Tein kolmen viikon takaisen päivityksen Ellen Gallagherin näyttelystä. Napsiessani kuvia Sara Hildénin avajaistilaisuudessa, tuttu mies kommentoi: ”Olet sitten alkanut valokuvaamaan.” Kaveri on itse valokuvaaja, joka toimi yhtä aikaa kanssani Pirkanmaan taidetoimikunnassa.
Ei minulla kommenttiin vastausta ollut, mutta tottahan se on. Aloitin hieman toisella kymmenellä. Ensimmäinen kamera oli isäni arpajaisvoitto, kaksisilmäinen peiliheijastuskamera Yashica D.
Seuraava löytyi divarista, Voigtländer Vito, jonka optiikka kääntyi palkeella kameran sisään. Sitten Yashica TL Electro X järjestelmäkamera. Ensimmäisen digitaalisista Canoneistani hankin, kun kuvien resoluutio ylitti kolme megapikseliä. Sillä ylsikin jo Kamera-lehden kansikuvaan.
Tuoreinta kameraa harkitsin kauan. Mieluusti pokkaria parempi, toisaalta en halua kuljetella järkkärin varusteita reissatessa. Valintani oli Panasonic Lumix DMC-FZ200, jossa on Leican kiinteä optiikka. Polttovälin kinovastaavuus 25-600 mm. Ja mikä merkittävintä, valovoima säilyy heikentymättä 24 kertaisen zoomin loppuun saakka.
Olen ollut hankintaan sekä tyytyväinen, että tyytymätön. Harjoiteltavaakin on vielä, mutta kameran automaattiasetusten pitäisi olla niin hyvät, etteivät tilanteet katoa säätöjen kanssa sählätessä. Lumixissa on myös valmiita tehosteasetuksia, mutta niitä on syytä karttaa. ”Luonnolliset” kuvat kestävät paremmin aikaa ja katselukertoja.
Tähän juttuun poimin yhdeksän kuvaa parin viikon takaiselta Toscanan reissulta. Napsin yli 1500 otosta ja karsin niistä kannettavalle 432 kuvan albumin. Viimeisessä kuvassa on mielenkiintoinen yksityiskohta, Mona Lisan silmien takaa häämöttää Medicien, firenzeläisen mahtisuvun (v. 1200-1700) vaakuna. Toscanassa renessanssi on yhä kaikkialla läsnä.
Mainioita kuvia! Parhaita mitä pitkään aikaan olen saanut katsella. Olin hiljattain Katalonian Gironassa, jonka kapungin näkymät muistuttivat paljon Toscanaa. Matkasimme Gironasta 280 km tilataksikyydillä, 6 henk., Andorran ruhtinaskunnan La Valleen. Olen käynyt Euroopan pikku valtioissa Vatikaanissa, San Marinossa, Luxemburgissa ja nyt Andorrassa, puuttuvat enää Monaco ja Liechestein (vai miten se kirjoitetaan).
Kiitoksia.
Kuvaaminen innostaa jälleen enemmän uuden kameran myötä. Toisaalta niitä kertyy helposti liikaakin. No, ehkä näitäkin on kiva katsoa kymmenen vuoden kuluttua. Katalonia ja Andorra kiinnostaa. Ehkäpä joskus Malagasta junalla sinne päin.
Tykkäsin kuvista. Toskana on niin paljon hullu paikka, että siitä tulee dramaattisia ja hauskoja valokuvia ihan itsestään. En ymmärrä kameroiden tekniikasta mitään, mutta visuaalinen silmä sinulla kyllä on.
Firenzessä on miltei aina iltaisin jonkinmoiset naamiaiset. Tuo nunna on ihan sen elokuvan Fedoran näköinen – eikä varmaan nunna ollenkaan.
Jäi askarruttamaan tuo pikkukaupunki, jonka kuvan olet kiivennyt ottamaan seuraavalle kukkulalle. Tuntuu kuin olisin nähnyt kuvia siitä. Oliko se kaupunki jossa on Toskanan parasta jäätelöä?
Ripsalle:
kyseinen pikkukaupunki on Via Francigenan keskiaikaisen pyhiinvaellusreitin varrella sijaitseva San Gimignano. Ja totta, nykypäivänä kukkulan kaupunki on kuuluisa jäätelöstään ja ikiaikaisesta Vernaccia valkkaristaan.
Keskiajan ja renessanssin taitteessa kaupungissa oli 72 tornia, nyt enää 14. Idea oli se, että rahakkaat perheet rakensivat asunnon yhteyteen pakopaikan, torniin vetäydyttiin vihollisia ja ryöstäjiä pakoon. Muurit saattoivat olla alaosastaan yli kaksi metriä vahvoja. Muuten kaupungin arkkitehtuurissa yhdistyvät firenzeläiset, sienalaiset ja pisalaiset vaikutteet.