Hiton hieno näyttely!

Lauantai-illan pikapostaus nostaa blogiin kahdeksan kuvaa Marika Mäkelän näyttelyn avajaisista Tampereella, Sara Hildénin taidemuseossa. Näyttely on merkittävä, Mäkelän taidetta on edellisen kerran ollut laajasti esillä Helsingin taidehallissa kuusitoista vuotta sitten.

Marika Mäkelä (s.1947) on yksi Suomen kansainvälisesti tunnetuimmista taiteilijoista. Hesari nosti näyttelyn kulttuurisivujensa ykkösjutuksi tänään, Aamulehti eilen. Kuvat päivälehdissä tai näyttelykirjassa eivät anna edes kalpeaa aavistusta Mäkelän töistä, joiden sensitiivisyys ja intensiteetti perustuu taideteosten pinnan struktuuriin ja materian tuntuun.

 

 

Olen väittänyt täällä ennenkin Sara Hildéniä Suomen taidemuseoiden ykköseksi. Ei säväyttävää arkkitehtuuria, mutta upea sijainti ja tilat, jotka nostavat taiteen pääosaan. Näyttelyvalinnat ovat olleet kansainvälisesti merkittäviä, raikkaita ja rohkeita. Taannoinen Andy Warholkin yllätti ja kykeni tarjoamaan kokonaisuudellaan kiinnostavan näkökulman.

 

 

Mäkelän hienoa näyttelyä ei kannata ohittaa jos siihen on suinkin tilaisuus tutustua. Aikaa on ensi vuoden tammikuun 25. päivään saakka. Edellisten näyttelyiden ekstralinkkeinä vielä postaukset Andy Warholista ja Ellen Gallagherista.

 

Maailmanluokan juttuja

Tampere tarjoaa tiukkaan tahtiin maailmanluokan taidenäyttelyitä. Tässä muutama avajaiskuvani Ellen Gallagherin näyttelystä AxME. Näyttelyn nimi on mustien slangia ja merkitsee: ”Kysy minulta.” Laaja retrospektiivi oli esillä Lontoon Tate Modernissa ja jatkaa Sara Hildénin taidemuseolta Münchenin Haus der Kunstiin tammikuussa 2014.

AxME, Ellen Gallaherin näyttely Sara Hildenillä 26.1.2014 saakka.

Vapriikissa on esillä Terrakotta-armeija ja Kiinan keisarien aarteet, Tampereen taidemuseossa Gordon Watkinsonin Euroopassa ja USA:ssa kiertänyt valokuvanäyttely Bauhausin perinnöstä. Mainitsen vielä toukokuisen Thomas Schütten Frauen -näyttelyn Hildénillä. Schütte on kuvanveistäjä ja yksi aikamme tunnetuimmista nykytaiteilijoista.

AxME, Ellen Gallaherin näyttely Sara Hildenillä 26.1.2014 saakka.

AxME, Ellen Gallaherin näyttely Sara Hildenillä 26.1.2014 saakka.

Ellen Gallagherin (s.1965) taide käsittelee tiivistettynä kahta asiaa: totta ja tarua. Totuuden otsikon alla käsitellään Yhdysvaltojen afroamerikkalaisen väestön historiaa, sitä miten ”afrikkalainen ihminen muuttui amerikkalaiseksi mustanaamaksi”. Taruja visualisoivat sarjat kuvaavat merenalaisen mantereen asukkaita ja fantasiaolentoja. Myytit ovat saaneet alkunsa orjalaivojen ajoilta, aaltoihin hypänneet tai heitetyt jatkavat elämäänsä Drexciyalla, mustan Atlantiksen maailmassa.

AxME, Ellen Gallaherin näyttely Sara Hildenillä 26.1.2014 saakka.

Gallaherin estetiikka on tiukkaa, aihe kerrallaan hän työstää kokonaisuuksia, joissa näkyy aikaa vievän työn valtaisa määrä. Tärkein työväline on kirurgin veitsi. Tekniikka on omaperäinen, usein kaksiulotteinen tai kerroksellinen, paperileikkauksissa herkkä ja läpinäkyvä.

AxME, Ellen Gallaherin näyttely Sara Hildenillä 26.1.2014 saakka.

Kysyttyjen näyttelyiden saaminen tänne vaatii osaamista ja hyviä suhteita avainhenkilöiden ja merkittävien museoiden kesken. Juttuni on muistutus tamperelaisille ja tänne suuntaaville, älkää ohittako hienoja näyttelyitä.

Lopuksi pari pointtia:

1. Printtihesari teki Gallagherista aukeaman ennakon. Tässä nettijutun linkki.

2. Tampere täyttää tänään 234 vuotta. Vuoden takaisen runon/jutun kaupungin perustajasta löydät linkistä.