Euroopan hitain kirjoittaja

Piti kirjoittamani päivitykseen itse kirjoittamisesta. Että olen siinä hommassa Euroopan hitain. Olen työstänyt uutta romaanikäsistä puolitoista vuotta. Kasassa on nyt noin 300 000 merkkiä, eli kirjaksi taitettuna n. 250 sivua. Työ on yhä kesken ja uutta syntyy liuskan päivävauhtia, usein vähemmänkin.

Syy hitauteen on runoilijantaustassa. Kaiken voi aina kirjoittaa paremmin ja kymmeniä kertoja. Herään yöllä, kun aivot antavat päivällä kirjoitettuun tekstiin paremman verbin. Olen myös neuroottinen – joka asiassa. Oikoilen taulut julkisissa tiloissa ja nypin roskat lattialta yhtä hyvin kylässä kuin kotona. Ärsyttävä ihminen siis.

Ajattelin hakea päivitykseen sopivan kappaleen tekeillä olevasta käsiksestä. Ei tule mitään. Minkä tahansa esimerkin hakisin, se veisi väistämättä harhaan. Kantavaa ideaani en halua kertoa, vain sen, että tuleva romaani (yhdestoista oma kirjani) kattaa vuodet 1923 – 1951 ja 2026.

Nostan viikon päivitykseen kaksi kevään myyntihittiä: Jenni Haukion toimittaman antologian Katso pohjoista taivasta ja Sinikka Vuolan toimittaman eroottisen runon kokoelman Olet täyttänyt ruumiini tulella. Kummastakin olen kertonut erikseen aiemmissa päivityksissä. On ilo olla julkaisuissa mukana, esimerkki tulee ensin mainitusta teoksesta.

Runon syvin viesti on rohkeus. Älä säästele asioita parempiin päiviin. Jos unelmia on, niiden toteuttamiseksi on vain yksi aikataulu. Heti! Juuri nyt!

…………………………………………….

Blogin ekstralinkit:

1. Aivan ylittämätön kirjan aloitus

2. Syödään vihollisen silmät

………………………………………………

Harakka ja huhtikuun sumuinen kuu

Jenni Haukio on koonnut Suomen juhlavuodeksi Otavan kustantaman, juuri julkaistun runoantologian Katso pohjoista taivasta. Satakuusikymmentä runoilijaa ja kolmesataaviisikymmentä sivua. Haukion sanoin: ”teos on kunnian- ja rakkaudenosoitus runoudelle Aleksis Kivestä nykypäivään.”

Haukion valitsema tekstini on viidentoista vuoden takaa. En julkaise sitä tässä, ehkä joskus tuonnempana. Selailin kokoelmiani noilta ajoilta ja mietin miten erilaisin tunnelatauksin nykypäivään verraten olen niitä kirjoittanut. Jotain muuttumatonta silti on: runon estetiikka ja etiikka, jonka takana voi seisoa. Särmät ja vastakohdat, joista runo hakee kipinää. On mahdoton kirjoittaa rivejä, joita ei koe omaksi äänekseen.

Nappaan tähän Perjantairunoksi tekstin vanhoilta ajoilta. Valinta on yksinkertainen, koska runon nimi on Huhtikuu. Rivit löytyvät kokoelmasta Musta runokirja (Like 2000).

Kuva: Pictaram, Heikki Helle

Runon tekeminen on sellainen sairaus

ettei siitä saisi kirjoittaa.

Pitää maata sängyssä ja jättää sirpaleet lakaisematta,

varata olutta käden ulottuville ja miettiä

miten kaunis lintu harakka on.

Se pysyy ilmassa kuin ajatus

kun ei lentämisestä tiedä.

Ilman tuulta ja räntää ei kevät tule.

Ilta tulee, huhtikuun sumuinen kuu.

Autojen ikkunat huurtuvat parkkipaikoilla

ja jossain laulaa oopperan diiva,

silloin runon tekeminen on maailman turhin tauti.

Syvästi alastomana haravoit unissani

puiston kuivunutta nurmea.

Kun soitan sinulle, pyydät kuvittelemaan

väliimme pingotetun köyden

ja tulen, joka polttaa sen poikki.

……………………………………………

Blogin ekstralinkissä Mirkka Rekola:

”Minä rakastan sinua, minä sanon sen kaikille”

……………………………………………