Menneinä aikoina meillä liki kaiken levytetyn musiikin sanoittivat ”reinohelismaat, juhavainiot ja vexisalmet”. Rokkareiden ryhtyessä sanoittamaan sävellyksiään ala oli yhä liki sataprosenttisen miesvoittoinen. Eppujen ja Juicen näkökulmassa oli uutta otetta, Kari Peitsamo, Heikki Salo, Tuomari Nurmio… toivat särmää sanoituksiin.
Nyt on astunut esiin naisartistien nuori kaarti, joka säveltää ja sanoittaa musiikkiaan itse. Esimerkiksi Chisu ja Mariska tekevät sanoja toisillekin. Laululyriikkaan on noussut aivan uusi ulottuvuus. Tämä ei ole juttuni pointti.
Kun kuulin autoradiosta Anna Puun esittämän ”Säännöt rakkaudelle”, sanoituksessa oli kohta, joka jäi hiertämään. Hain lyriikkaa netistä ja Google nosti esille vain tuloksia, joista olisi voinut päätellä esittäjän sanoittaneen laulunsa.
Radio Novan sivut esittelevät uutuuden näin: ”Anna Puu tietää kuinka tehdä suomalaisia koskettavia pop-kappaleita. Tämän laulaja todistaa jälleen uudella Säännöt rakkaudelle -biisillään, joka on uusimman Antaudun -levyn toinen sinkkulohkaisu. Anna on ehtinyt kolmen levynsä myötä luoda oman tyylikkään helkkyvän folk-saundin ja Säännöt rakkaudelle kuulostaakin hyvällä tavalla tutulta ja turvalliselta Anna Puulta.”
Kun ei heti kaikkea usko, täsmällisyys löytyy mutkien kautta, vaikkapa The Voicen sivuilta: ”Säännöt rakkaudelle on toinen singlelohkaisu kolmannelta albumilta Antaudun. Sen on sanoittanut Heimo Hatakka ja sävellyksestä vastaa Anna Puu, Jukka Immonen, Knipi ja Lasse Kurki.”
Olisiko liikaa vaadittu, että niin tärkeä asia, kun sanoittaja muistettaisiin mainita samalla, kun lyriikka pistetään jakoon koko maailmalle. Toivon erityistä täsmällisyyttä tässä, koska tekijäoikeuksien ekonomia korostuu, ehkä myös tekijän uusien työtilausten mahdollisuus.
Entä rakkauden säännöt sanoittanut Hatakka. Varsinaisessa ammatissaan mies on toiminut eri aikakausilehtien toimittajana ja toimituspäällikkönä. Tammen kirjailijasivut kertovat, että hän on ”yhteiskuntatieteiden drop out ja itseoppinut suomen kielen sekatyömies.”
Laululyriikka kärsii tiettyä kliseisyyttä ja dekoraatiota enemmän kuin kansien väliin painettu teksti. Melodraamoissa on eroa, joillakin teksteillä on kyky tuntua koetuilta ja vilpittömiltä. Niitä ei voi välittömästi ohittaa, ne kykenevät tunkeutumaan tajuntaan ja käynnistämään omat assosiaatiot. Säännöt rakkaudelle on sellainen sanoitus. Painettuna lattea, laulettuna henkiin heräävä:
”Me emme saa haluta toisiamme niin, että valehdellaan kotona koskaan rakkaillemme. Tämä on sääntö ensimmäinen.
Emme saa sanoa toisillemme: ”Mitäpä jos kaiken riisuisimme? Avaamme viimeisenkin portin.” Tämä on sääntö numero kaks.
Meidän täytyy keksiä säännöt rakkaudelle. Ja rakastaa niiden rajoissa. Hiljentää risteyksiin ajoissa. Meidän täytyy keksiä säännöt rakkaudelle. Ja rakastaa niiden rajoissa. Kääntyä kotiin ajoissa.
Me emme saa katsoa toisiamme niin, että totuuden paljastamme. Laskemme sisään ja iäksi viereen. Tämä sääntö kolmas jo on. Emme saa tarvita toisiamme niin, että vajotaan. Emmekä elää voi omillamme. Tämä on sääntö lohduttomin.
Meidän täytyy keksiä säännöt rakkaudelle. Ja rakastaa niiden rajoissa. Hiljentää risteyksiin ajoissa. Meidän täytyy keksiä säännöt rakkaudelle. Ja rakastaa niiden rajoissa. Kääntyä kotiin ajoissa.
Emme saa hylätä toisiamme. Entä jos sittenkin rakastumme? Jos alussa yhdeksi meidät luotiin. Tämä on sääntö viimeinen.
Meidän täytyy keksiä säännöt rakkaudelle. Ja rakastaa niiden rajoissa. Hiljentää risteyksiin ajoissa. Meidän täytyy keksiä säännöt rakkaudelle. Ja rakastaa niiden rajoissa. Kääntyä kotiin ajoissa.”
…………………………………………………………………………………………
Kuva radio Novan sivuilta. Rakkauden säännöt löytyvät täältä:
Ei tunnu missään mutta hienoa on se, että eri yhteyksissä tapaamani, mm avVisio, M&M, Heimo Hatakka tekee nyt niin tykkiä tekstiä että se puhuttelee kuulijoita.
Maija Vilkkumaa oli aikanaan, sen kuullun Ei-albuminsa aikaan mun mieletä ykkönen suomenkielisen lyriikan taitaja, maisterisnainen.
Niin miehinen on rokkareiden maailmanhistoria. Huomasin tasa-arvon laskeutuneen koulun kateederille, kun kymmenen vuotta sitten pienen kyläkoulun yhtyeessä soittivat tytöt rumpuja sekä kitaraa. Omissa lapsuusmuistoissa tytöt olivat vain yleisöä, statisteja.
Päivittäisillä maakuntamatkoillani autossa kuuntelen myös paljon laulujen sanoituksia, tätä mainitsemaasi Säännöt rakkaudelle –sanoitusta olen myös miettinyt. Paradoksi viehättää; sääntöjä, rajoitteita, hidasteita rakkaudelleko…rakkaushan siirtää vaikka vuoria.
No,
mun ymmärryksen mukaan Annan tulkitsemassa tekstissä on kyse triangelidraamasta. ”Kielletty” rakkaus, jolle pitäisi saada säännöt ettei se karkaa käsistä. Ollaan veitsen terällä kahden rakkauden välissä.
Mutta toisinkin voi ja saa tulkita…
Juuri niin!
Hienoa, että joku muukin on tulkinnut tämän tekstin samalla tavalla kuin ensimmäinen oma fiilikseni kuultuani tämän autoradiosta.
Eikä minusta kyse ole triangelistä, vaan kummallakin on oma ”laillinen” rakkaansa. Kummallakin on oma kotinsa, jonne pitää kääntyä ajoissa, ennenkuin käännytään risteyksestä ”vieraalle tielle”. Ja kaiken lisäksi kaikki osapuolet tuntevat toisensa, koska katsekin voi paljastaa totuuden.
Näinhän se menee: ”kielletyssä” rakkaudessa on aina säännöt, pitää olla varovainen, ettei paljasta tunteitaan, ja jää kiinni. Toisaalta, se juuri vahvistaa sitä tunnetta. Sallittu rakkaus ei ole yhtä kiehtova, koska se on lähempänä todellisuutta, eikä sisällä samanlaista vaaraa vaan pikemminkin turvallisuutta.
Eikä ”Oikeassa Rakkaudessa” ei ole mitään rajoituksia, siinä voi olla oma itsensä ilman pelkoa. Mutta siinäpä onkin se ydin – pitää vaan löytää itsensä ja tyytyä siihen.
Toisaalta tämä lyriikka heijastaa minusta – vanhasta ukosta – hienosti (ja samalla traagisesti) sitä nykyajan nuoremman polven asennetta, että ei olla kovin valmiita sitoutumaan mihinkään, vaan koko ajan pitää olla takaovi auki siltä varalta, että jokin vielä parempi vaihtoehto ilmaantuu, ja sen perään pitää heti päästä ryntäämään. Sitä vahvistaa tämä ”Minulle On Vain Se Yksi JA Ainoa Oikea” -konsepti, erityisesti amerikkalaisen elokuvagenren (ryöstö)viljelemä käsite.
Kuunneltuani nyt parikymmentä kertaa tämän YouTubesta nousee mieleen myös tunne, että ehkä kyseessä on kuitenkin ”Se Ensimmäinen Suuri Rakkaus”, jonka edessä ollaan pelokkaita, joten pitää olla rajoja ja sääntöjä, ja jota paeta (lapsuuden)kotiin ajoissa, ettei joudu liian rankkoihin tilanteisiin. Annan hento lauluääni vahvistaa tätä tulkintaa.
Mutta, mutta – Heimo on tehnyt hienon tekstin, vaikka blogi-isäntämme Juha sitä hieman kliseiseksi moittiikin, ja yhtä lailla melodia on tarttuva, joten (toivottavasti) moni (nuori) suomalainen tarttuu tähän kappaaleeseen ja kuuntelee myös sanoitusta ajatuksella, jan antaa sille oman sisältönsä ja merkityksensä.
Lopulta kuitenkin, rakkaudessa ei ole sääntöjä eikä rajoja. Pitää vaan uskaltaa!
Moi,
hyvä analyysi, joka osoittaa miten onnistunut on Heimon sanoitus. Ensimmäisen kuulemiskerran tulkinta saa jatkossa lisää sävyjä, kenties kokonaan uuden tulokulman tekstiin.
Kliseisyys ei ole moite, sanavalintani oli huono. Laululyriikka kertosäkeineen ja toistoineen tarvitsee erilaisen otteen kuin kansien välistä luettava. Lukaiskaapa tuore (Perjantairuno 11.1.) juttuni kliseen käytöstä. Se on sallittua ja jopa toivottavaa, kun homman osaa. Kliseisyydessä on aina tiettyä tarttumapintaa, joka on meille kaikille yhteistä. Siitä on hyvä kääntää sanoitus persoonallisen syväksi ja puhuttelevaksi.