jotka ovat kattavat ja tyylikkäät, mutta logiikaltaan turhan pirstaleisesti navigoitavat. (linkki)

Göstan paviljongista järjestettiin kansainvälinen arkkitehtikilpailu 2010-2011. Ehdotuksia kertyi 579 kappaletta 42 maasta. Voiton vei barcelonalaisen toimiston MX_SI:n työ Parallels. Suunnittelusta vastasi kolme arkkitehtia: Héctor Mendoza, Mara Partida ja Boris Bezan.

Paviljonki myötää puiston rinnettä ja kasvaa kokoa rantaan saakka. Laajuutta 5700 neliötä, huoneistoalaa 3500 neliötä ja näyttelytilaa yhteensä 1000 neliötä, joiden vaikutelma on osuuttaan suurempi. Rakennus on huomioitu kansainvälisesti ja ollut ehdolla usealle eri arkkitehtuuripalkinnolle.

Koska Serlachius on puulla kasvanut ja menestynyt, on luonnollista, että uusi paviljonki on osoitus puurakentamisen mahdollisuuksista. Näyttelyvieraiden kesken esitettiin arveluita ulkoverhouksen puulaadusta. Ja kun en asiaa nettisivuiltakaan löytänyt, soitin perään ja sain varmistuksen: kuusipuuta se on.

Pieni miinus tulee huippuhintaisesta ravintolasta. Alkuruoka, päivän kala, tilkka valkkaria ja kivennäisvettä sekä jälkkäri ja kahvi olisi kustantanut n. 65 euroa. Neljän hengen seurueeltamme yli 250 eur. Testaamatta jäi.

Vanhasta museosta löytyvät mm. tutut suomalaisen kultakauden työt Schjerbeckejä myöten. Turvalasin takana hehkuu Claude Monet’n Heinäsuova ilta-auringossa (1891). Taiteena se ei minua säväytä. Impressionismin perustajan työnä kyllä. Uuden näyttelyn kuvassa Roger Ballenin käsitetaiteellinen, talon kokoinen ja elämyksellinen työ Toinen tuleminen.

……………………………………….

Ekstralinkissä edellinen arkkitehtuuripäivitys helmikuulta: Suomen tuorein kulttuurikeskus…”

……………………………………….

Kevät, kalat ja kirja

Blogin päivitys venähti pitkäksi. Syy on saaristossa. Tarkemmin sanottuna mantereen ja Maarianhaminan puolivälissä, kahden yhteysaluksen ja kahden lossin päässä Kustavista.

Saalista tavoiteltiin vesiltä, mutta koko kevät kaatui kerralla syliin: myrskyt, sateet, aurinko, luodot, lintujen loputon laulu ja kauriiden kauneus… päätteeksi kalaakin kotiin asti.

Isokoskelo, Mergus mergausen
Isokoskelo, Mergus mergausen
Metsäkauris, Capreolus capreolus
Metsäkauris, Capreolus capreolus

Pikapäivitys tarjoaa tällä kertaa kuvapainotteista antia, mutta muistuttaa maailman parhaasta ”kalakirjailijasta”. Hemingway ei kalastuksesta kirjoittaessaan kuvannut kalastusta, vaan käytti teemaa aivan muihin motiiveihin. Alan klassikko on Izaak Waltonin 1653 ilmestynyt Oivallinen onkimies. (suom. Kai Kaila) Mutta näistä kumpikaan ei vedä vertoja Juhani Aholle.

Härkäsimppu, Myoxocephalus quadricornis
Härkäsimppu, Myoxocephalus quadricornis
Kolmipiikki, Gasterosteus aculeatus
Kolmipiikki, Gasterosteus aculeatus

Ahon Lohilastuja ja kalakaskuja ilmestyi 1921 ja on edelleen kalan- ja kalamiehen sielunelämän kuvauksena ylittämätön: ”Minulla ei ole hämärintäkään näkemystä siitä päivästä, jolloin opin vastaiselle ammatilleni tarpeellisen kirjoittamisen taidon. En muista miten ja milloin opin piirtämään ensimmäisen A-kirjaimeni, enkä sitäkään milloin opin ulkoa Isämeidän. Yleensä minulla ei ole mitään voimakkaampaa muistoa ensimmäisistä kirjallisista harrastuksistani tai saavutuksistani. Sitä vastoin se päivä, jolloin sain ongen ja sillä ensimmäisen kalani, jännityksineen, vaikutelmineen ja tunnelmineen kuin eilen eletty.”

Hauki, Esox lucius
Hauki, Esox lucius

Kirjoitin aiheesta blogiin enemmän yli viisi vuotta sitten. Katso ekstralinkki ja lue Ahon lyyrisen pakahduttava tekstinäyte, jossa hän kuvaa perhovapaa ja vertaa sitä arvoviuluun.

Hatunnosto – Puupäähatun?

Tiitu Takalo (s.1976) tunnetaan yhtenä Suomen taitavimmista sarjakuvataiteilijoista ja sarjakuvien käsikirjoittajista. Suoraan asiaan mennäkseni nostan tähän vain muutaman maininnan: Takalon julkaisulistalta löytyy lehtiä, kuvituksia ja kuusi sarjakuva-albumia, kolme Sarjakuva-Finlandia -ehdokkuutta ja taustalla klassisen taiteen ammattikorkeakoulutus. Tyhjentävämpi CV löytyy Wikipediasta.

Takalon alkuvuodesta julkaistua kirjaa ei voi enää nimittää silkaksi sarjakuvaksi tai albumiksi, sarjakuvaromaani kuvaa teosta osuvammin. Näin Hesarin kriitikko: ”Minä, Mikko ja Annikki on hänen laajin työnsä. Siinä käsikirjoitus loistaa, ja Takalo tekee lopullisen läpimurron.”

Minä ja Mikko ovat tarinan keskeiset henkilöt, Annikki sitä vastoin Tampereen vanha puutalokortteli, jonka asukkaat pelastivat purkamiselta ja urakoivat asuttavaan kuntoon. Pistän arvioni tiukkaan pakettiin ja listaan tähän syyt, jotka tekevät Takalon työstä suomalaisen sarjakuvan merkkiteoksen.

1. Rakenne. Kirjan aloittaa osio HARJU JA KOSKI, ja sen ensimmäinen ruutu: ”Siitä on noin kymmenentuhatta vuotta”… 237 sivua myöhemmin päädytään Annikinkadun asukkaiden kunnostaman puutalokorttelin ilta-aurinkoiseen kuvaan.

Tuhansien vuosien tarinasta kehkeytyy elämänmakuinen kertomus. Yhtä aikaa historiallinen ja henkilökohtainen, ihmissuhteita ja ideologiaa yhdistävä. Takalo rikkoo rohkeasti kronologian ja limittää aikatasot. Suuret linjat rikotaan pienemmillä, episodimaisilla tarinoilla.

2. Piirrostyylien variaatiot. Takalo kuvaa ihmisiä erittäin ilmeikkäästi. Kun historiaosuudet vaativat, tai tarinan kulma muuttuu, Takalo vaihtaa tyyliä ja hyödyntää erivärisiä kartonkipohjia dramaattisella piirrosotteella ja niukalla väripaletilla.

Tai kun Annikin korttelin rakennuskaavasta käydään loputonta ja byrokratian naurettavuuksiin yltävää taistelua, Takalo valitsee keskiaikaisen piirrostyylin. Näin vältetään jankkaava osoittelu ja istutetaan kertomuksen kulminaatiokohdat kokonaisuuteen luontevasti.

3. Käsikirjoitus. Minä, Mikko ja Annikki on niin laaja ja monipolvinen tarina, että se edellyttää erityistä valinnan ja tiivistämisen taitoa. Kokonaisuuteen on silti synnyttävä lukemisen imu. Näitä ongelmia Takalo ratkaisee pienillä sisäkertomuksilla. Huomioikaa vaikkapa sivujen 184-186 kahdentoista ruudun anekdootti, jonka kuvista muodostuu myös taidehistoriallinen viite.

4. Työn etiikka – kaikissa sanan merkitsemissä määreissä. Takalolla on ideologiansa, josta hän pitää kiinni tinkimättä. Se on kunnioitettavaa, vaikka joku ei maailmankatsomuksesta aivan yhtä mieltä olisikaan. Heitäkin teos onnistuu herättelemään.

Kirjan lopussa tekijä listaa yli neljäkymmentä kirjallista ja kuvallista lähdettä. Kuvaan ja sanaan on suhtauduttu kunnioitettavalla perehtyneisyydellä ja sitkeydellä. Pohjatyöt on tehty niin, että kirjan pitäisi kuulua vähintään Tampereen koulujen opintovaatimuksiin.

Summa summarum:  Tiitu Takalo avaa omaperäisiä näkemyksiä sarjakuvan mahdollisuuksiin. Ansioituneiden sarjakuvantekijöiden Puupää-hattuja on jaettu vuodesta 1972 saakka, Sarjakuva-Finlandiaa vuodesta 2007. Tampereen kaupungin luovan kirjallisuuden palkinto on ollut hengissä vuodesta 1944. Olisipa komeata jos Tiitu Takalo tekisi hattutempun ja nappaisi koko potin.

………………………………………………………………………………………..

Ekstralinkissä blogin parin vuoden takainen juttu. Sieltä löytyy muutama ikoninen sarjakuvasankari sekä kiroilun taidetta.

………………………………………………………………………………………..

Tuntemattomien juhlien jäänteet

Tampereen taidemuseo on valinnut vuoden nuoren taitelijan jo 30 kertaa. Käyttöön annetaan museon näyttelytilat, palkintosumma on tällä hetkellä 20.000 euroa. Tänä vuonna palkittiin taitelijapari Janne Nabb + Maria Teeri. Heidän oman kommenttinsa mukaan mahdollisuus näyttelyyn on rahasummaa tärkeämpää. Näyttelyn nimi löytyy juttuni otsikosta.

Hatarat ennakkotiedot ja aavistukseni kääntyivät nurin. Odotin kohtaavani Marcel Duchampin (1887- 1968) lämmitetyt ideat. Toisin kävi. Taiteilijapari on tehnyt ready-made taiteen pioneerin ideoista niin raikkaan tuuletuksen, että päivitys puhuttelee aivan uutena ja tuoreena taiteena.

Nabb+Teeri käyttää paikallisesta ympäristöstä löytynyttä materiaalia tai edellisestä näyttelystä jääneitä rakenteita ja ylijäämää, näin syntyy jatkumoa, kadonnut näyttely uuden sisään.

Satunnaisuuden kaaoksesta huolimatta taitelijat ovat erittäin tietoisia taiteensa perusteista, spontaanius syntyy näyttelyä kootessa ja museotilaa haltuun otettaessa. Se on muotoutuva ja joustava, samastakin materiaalista koottuna aina erilainen. Tässä on olennainen ero Duchampiin, joka korotti ”valmiit” objektinsa taiteeksi museotilaan.

Nabb+Teeri käyttää teoksissaan huumoria, mutta he myös kyseenalaistavat itse museo-instituutiota. Yläkuvan Hermespatsas on sijoitettu varastohäkkiin. Teoksen osana on tv-ruutu, jossa pyörii filmi varastoidusta taiteesta. Taitelijoiden työt ovat päätyneet kokoelmien varastoihin ei kenenkään katsottavaksi. Samalla hylätty Hermes lähettää ”selfietä itsestään” yläkerran valopöydän esinekoosteeseen.

Sininen kangas on Teboilin mainos, josta kirjaimet on ommeltu uuteen järjestykseen. Itse tekstin Maria Teeri löysi lapsuutensa päiväkirjasta. Vaikka pariskunta käyttää löytötavaraa, se on etsittyä ja valikoitua, sukua ”Arte poveran” suuntaukselle (köyhä taide). Teosten takana on kuitenkin aina vankka ja perusteltu ideapohja.

Tekijät ovat teknisesti erittäin taitavia. Esillä on kymmenien objektien sarja hyperrealistisia akvarelleja, joita on liki mahdoton erottaa valokuvista. Kiasma omistaa teoksen, eikä täällä tietoa enää lainaa herkkää teosta omien kokoelmiensa ulkopuolelle.

Taiteilijaparin teemoja ovat materiaalisuus, muutos ja tuhoutuminen. Kuvan värikartta on lionnut Itämeressä, joka on haalistanut sen ja hävittänyt punaisen pigmentin. Näin luonto on muuttanut objektin ja muokannut siihen meren omat värit.

Nabb+Teerin taiteessa löytäminen on aktiivista ja teokset antavat kävijän katseeseen uuden kulman, etsijän silmän, joka aktivoi näkemään ympäröivän maailman uudella tavalla. Roskapussin sisältö voi olla esteettistä. Kokonaisuutena näyttely on raikas ja pakahduttavan täynnä luomisen ideoita.

Näyttelykäynnin jälkeen tuli tutkittua sieltä hankittua ”materiaalilaatikkoa”, jonka esitteen alkutekstiksi on valittu lainaus Allen Ruppersbergilta: ”Kopioiminen tekee mahdolliseksi käyttää asioita sellaisenaan, muuttamalla niiden alkuperäistä olemusta. Minua kiinnosta elämän muuttaminen taiteeksi, koska maailma on hieno sellaisena kuin se on.”

Vuoden Nuoren taitelijan 2014 on valinnut: museonjohtaja Taina Myllyharju ja asiantuntijatyöryhmä, amanuenssi Leevi Haapala, kuraattori Laura Köönikkä, kuvataiteijijat Janne Laine, Hannu Ojala, Katariina Salmijärvi ja näyttelypäällikkö Tapani Pennanen. Näyttely avoinna Tampereen taidemuseossa 17.8.2014 saakka.

…………………………………………

BLOGIN EXRALINKIT:

Vuoden nuori taiteilija 2012

Vuoden nuori taiteilija 2011

………………………………………….

Onko apinan tilanne todellisempi kuin minun?

Apina istuu Fuengirolan Bioparkin kuolleen puun oksanhaarukassa ja ratkoo kiperää kysymystä. Ei ilmeestä ilo paista. Minä mietin kotiinpaluuta kuukauden reissun jälkeen. Onko remontti valmis, solahtaako vesi viemäriputkeen vaaratta?

En ole pystynyt ratkaisemaan onko apinan tilanne todellisempi kuin minun. Tai toisin päin. Elämme kummatkin maailmassa, joka ei ole hitustakaan suurempi kuin oma mielikuvituksemme antaa myöten.

Biopark Fuengirola, huhtikuu 2014
Biopark Fuengirola, huhtikuu 2014

Ennen tätä pallohöpinää maa oli litteä levy, jonka reunalta tipahti tyhjyyteen. Sittemmin maailmankaikkeutemme keskusta kiersivät aurinko ja muut taivaankappaleet. Epäilijöille kasattiin oma kokko, ja he haihtuivat savuna ilmaan. Aineen häviämättömyyden laki jätti jäljelle vain pari kourallista tuhkaa.

Vankeudessa varttunut apina ei osaa uneksia viidakosta. Minäkään en omia kuvitelmiani paremmasta tiedä. Turvaan kuolleeseen tietoon, en tulevaan. Aurinkoon ja lämpöön ehdittyäni mietin työhuoneeni rauhaa, sinne palattuani kaipaan kohta jonnekin muualle.

Koetin kirjoittaa täällä – vaihtelevalla menestyksellä. Mutta miksi pyrkiä elämän selkeyteen? Kiitollisuuden voisi muistaa joka aamu. Ja toiveen siitä, että oikeus ja kohtuus osattaisiin palollamme jakaa tasaisemmin.

Virginia Woolf on kiteyttänyt kirjoittamisen epävarmuudesta muutaman rivin. Olen ne joskus lukenut, mutta törmättyäni niihin ”naamakirjassa”, nappasin ne myös tähän. En halua korostaa kirjoitustyötä, teksti pätee elämään yleisemmin. Ehkä myös apinan todellisuuteen, jossa kieli vastaa tunteiden abstraktioita.

”Kenellekään, joka kohtuullisessa määrin tuntee kirjoitustyön vaatimukset, ei tarvitse kertoa tätä tarinaa yksityiskohdittain; kuinka hän kirjoitti ja tulos näytti hyvältä; luki sen ja se näytti kauhealta; korjasi ja repi; leikkasi; siirsi väliin; oli hurmostilassa; oli epätoivoinen eli hyvät yönsä ja huonot aamunsa; tarttui ideoihin ja kadotti ne; näki kirjansa selkeästi edessään ja se hävisi; näytteli henkilöittensä osia syödessään; laususkeli niitä kävellessään; toisinaan itki; toisinaan nauroi; horjui milloin tämän, milloin tuon tyylin välissä; yhdessä hetkessä suosi eeppistä ja juhlavaa tyyliä, seuraavassa eleetöntä ja yksinkertaista… eikä hän pystynyt päättämään, oliko hän maailman jumalaisin nero vai maailman suurin tyhmyri.”

VIRGINIA WOOLF

………………………………………..

Ablaatio, kivittäminen, ruoskinta, amputaatio, ¡ kaipaan erotiikkaa!

Malagan keskustassa, Renfen päätepysäkiltä noustessa, maisemaa hallitsee kaksi kerrostalon kokoista maalausta. Ne on tehty aivan CAC:n, Malagan modernin taiteen museon taakse.

Huomiota kannattaa hakea, sillä museossa on esillä kovan luokan kattaus. Pieni keskussali esittelee jenkkitaiteilija KAWSin. Nimimerkin takaa löytyy Brian Donelly, joka tunnetaan kuvanveistäjänä, kuvataiteilijana, graafikkona sekä lelujen ja vaatteiden suunnittelijana. Näyttelyn Mikki Hiiren serkut ovat mustaksi petsattua puuta, suurimmalla korkeutta kuusi metriä. Vaikuttavaa.

KAWS, CAC, Malaga, hutikuu 2014.
KAWS, CAC, Malaga, huhtikuu 2014.

Eniten tilaa saa espanjalainen El Roto, hän on kuuluisa satiirisista kuvistaan, joita julkaistaan lehdissä ja kootaan kirjoiksi. Näyttelysalien seinät täyttyvät sadoista oivalluksista, jotka liittyvät kokonaisuuden nimeen: ”Apocalipsis”. Osa piirroksista on maalattu seinän kokoiseksi burkhaan puetun naisen tapaan. Tekstin suomennos on otsikossa. Ablaation ymmärtäisin tässä tapauksessa merkitsevän silpomista.

El Roto, CAC, Malaga, huhtikuu 2014.
El Roto, CAC, Malaga, huhtikuu 2014.

Loput saleista on täytetty eri tekijöiden töillä. Nappaan esimerkiksi malagalaissyntyisen Dadi Dreucolin. Suoraan seinään maalatut työt ovat hänen ensimmäinen varsinainen näyttelynsä. Ennen museoprojektia hän on ollut tuntematon katutaiteilija, joka on toteuttanut varhaisimmat työnsä jo 11 vuotiaana.

Dadi Dreucol, CAC, Malaga, huhtikuu 2014.
Dadi Dreucol, CAC, Malaga, huhtikuu 2014.

Dreucol liityy persoonallisesti ”urbaaniartistien” ketjuun, jonka keulakuvana on esiintynyt brittitaiteilija Banksy. (Hänen kuviaan muutaman kuukauden takaisessa jutussa: linkki) Lopuksi valistunut veikkaukseni: ”urbaanitaiteen” eri muodoista, variaatioista ja johdannaisista tulee kehittymään lähivuosikymmeninä visuaalisen taiteen kasvukärki ja kovin juttu.

Dreucolin mies, joka esiintyy näyttelyn töissä, nosti hymynkaretta huuleen. Partaheppuhan on aivan ilmetty Esko Valtaoja.