Viikko on ollut täysi monin tavoin. Ei vähiten siksi, että kirjoitettuani uutta romaanikäsistä vajaan kolmanneksen, tein tarinan loppuluvun. Pari liuskaa, taitettuna noin kolme kirjan sivua. Näin on käynyt joka kirjan kohdalla. Näky kirkastuu niin voimakkaana, että se on haalistumisen pelossa heti kirjattava koneelle.
Kun teksti vaatii faktisia tarkistuksia, lähdeaineiston penkomista, ja kymmenien kertojen kirjoittamista kielellisen intensiteetin maksimoiseksi, voi vain ihmetellä miten viikko vierähti. No, nyt ainakin tiedän mitä kohti mennään. Sitä en, miten monen mutkan kautta.
Tänään blogi kierrättää, päivitin runoni tänne vuosi sitten. Sammakoiden elämän kannalta se on taas mitä ajankohtaisin. Myös aikanaan julkaistavan kirjani osalta, jossa haetaan ratkaisua elämän ja kuoleman kysymykseen. Olen aiemminkin sanonut: ”Vain mahdotonta kannattaa yrittää. Kyllä me jo nämä arjen asiat osataan.” Runoni maantieteelliset koordinaatit osuvat työhuoneelleni.
Universumin verkko kutoutuu kahden vesistön väliin
kaiken olevan keskipisteeseen:
etelässä uimaranta ja 46 metrin syvä
pohjoisessa soraharju ja Haulikallio
idässä Joseliininniemi ja kaupungin korttelit
lännessä Lapiosaari ja järven selkä
kartan tasokoordinaatit: N 6822111 – E 325721
Ja tämäkin aamu käänteentekevien asioiden aavistuksia täynnä:
pilvien porukassa purjehtii tamma Pyrypolun Blondi
ja herkkä harakka ponnistaa oksalta
tyhjän päälle
kun keltainen
lehti
leijuu
maan syliin
sitä kohtaamisen riemua!
On kyse elämästä ja kuolemasta –
selviytyäkseen huhtikuun kutuun
sammakon on aika kaivautua
Pyhäjärven pohjamutaan.
……………………………….
Blogin ekstralinkit
1. Seitsemän vuotta sitten: ”Perjantairuno on elossa”
2. Kahdeksan vuotta sitten: ”Kirjailija varastaa kaiken mikä kiiltää”
………………………………..