Arvostan itsenäisyyttä. Lause on turha, kuka muuta väittäsikään. Erityisesti arvostan Suomen itsenäisyyttä. En silti väheksy afrikkalaisen Etelä-Sudanin itsenäisyyttä, päinvastoin.
9.7.2011 itsenäistynyt Etelä-Sudan on maailman uusin itsenäinen valtio. Ennen tätä Sudanissa käytiin katkeria kamppailuja. Maan ensimmäinen sisällissota alkoi jo 1950-luvulla. Puute täydensi koettelemuksia, vuonna 1988 nälkä tappoi neljännesmiljoona ihmistä.
Suomen Pekka Haavistolla oli tärkeä osuus neuvotteluprosessissa joka johti Etelä-Sudanin itsenäistymiseen. Kun itsenäisyydestä viimein päästiin äänestämään 98,83 prosenttia väestöstä kannatti sitä. YK:n perustamassa rauhanturvaoperaatiossa maahan lähetettiin 7000 rauhanturvaajaa.
Kyllä tässä runon paikka on. Onnittelurunon:
Kansa on painanut sormensa musteeseen ja paperiin,
äänestänyt irtautumisesta ja omasta valtiosta,
kouluissa valmistaudutaan juhlaan ja opetellaan
uuden kansallislaulun sanoja. Maailma on synnyttänyt
uuden maan. Raja on yhä räjähdysherkkä ja kesken,
tulokas on tehty sitkeästä sisällissodasta
verestä sorrosta sotilaista rauhansopimuksesta
pakolaisista peloista puhdistuksista paluumuuttajista
sankareista veteraaneista puolustusvoimien budjetista
taistelulauluista lapsista kapinallisista rauhanturvaajista
dollareista öljystä aavikon pölystä tiikistä mahongista
mellakkapoliiseista rääsyistä rikkauksista veljistä sisarista
naisista neuvotteluista nälästä ja Niilin vedestä –
avaruudesta asti näkee, että maa on entistä isäntäänsä
vehreämpi, metsiä ja viljelymaita ravitsee Valkoinen Niili,
elämän pääsuoni ammoisista ajoista lähtien.
Yleisö puhkeaa ylistyksiin: Thank you Jesus!”
huutaa nainen, jonka kampausta koristavat
uuden isänmaan pienoisliput.
”South Sudan – ou jee, women ou jeeeeee!
iueee-iueee-iueee-iueee, iu-iu-iu-iu-iu-iu-iu-iu!”
Lentokentän laidalla Jubassa vedetään salkoon Suomen lippu,
yhdeksänkymmentäneljä täyttävä maa
tervehtii tuoreinta tulokasta.