Pitkään vältelty Perjantairuno

Päivän runo on nahkaan tatuoitu, vasemman lapaluun päälle. Teksti löytyy kokoelmastani, jolle myönnettiin aikanaan Olvi-säätiön kirjallisuuspalkinto. Tunnustuksen kymmenvuotisesta historiasta löytyvät mm. Hannu Raittila, Ilkka Remes ja Maria Peura. Musta runokirja (Like 2000) edustaa sarjassa ainoana lyriikkaa.

Tatuointi, teksti Musta runokirja (Like 2000)

Jos runo löytyisi vieraan ihmisen selästä, kuvan julkaisu olisi helpompaa. Poikani, nyt jo kolmen lapsen isä, on ottanut tatuoinnin kolmisen vuotta sitten. Se oli aikanaan yllättävää, syitä en arvaile. Ehkä päätöksestä löytyy hippu sovintoa ja yhteisymmärrystä, isänä en ole aina osannut käyttäytyä oikein.

Pojan on aina paalutettava oma reviiri, selkeä valtaus maailmaan, jossa isällä ei ole nokan koputtamista. Näin on käynyt, ja välimme ovat käsittääkseni kasvaneet hyviksi ja mutkattomiksi.

Viime viikonloppuna vietettiin aikaa perheiden kesken. Vierailtiin tenavien kanssa Emman taidenäyttelyissä, syötiin nepalilaisessa ravintolassa. Aamukahvilla poikani kysyi ties monennenko kerran, koska pistän kuvan blogiin. Lupasin viimein hoitaa homman.

U  T  O  P  I  A

Melkein kaikkea minulle on annettu kaksi,

toinen toisen varalle.

Kaksi keuhkoa ja korvaa, kaksi silmää, kättä ja jalkaa.

Yksi sydän, etten liikaa rakastaisi.

Joku näkee vain linnun munan,

toinen erottaa jo syntymättömän poikasen

hauraan kuoren sisältä.

Lentämisen ajatuksen.

Maailman, jonka voi löytää joka päivä uudelleen

kuin hukkuneen runon.

Kello seinällä hakee sydämen tahtia

ja pilkkoo minuutin kuuteenkymmeneen osaan.

Ruis kasvaa kesän, leipä on hetkessä valmis.

Jos rakkautta on, älä odota.

………………………………………………………………

Tuore kirjani Babel YLE radio ykkösen Viikon kirjana. Haastattelu löytyy vielä parin viikon ajan täältä: linkki

One Reply to “Pitkään vältelty Perjantairuno”

  1. Ohhoh. Onneksi en ole runoilija ja onneksi poijan ja minun välillä ei ole suurempia skismoja.

    Kuulostaisi kamalan kivuliaalta että poika menisi ja tatuoisi selkäänsä jonkun kirja-arvosteluni. Kun se raukkaparka vielä on muuttamassa lämpimään maahan jossa ei paitaa aina tarvita. Ja jossa alligaattorit kurkistavat takapihan lammikosta.

    Sen flikat ovat niin pieniä että eivät tuommoisia edes ajattele vielä. Taitaisin olla sinuna tyytyväinen isä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

VASTAA LASKUTOIMITUKSEEN KOMMENTOIDAKSESI!