SAIMA on Itä-Suomen yliopistolehti. Se tulee aina luettua, moni muu vain hätäisesti silmäiltyä. Olin säästellyt artikkelia numerosta 2/12. Siinä professori Lauri Thurén kertoo miten on tutkinut Jeesuksen vertauksia narratologian keinoin.
”Vaikka Jeesus oli historiallinen hahmo, Raamatussa hän on kirjallinen hahmo. Silloin häntä täytyy tutkia sellaisena”, Thurén sanoo. Raamattu on romaanin kaltainen, eikä historiallinen oppikirja. Miten muuten voisi ollakaan: ”On huikea tunne löytää Jeesuksen teksteistä tältä pohjalta jotain uutta!”
Tutkimusta tehdään kansainvälisenä yhteistyönä: ”Tässä tutkimuksessa usko tai sen puute ei saa näkyä millään tavalla.” On todistettu, että aikojen saatossa kirkkoisät ovat naulanneet tekstien päälle omia käsityksiään ja tulkintoja, joita ei tarinoissa alun perin ole ollut.
Thurén on käynyt tutkimuksestaan keskusteluja pappien kanssa: ”On hienoa, että vaikka papit ovat saarnanneet näistä asioista kymmeniä vuosia, niin silti he ovat ottaneet uuden näkökulman todella hyvin vastaan.”
Itse olen ensi kuulemalta saakka pohtinut Jeesuksen kavaltaneen Juudaksen osaa. Raskaimman taakan kantajasta on tehty kovin konna, vaikka hänen paikkansa olisi Jeesuksen kamuna taivaan kultakaduilla. Kenties lopulta niin onkin.
Arkkityyppinen tarina tarvitsee vastavoiman, eikä huipentuma toimi ilman negaatiota. Juudas toteutti Jumalan hänelle varaaman roolin. Totteli, jotta kaikki kävisi ennakkosuunnitelman mukaan. Olisiko muista opetuslapsissa ollut miestä tiukimpaan paikkaan?
Narratologisen tulkinnan mukaan koko juttu on helpompi käsittää, mutta siinä on vasta alku. Hain pääsiäisen tekstiin kirjailijan näkökulmaa ja muistin Odysseus Elytiksen (1911 -1996) runoelman To Aksion esti. Ylistetty olkoon (suom. Markku Pääskynen 2010).
Elytiksen kokoelman nimi viittaa ortodoksiseen pitkäperjantain palvelukseen, mutta kertoo maailman luomisesta, mytologioista ja loputtomasta muodonmuutoksesta. Elytis julkaisi pääteoksensa 1959. Teos on yhä kielellisesti äärettömän rikas ja uutta ajattelua luova.
Elytis tunnettiin myös prosaistina, esseistinä ja kääntäjänä. Nobelinsa hän kuittasi 1979. Markku Pääskysen käännöstyö on ainutlaatuinen kulttuuriteko. Historia sekoittuu moderniin ja tulos on täysin tässä ajassa kiinni, kuten päivän teksti osoittaa.
Runossaan Psalmi IX Elytis kääntää Juudaksen myyttiin uuden näkökulman. Kaleidoskooppimaisesta tekstistä kasvaa lopulta moraalinen kannanotto. Runo on enemmän kuin säkeidensä summa, tyhjentymätön ja aina uusia assosiaatioita synnyttävä.
Hän on
meidän iankaikkisesti näkymätön Juudaksemme!
Seitsemän porttia kätkee hänet
ja seitsemän sotajoukkoa lihoo hänen palveluksessaan.
Lentokoneet ottavat hänet
turkiksissaan ja kilpikonnankuorissaan painavan
ja korottavat palatseihin ja valkoisiin taloihin.
Eikä hänellä ole kieltä, koska kaikki ovat hänen –
eikä hänellä ole naista, koska kaikki ovat hänen –
Kaikkivoipaista!
Hyväuskoiset ihailevat häntä
ja lähellä kristallin loistoa mustiin pukeutuneet hymyilevät
ja Lycabettoksen luolissa hyppivät puolialastomat
naarastiikerit!
Mutta auringolla ei ole tietä maineeseensa tulevaisuudessa,
eikä Tuomiopäivää, sillä
me, veljet, olemme Tuomiopäivä
ja meidän kättämme tullaan palvomaan –
sen paiskatessa kasvoille hopearahat!
………………………………………………..
Kuva: Cornelis Engebrechtz, The Kiss of Judas, 1500.
Olipa hyvä että toit Odysseus Elytiksen tähän.
Taisi olla vuosi kaksi sitten kun luin Elytiksen kirjaa ensimmäisen kerran. Lähinnä ehkä siksi, että suomentajana oli juuri Pääskynen, jonka teksteistä olen pitänyt.
Mutta kirja ei ole ihan helppo. Se on aika lailla tiivis ja minulle jäi kaiken lisäksi sellainen tunne että pitäisi tuntea bysantin kirkkoa enemmän. Siinä on käsitykseni mukaan jotain eroa meidän ortodoksiperinteeseemme.
Nyt on ehkä aika hakea kirja kirjastosta uudestaan. Jos olisi pääni kypsynyt.
Moi,
mulla on sellainen kokemus, että aiemmin ”hankala” teos saattaa aueta aikojen päästä helpommin. Tai sanoisin, että antaa enemmän. Kysymys ei ole ymmärtämisestä, sitä ei tarvita. Toki kirjalliset viitteet ja kontekstit usein antavat lisää lukukokemukseen, mutta niidenkin kanssa lukijan on lupa elää ja liikkua tilanteensa mukaan. Mirkka Rekolan tekstit ovat mainio esimerkki, vaikka ne ovat usein tajunnan sisäisiä… uutta aukeaa aina ulkoisista seikoista huolimatta.
Itselleni kävi näin: kirjoittaessani tuota Elytisin tekstiä, sana sanalta naputellessa, koin pystyväni vastaanottamaan siitä enemmän kuin lukemalla.
Amos Oz romaanissaan Juudas (Ha-besora al-pi Jehuda), suomentanut Minna Tuovinen. Tammi, 2018, esittää teorian, että Jeesus olisi ollut Juudaksen luomus.
Täytyypä tutustua Ozin romaaniin!