Kun tapasin Jouko Tyyrin ensimmäistä ja viimeistä kertaa, kättelimme ja esittäydyimme. Sitten kaivoin repustani kullankeltaisen ja hoikan pullon, johon olin tehnyt Tyyrille oman etiketin. ”Katsos vain”, Tyyri sanoi. ”Sattuipa ihan oikeaa laatua, Calvados on suosikkijuomani.”
En minä silloin Tyyristä mitään tiennyt… enkä paljon muustakaan. Ajattelin vain, että on soveliasta muistaa jollain tavoin miestä, joka diktaattorina valitsi Olvi-säätiön kirjallisuuspalkinnon saajan. Minulle ojennettiin tilaisuudessa 75.000 markan shekki, joka tuntui suurelta summalta. Finlandiapalkittu sai 100.000 markkaa. Vuosi oli 2000.
Seuraavana keväänä Tyyri lähti kävelemään neljänsadan kilometrin pyhiinvaellusreittiä Espanjan Santiago de Compostelaan. Yhtenä aamuna hänen matkakumppaninsa löysi miehen kuolleena majapaikan vuoteesta.
Olvi-säätiön hallitus päätti kirjallisuuspalkinnon lopettamisesta vuonna 2006. Jos menestyvä yhtiö palaa tukemaan kulttuuria, lupaan juoda viinilasin sijaan ison oluen ja uhmata kihtiä, jolle juoma on pahinta mahdollista myrkkyä.
Jouko Tyyri (1929 – 2001) oli lehtimies, kirjailija, kulttuurivaikuttaja ja poliitikko, joka toimi kulttuuriministerinäkin 1971 – 1972. Kekkosen miehiä, kunnes kääntyi tätä vastaan. Hän piti Kekkosen valintaa presidentiksi poikkeuslailla mielettömänä: ”Suomi ei ole enää tasavalta.”
Tyyri oli ”sanomalehtikirjailija”, kansien välissä julkaistu tuotanto jäi yhden käden sormilla laskettavaksi. Jatkan pari viikkoa sitten aloittamaani aforistikkojen sarjaa ja poimin esimerkit 1975 julkaistusta kokoelmasta Nuoruuden kritiikki – kootut aforismisarjat.
Valtaosa Tyyrin aforismeista on poikkeuksellisesta kulmasta katsottuja loogisia ajatusketjuja. Harvemmin hän sivaltaa. Lauseet eivät ole ”ruumisarkun nauloja”. Tyyri pohtii ongelmia ja ajattelee ne kirkkaaksi lause lauseelta.
”Yksikään lause ei merkitse mitään. Mitä useammasta muusta lauseesta ne vapauttavat, sitä merkitsevämpi se on.
Aluksi olin hieman hämmentynyt huomatessani, että muutkin ovat kompuroineet samoja totuuden portaita kuin minä. Nyt tiedän, että se on ainoa oikea side kirjoittajan ja lukijan välillä. Olen tyytyväisin tehdessäni toisen tietoiseksi hänen omista selviöistään.
Kuolemalla on merkitystä ainoastaan elämälle, joka edelleen jatkuu ja johon elämän lakkaaminen vaikuttaa. Kuolema ei sinänsä ole ongelma, on vain elämän ongelmia.
Kirjojen tulvasta pahastuu vain ihminen, joka ei pysty valitsemaan. Kirjallisuutta rakastava lukija ratkaisee ongelman yksinkertaisesti: jättää lukematta kaiken, minkä voi jättää lukematta.
Ennen evankeliumia on laki. En usko, että Mooses murskasi laintaulut vihanpuuskassa, vaan havaittuaan että evankeliumi oli kansalle liian vaativa laki.
Kiusallisimpia sekä itselleen että muille ovat ne ihmiset, joiden mielestä alituinen tyytymättömyys on älykkyyden merkki ja virheiden löytäminen varmin henkevyyden osoitus. Ansion oivaltaminen, olennaisen ja arvokkaan selkeä havaitseminen, se on kuitenkin asian ydin ja paljon vaativampi tehtävä.”
…………………………………………………………………
E X T R A
Juhani Aho oli modernin lehtikielen ja kirjallisuuden kehittäjänä Tyyrin esikuva: ”Aho loi sen välineen, jolla minä maailmaa rakastan.”
Tähän sopii lukaista neljän vuoden takainen juttuni kalastuksesta. (linkki) Tekstinäyte tulee Juhani Aholta. Jos joku löytää maailmankirjallisuudesta omistautuneemman ja vetoavamman kalastusvälinekuvauksen, pyydän ilmoittautumaan. Löytöpalkkio odottaa.
