Kirjoitin blogiini 21.10. kirjamessuaiheisen jutun ja lisäsin sen sen kommentteihin seuraavat rivit: ”Tein messuilta myös kirjalöydön, tai oikeammin pieni kustantaja tuuppasi sen kouraani. Nuoren Siiri Enorannan Omenmean vallanhaltija on monessa suhteessa hämmästyttävä suoritus. Genre on minulle vieras. — Palaan Enorannan kirjaan kuitenkin, kun olen tutustunut siihen junamatkan mittaa paremmin.”
Finlandia Junior ehdokkaat julkistettiin eilen. Siiri seisoo kuvassa vasemalla kukkapuskansa kanssa hymynsä hukanneena. Jännä paikka, epäilemättä. En ole vielä lehteilyä laajemmin tutustunut kirjaan, ja saattaa olla, että se päätyykin sisareni tyttären Jasminan tarkempaan analyysiin.
Turku profiloitui muutama vuosi sitten uuden urbaanin lyriikan syntysijaksi. Tampere on noussut nopeasti Suomen lastenkirjallisuuden vahvaksi keskukseksi. Perustelut ovat pitävät, mutta liian pitkät tähän yhteyteen.
Pidän tamperelaiselle Siirille peukkua Finlandia-kisassa kaiken lukemattomuuteni oikeudella. Omenmeanin kieli on sujuvaa ja tarkkaa, hengityksen rytmissä kulkevaa. Siinä on sellaista tarinan ja sadun magiaa, jonka uskon pitävän oikean ikäisen lukijan otteessaan viiden ja puolensadan sivun matkan. Siiristä tuli Pirkkalaiskirjailijoiden jäsen ensi yrittämällä. Olen vakuuttunut, että tämä ei jää tähän.
LOPUKSI MIETIN… MITÄ ISÄ OIKEIN LUKEE?
Isänpäiväksi markkinoidaan ”Prikaatin kostoa, erikoisagentin karmivaa hautalöytöä, konkarietsivää murhaa ratkaisemassa, Kovaa tuomiota ja tosipohjaista sotaromaania”. Ja ettei totuus unohtuisi, Kalle Päätalon syntymästä on kulunut 90 vuotta. Sen kunniaksi isän sopii tarttua kuvitettuun Koilismaa -romaaniin.
Juttu on ihan yes. Sitä markkinoidaan mitä myydään. Mutta valtavirran kliseistä poikkeaminen voisi olla välillä virkistävää. Ehkä isä ei olekaan sarjakuvasika Wagnerin alter ego, joka loisii sohvalla miettien vain kaljaa ja makkaraa?
Miksi isälle markkinoidaan aina tappoa, murhaa, poliittista muisteloa, räkähuumoria? Isälle voisi ostaa rakkauskirjan! Tai vaikka satukirjan! Jonkun naisen kirjoittaman kirjan!
Pidetään peukkuja Siirille ja toivotaan, että isät saavat sunnuntaina paljon kaunista lukemista.
Isälle klassikkoja, esim Waltaria.
Luin kirjasi Kuningatarperhonen ja pidin sen rehellisyydestä ja herkkyydestä. Lisäksi Ulla Pohjolan teos sopii kansikuvaan.
Mietin vielä isänpäiväkirjoja, suositteleminenkin on vaikeaa, makuja on monia. Tuli mieleen edullinen vaihtoehto. Keltaista kirjastoa on alettu painaa pokkareina, alta kympin. Hieno valinta olisi Ishiguro Kazuon Pitkän päivän ilta. Moniulotteinen kuva velvollisuudentunnnosta, joka ohittaa henkilökohtaiset tunteet. Leffakin on kirjasta tehty. Ja isän satukirja saattaisi olla Nalle Puhin mietekirja.
”Puh, osaatko sinä lukea?”, hän kysyi huolestuneena. ”Tuolla ulkona on tauluja koputtamisesta ja soittamisesta. Risto reipas kirjoitti ne. Osasitko lukea mitä niissä luki?”
”Risto Reipas kertoi mitä niissä sanotaan ja sen jälkeen olen osannut lukea ne.”
Waltarihan on aina hyvä. Tai ehkä isä pitäisi Unio Mysticasta, Waltarin elämäkerrasta.
Mainoksissa on kirjoja suurimmaksi osaksi niille isille, jotka joko lukevat yhden kirjan vuodessa tai lukevat sotakirjoja tai dekkareita. Ne menevät kaupaksi eli maksavat mainostulot varmaankin. Paljon muuta lukeville ei kannata mainostaa, koska he etsivät kirjansa itse tai kertovat etukäteen mitä haluavat. Noin kärjistetysti. (Mutta Marri Röngän uusin on kyllä hyvä :).)
Mutta asiaan liittyvä toinen kysymys. Miksi vaimon pitäisi ostaa miehelleen isänpäivälahja? Eihän puoliso ole hänen isänsä. Lapset taas voisivatkin valita jotain yllättävää – kuten ristoräppääjiä tai elloja yhteisiin lukuhetkiin. Tai Juban Minervan. Onko mainokset osoitettu aikuisille lapsille – vai juuri puolisoille?
Toi on totta, että lukeva isä osaa toivoa. Lukemattomat saa mitä mainostetaan. Elleivät sitten äiskät koeta käännyttää lukemattomia isiä. Ja sarjakuvat on hyvä valinta, niistäkin löytyy, vakavasta hauskaan.
Tuo puolisojuttu taitaa olla semmoinen, että vaimo ”arvostaa” miestä lastensa isänä. Paitsi jos ei ole lapsia. Silloin ei taida tulla isänpäivälahjojakaan : )
Olen itse ehtinyt semmoiseen ikään, että kiusaannun lahjoista. Toivottavasti kukaan ei erehdy hankkimaan. Lukuunottamatta sitä, että vaimo varmaan ostaa jälleen (mustat) sukat.
Olen koettanut välttää täällä oman minän esiintuomista. Tänään, kun kirjani oli Aamulehden toimituksellisen aineiston lahjasuosituksena mm. J.Tervon ja James Ellroyn kirjojen ohella, uskallan mainita, että joku isä voisi ehkä lukea Marilynin hiuspinnin. Tai sitten äiti.
Vaikka arvostan puolisoani lastemme isänä, en ole koskaan ostanut hänelle isänpäivälahjaa enkä osta, eikä hänkään ole ostanut minulle äitienpäivälahjaa, sen olen ehdottomasti kieltänyt. Kulutusvastustusta ehkä, mutta suuremmassa määrin periaatteellinen juttu. Äitienpäivälahjan saaminen puolisolta olisi minusta kiusallista, samoin boikotoin ehdottomasti äitienpäivälounaita.
Olisi hurjan hienoa ja kiinnostavaa kuulla, millaiset – pitkät – perusteet Sinulla on julistaa Tampere viralliseksi lastenkirjallisuuskaupungiksi.
En intä yhtään vastaan, mutta kun olet asiaa selvästi miettinyt, niin julkista listasi joskus joutessasi.
Toivoo Lastenkirjahyllystä Rouva Huu.
Moi, tässäpä nopsaan laadittu laajennettu ja kavennettu vastaus samassa paketissa : ) Laajennettu siinä mielessä, että Tampereeksi voisi lukea myös lähikuntia. Kavennettu siten, että nappaan asioita ulkomuistista. Ja myös siksi, että lastenkirjallisuuden tuntemuksellani ei ole painoarvoa ja muut tietävät siitä enemmän.
”Virallisiksi” julistettavilta asioilta voisi ”päiväperhojen” sijaan vaatia pitävää pohjaa ja samalla terävää kasvukärkeä. Lastenkirjojen ”sankareista” tulee kuolemattomia siinä vaiheessa, kun ne alkavat siirtyä koko kansan sukupolvien muistiin: Herra Piipoo ajaa yhä skootterilaan, Kani Koipeliini loikkaa, ja avaan pojanpoikani kanssa iltalampun valossa Tiitiäisen satupuun. Kohta jo luemme Kiljusia ja tutustumme myös Mököön, Luruun, Pullaan ja Plättään.
Jos yksi aiemmin määritellyn ”tamperelaisen” ja uudemman kirjan hahmo – Konsta salapoliisi pistettäisiin tänään tutkimaan erään Suomen tuotteliaimman lastenkirjailijan julkaisuluetteloa, hän löytäisi 69 kirjaa. Konsta voisi kertoa luvun painos- ja myyntimäärällä ja tulos olisi aikas iso summa. Sitähän ihmettelisi myös Sihis ja kummituskameli, vaikka niiden luoja pysyy hyvin vuosittaisessa julkaisutahdissa mukana, ellei ylitäkin sitä.
Selja-sarja on päätöksessään, vai onko? Vili Volpiokin on lopettanut puhumisen ja pussaamisen, ehkä hän ei enää Ulvo ja unelmoi, mutta sarjan ”äidillä” on muitakin uusia ja kiinnostavia ideoita, olen kuullut. Ja hmm… Salainen sähkökitara soi ja vaihtuu välillä Sääskentapporockiin. Silläkin suunnalla on tulossa ”yhteistä kirjoittamista” koskevia uusia aluevaltauksia. Ja entäs Risto Räppääjä, vauhtia piisaa kirjojen kansien ulkopuolellekin. Ja vielä vaikkapa Rokkirehtori ja rämäpäät – moni hienoja aikuisiän kirjoja tekevä haluaa kirjoittaa myös lapsille ja nuorille.
”Yhteisenä hyvänä” pitää mainita Suomen nuorisokirjallisuuden instituutti. Ehkäpä Muumilaaksokin mahtuu kategoriaan. Ja lajista riippumata, harva kirjailijaksi päätynyt on voinut ohittaa Oriveden opistoa.
Lopuksi vielä tämä mainitsemani Omenmean vallanhaltija. Piti tarkistamani sankarittaren nimi, mutta kirja on jo siskoni tyttärellä ja minä nyt täällä kaukana. Mutta me keskustelemme tarinasta, kun hän on sen lukenut. Kirjoittajasta me kaikki kuulemme aikanaan lisää.
Varmaan muistat kymmenen unohtamaani asiaa, mutta vastaus oli vain pintaraapaisu. Koetin lisätä tähän vielä faktaa netistä ja kirjoitin hädissäni hakukenttään ”Mökö ja Luru”. Jälkimmäinenhän on myös Kangasalan kirjastoauton nimi. tuloksena oli ”Itä-Timor, sää tällä hetkellä kohteessa Luru”.
Lämpötila täällä Ateenassa on nyt parinkympin kieppeillä. Luin aamulla loppuun Cormac McCarthyn romaanin Tie. Kirja palkittiin Pulizerilla 2007. Pistän siitä jotain blogin etusivulle, kun ehdin. On se niin kova juttu. Tarinassa isä ja poika vaeltavat maailmanlopun jälkeisessä maisemassa.
Vielä edelliseen. Kuten arvelin, ajatukset taas karkaili ties minne. Toki lastenkirjallisuuden kenttään ja kulttuuriin kuuluu alan pioneri, Viita-akatemian Sanataidekoulu, jossa nyt opettaa Vilja-Tuulia Huotarinen. Myös Yöstäjä ry edistää lasten sanataideopetusta.
Ja pari unohtunutta asiaa vielä: Annikin hienon runotapahtuman ympärille kehkeytyy ensi kesänä kokonainen Tampereen runoviikko. Koetetaan nostaa tulevia tapahtumia ideoidessa myös lapsille suunnattua runoutta.
Ihan lopuksi Pirkanmaan taidetoimikunnan hanke, joka on suunnattu perhetukikeskusnuorille. ”Maailman paras paikka”, jossa sellaista haetaan nuorten kanssa ammattikirjailijan ja kuvataiteilijan ohjauksessa. Tästä hankkeesta konkreettisia tuloksia heti vuodenvaihteen jälkeen. Valmistumassa oleva pilottiprojekti viedään nyt aluksi nettiin.
Vähemmilläkin eväillä voisi siis alkaa nostaa jotain tärkeäksi katsottua kulttuurin aluetta. Kun aikanaan keskustelin Turun ”katurunouden” keskeisen herran, Lahtisen Sepon kanssa, hän sanoi, että koko juttu on lehdistön luoma harha. Toimittajien, jotka kaipaavat vastakainasetteluja. Mikäs siinä, juttu kantoi hyvää hedelmää. Ohessa syntyi pari merkittävää kustantamoakin. Sammakko ja Savukeidas.
Jotainhan tästä varmaan taas jäi, mutta vielähän voi muut täydentää jos tykkää. Ja kiitos kysymyksestä, sain tämän pyörittelemisestä muutaman idean. Niistä lisää joskus tuonnempana : )
Viel tuonkin huomasin miten sanat ja kuvat pelaa yhdessä ihan palkinnoille saakka. Anni Polva -palkinto meni tänä vuonna Soita minulle Kukka Kaalinen -kirjan tekijöille.
Kiitos hienosta ja hengästyttävästä listauksesta. Kun siihen vielä ynnätään esim. Rullan hienot ja lapsilähtöiset näyttelyt ja paikallisten lastenteattereiden (2000, Ahaa ja nukketeatterit) tarjonta, niin onhän tätä pirkanmaalaista osaamista aivan yltäkylläisesti.
Varmasti tätä tieto-taitoa ja näkemyksellisyyttä kannattaa yhdistää ja tehdä mahdollisimman monet lasten- ja nuortenkirjallisuuden ystävät tavoittavia projekteja yhdessä – varsinkin kun raha on entistä tiukemmassa.
Perhetukikeskusnuoritlle suunnattu Maailman paras paikka -projekti kiinnostaa minua kovasti. Siitä kuuluu ja näkyy varmasti vasta ensi vuoden puolella?
terveiset täältä Suomen hyhmästä, Rouva Huulta
Maailman paras paikka on tosiaan valmistumassa ensi vuoden alussa. Sille on suunnitteilla myös ”sosiaalisen median markkinointia”, joten toivoa sopii, että se tavoittaa laajasti sekä varsinaista kohderyhmää, että sidoshenkilöitä.
Viel paistaa aurinko täällä ja ”nuortenkirjaakin” on luettu. Hyllystä löytyi Jussi Siirilän Sekaisin Kreikasta, jossa on vallan mainiota huumoria…