Christer Kihlman ja lentävä Lumiukko

Olen kertonut aiemminkin miten keskustelin kauan sitten Christer Kihlmanin (s.1930) kanssa ja uskaltauduin kysymään: ”Miten ikääntyminen vaikuttaa kirjoittamiseen?” Kirjailija vastasi: ”Ei mitenkään, kuvien virta vain muuttuu erilaiseksi.”

Christer Kihlman, kuva HBL
Christer Kihlman, kuva HBL

Kirjoittajakoulutuksessa kehotetaan kirjoittamaan kaikille aisteille. Karkeasti ilmaistuna ohje merkitsee visuaalisten, auditiivisten ja kinesteettisten keinojen käyttöä.

Oma kirjoittamiseni perustuu siihen, että minun on ensin kuviteltava ja nähtävä mielessäni kohtaukset kuvina. Käytän myös valokuvamateriaalia ja elokuvia. Keskeneräisen käsikirjoitukseni avainkohtauksia on pimeä elokuvasali ja valkokankaalla välähtelevä elokuva Metropolis, jonka Fritz Lang ohjasi vuonna 1927.

Kipinä päivitykseeni syttyi toissapäivän Hesarista. Juttu (klik) kertoo poikasopraano Peter Autysta, jonka lauloi tunnussävelmän legendaariseen Lumiukko-animaatioon. Elokuvan pituus on noin 26 minuuttia. Käytin sitä kohtaukseen keväällä julkaistussa romaanissani IDOLI. (myös Helsingin sanomien valinta vuoden kehutuimpien kirjojen listalle)

Auditiivisuus jää katkelmassani vähimmälle. Visuaalisuutta, kinestesiaa ja elokuvamaisuutta tukee kohtauksen ensimmäinen virke, joka on sivun mittainen. Koko animaation puristaminen yhteen virkkeeseen vaatii tarinan kirjoittamista hengästyttävään vauhtiin:

”Lumiukko ponnistaa jo lentoon ja vetää punatukkaisen pojan mukanaan lumisateesta sakealle taivaalle, talot, pellot ja puiden rivistöt pienenevät heidän allaan, he levittävät kätensä, pojan siniraitaiset pyjamanhousut ja aamutakin liepeet lepattavat, Lumiukko hymyilee liehuvassa kaulaliinassaan ja lerppahatussaan, hän puristaa pojan kainaloonsa, kun Walking in the Air ja laulajan lasinkirkas ääni saattelevat ilmassa leijuvia: kirkontornit, kaupungin korttelit ja niiden yllä sinisenharmaana väreilevä taivas jossa heidän seuraansa liittyy hetkeksi kokonainen joulunviettoon liitävien lumiukkojen parvi, alla vilahtaa lumisateen sumentama moskeija, talojen ikkunoissa hehkuvat valot ja merenrannan laituri kurottaa horisonttiin, he nousevat yhä ylemmäs tummuvaan sineen, alhaalla höyrylaivan sakea savu ja joulua juhlivat matkustajat, kuva liitää lokkina ja löytää kylän Alppien kätköstä, ullakkohuoneessaan lettipäinen tyttö tuijottaa taivaalle, kun Lumiukko vilahtaa pojan kanssa ohitse ja lento käy kukkuloiden kylkiä hipoen jäämeren ylle, valaan selkä kaartuu, pyrstö kohoaa hetkeksi pinnalle ja jättiläisen varjo liukuu tummana syvyyksiin, jäävuorten päällä pyry yltyy ja pingviinit tuijottavat matkalaisten menoa, revontulet syttyvät vasten avaruuden äärettömyyttä ja ystävykset laskeutuvat hangelle.

Maria katsoo miten poika luulee aamulla lentoa uneksi vaikka kaikki on ollut totisinta totta. Ja ennen kuin punatukkainen poika juoksee ulos ja löytää jouluaamun lämpöön sulaneen Lumiukon, Maria napsauttaa television kiinni. Lumiukko jää henkiin hänen mielessään – jäinen sydän saa sykkiä lumen sisällä seuraavaan jouluun saakka.”

……………………………………………………………..

Ekstralinkit:

1. Vampyyrileffa inspiroi kiitettyä kirjaa

2. Tästäkin on tehty elokuva: Kuinka kirjaa luetaan?

……………………………………………………………..

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

VASTAA LASKUTOIMITUKSEEN KOMMENTOIDAKSESI!