”Haluan oppia näkemään tarkemmin”

Tampere tarjoaa valtakunnan mielenkiintoisimmat kuvataidenäyttelyt. Tein tänne jutun 2.6. Ron Mueckista, maailmanluokan kuvanveistäjästä, jonka näyttely Sara Hildénillä jatkuu lokakuun puoleenväliin saakka. (linkki) Mueckin työt ovat kysyttyjä maailman museoissa, nyt niitä nähdään ensimmäistä kertaa Pohjoismaissa.

Reima Nevalainen
Reima Nevalainen

Tampereen taidemuseon Vuoden nuori taiteilija -traditio on ollut merkittävä tunnustus ja etappi monen taiteilijan tiellä aina kansainväliseen menestykseen saakka. Reima Nevalainen (s.1984) on järjestyksessä 32. palkittu, jolle annetaan myös mahdollisuus yksityisnäyttelyyn museossa.

”Maalaan ihmistä kuten näen sen tai näen ihmisen niin kuin olen kasvanut sitä maalaamaan. En tiedä kumpi oli ensin. Näen ihmisen samanlaisena kuin muut muodot, jotka kasvavat maasta.” Nevalaisen kuviin latautuu esittävyyden elementtejä, mutta hän sanoo haluavansa nähdä niin laajasti, että lopulta kaikki on nimetöntä.

Nevalainen haluaa nähdä pinnan alle, tilaan jossa ei vielä tai enää merkityksiä ole: ”Pohjimmiltaan haluan oppia näkemään tarkemmin. Maalaaminen on siihen hyvä harjoitus.”

Nevalaisen omasta mielestä hänen työnsä eivät ole tarinallisia, nimet ovat toteavan yksinkertaisia, kuten: ”Katkaistu käsi” tai ”Liikeradat”. Katsojan mieli hakee kuitenkin merkityksiä, vaikka sellaisiakin, jotka eivät ole sanallisen ilmaisun ulottuvissa.

Museo-opas Miikka Rauhalan mukaan näyttely on jakanut mielipiteitä ihastuksesta ihmettelyyn: osa katsojista pitää töitä rujon ahdistavina. Minulle itselleni työt näyttäytyvät mielenkiintoisina yrityksinä ja välähdyksinä kuvata ihmisen tavoittamatonta alitajuntaa.

Nevalainen vietti kaksi vuotta Japanissa ja piirsi joka päivä. Hän pitää näyttelyn piirrossarjaa näyttelynsä tärkeimpänä teoskokonaisuutena. Intohimoisena piirtäjänä Nevalaisen sukulaissieluna voisi pitää Etelä-Afrikassa vuonna 1955 syntynyttä  William Kentridgeä. Rujon ihmisyyden kuvaajana nousee mieleen brittiläinen ekspressionisti Francis Bacon (1909 – 1992).

Nevalainen käyttää maalauksissaan kollaasitekniikkaa: lisää ja liimaa, repii ja poistaa. Menetelmää saattaisi pitää runollisena. Se mitä puuttuu on yhtä tärkeää kuin jäljelle jäänyt, kokonaisuuden kannalta jopa merkittävämpää. Ajattelun avaimet annetaan katsojalle. Nevalaisen taiteessa on harvinaisen intensiivistä potentiaalia. Menkää ja katsokaa. Jos aikatauluunne sopii, kuunnelkaa Miikka Rauhalan opastus. Siinäpä mies, joka osaa hommansa.

………………………………………………….

Blogin ekstralinkit

1. Ville Andersson, Vuoden nuori taiteilija 2015

2. Vuoden nuori taiteilija 2012 ja ”Ihmisen henki”

3. Vuoden nuori taitelija 2008 ja runoilija: ”Me tapahdumme tuntemattomilla syvyyksillä”

………………………………………………….

Ville Andersson, Vuoden nuori taiteilija 2015

Vuoden nuori taiteilija on valittu vuodesta 1984 saakka. Kunniaan kuuluu seuraavan vuoden näyttely Tampereen taidemuseossa ja nykyisin 20.000 euron stipendi. Perinne viettää 30-vuotisjuhlavuottaan, ja nimityksen on tähän mennessä saanut 37 kuvataitelijaa – yksittäisiä taiteilijoita, taiteilijapareja ja ryhmiä.

Vuoden nuori taitelija, nimitys ja näyttely on antanut merkittävää potkua valittujen taitelijoiden uralle. Taso on ollut kova, moni tekijöistä on vuosien varrella menestynyt myös kansainvälisesti. Ville Andersson on syntynyt Loviisassa 1986. Hänen näyttelynsä Tampereen taidemuseossa jatkuu 23. elokuuta saakka.

Andersson nousi esiin lavastetuilla valokuvillaan, joiden maailma on unenomainen ja salaperäinen. Osa valokuvista muistuttaa veistoksia ja niiden kiiltävä plastisuus on sukua Jeff Koonsin glitterinä peilaaville pinnoille tai Francois-Raoul Larchen tanssillisille liikekokeiluille.

Andersson liikkuu suvereenisti tekniikasta toiseen: valokuvan eri vedostusmenetelmien lisäksi maalausta, piirroksia ja installaatioita. Tyylikkyys ja viimeistelty osaaminen ovat taitelijan tunnusmerkkejä. Ideatasolla hän käyttää runsaasti kulttuurisia ja taidehistoriallisia viittauksia kommentoimalla niitä omaperäisistä näkökulmista.

 

Muotokuvan perinteeseen Andersson onnistuu tuomaan aivan uutta näkemystä, jossa sarjallisuus on osa ideaa. Innostuin kovin hänen jatkumoistaan. Nainen silmät avoimena ja suljettuna ottaa katsojan mukaan ja saa pohtimaan kuka näkee kenet. Mustat välitilat laajentavat mieleen Kasimir Malevitšin suprematistiset kokeilut.

 

Viiva taiteellisen ilmaisun perusyksikkönä kiinnostaa pedanttia piirtäjää. Tyyli liikkuu sarjakuvamaisesta mangasta 1800-luvun lopun muotokuvakommentteihin. Jotkin yksityiskohtia jäsentävät piirrokset nostavat mieleeni Gustave Dorén, kaivertajan ja taiteilijan, joka nousi maineeseen englantilaisen Raamatun kuvittajana 1865, sittemmin koko läntisen maailman tietoisuuteen.

Eri tekniikat ja teosten moninaisuus saattaisi tehdä ripustuksesta epäyhtenäisen ja levottoman. Näin ei käy. Harkittu mustavalkoisuus ja ehdoton tyylitaju saa rinnastukset toimimaan. Tähän on haettava kiteytys muusikolta. Miles Davisin sanoin: ”For me, music and life are all about style.” Olipa taiteenlaji mikä tahansa, vakuuttavaa jälkeä syntyy suvereenista välineen hallinnasta ja omasta, tinkimättömästä tyylistä.

Anderssonin näyttely avoinna ti-pe 9-17, la-su 10-18. Perjantaisin klo 15-17 vapaa pääsy.

…………………………………….

Ekstralinkissä viime vuoden nuori taiteilija: ”Tuntemattomien juhlien jäänteet” + Jutun jatkolinkeistä löytyy lisää nuoria taiteilijoita.

…………………………………….

Tuntemattomien juhlien jäänteet

Tampereen taidemuseo on valinnut vuoden nuoren taitelijan jo 30 kertaa. Käyttöön annetaan museon näyttelytilat, palkintosumma on tällä hetkellä 20.000 euroa. Tänä vuonna palkittiin taitelijapari Janne Nabb + Maria Teeri. Heidän oman kommenttinsa mukaan mahdollisuus näyttelyyn on rahasummaa tärkeämpää. Näyttelyn nimi löytyy juttuni otsikosta.

Hatarat ennakkotiedot ja aavistukseni kääntyivät nurin. Odotin kohtaavani Marcel Duchampin (1887- 1968) lämmitetyt ideat. Toisin kävi. Taiteilijapari on tehnyt ready-made taiteen pioneerin ideoista niin raikkaan tuuletuksen, että päivitys puhuttelee aivan uutena ja tuoreena taiteena.

Nabb+Teeri käyttää paikallisesta ympäristöstä löytynyttä materiaalia tai edellisestä näyttelystä jääneitä rakenteita ja ylijäämää, näin syntyy jatkumoa, kadonnut näyttely uuden sisään.

Satunnaisuuden kaaoksesta huolimatta taitelijat ovat erittäin tietoisia taiteensa perusteista, spontaanius syntyy näyttelyä kootessa ja museotilaa haltuun otettaessa. Se on muotoutuva ja joustava, samastakin materiaalista koottuna aina erilainen. Tässä on olennainen ero Duchampiin, joka korotti ”valmiit” objektinsa taiteeksi museotilaan.

Nabb+Teeri käyttää teoksissaan huumoria, mutta he myös kyseenalaistavat itse museo-instituutiota. Yläkuvan Hermespatsas on sijoitettu varastohäkkiin. Teoksen osana on tv-ruutu, jossa pyörii filmi varastoidusta taiteesta. Taitelijoiden työt ovat päätyneet kokoelmien varastoihin ei kenenkään katsottavaksi. Samalla hylätty Hermes lähettää ”selfietä itsestään” yläkerran valopöydän esinekoosteeseen.

Sininen kangas on Teboilin mainos, josta kirjaimet on ommeltu uuteen järjestykseen. Itse tekstin Maria Teeri löysi lapsuutensa päiväkirjasta. Vaikka pariskunta käyttää löytötavaraa, se on etsittyä ja valikoitua, sukua ”Arte poveran” suuntaukselle (köyhä taide). Teosten takana on kuitenkin aina vankka ja perusteltu ideapohja.

Tekijät ovat teknisesti erittäin taitavia. Esillä on kymmenien objektien sarja hyperrealistisia akvarelleja, joita on liki mahdoton erottaa valokuvista. Kiasma omistaa teoksen, eikä täällä tietoa enää lainaa herkkää teosta omien kokoelmiensa ulkopuolelle.

Taiteilijaparin teemoja ovat materiaalisuus, muutos ja tuhoutuminen. Kuvan värikartta on lionnut Itämeressä, joka on haalistanut sen ja hävittänyt punaisen pigmentin. Näin luonto on muuttanut objektin ja muokannut siihen meren omat värit.

Nabb+Teerin taiteessa löytäminen on aktiivista ja teokset antavat kävijän katseeseen uuden kulman, etsijän silmän, joka aktivoi näkemään ympäröivän maailman uudella tavalla. Roskapussin sisältö voi olla esteettistä. Kokonaisuutena näyttely on raikas ja pakahduttavan täynnä luomisen ideoita.

Näyttelykäynnin jälkeen tuli tutkittua sieltä hankittua ”materiaalilaatikkoa”, jonka esitteen alkutekstiksi on valittu lainaus Allen Ruppersbergilta: ”Kopioiminen tekee mahdolliseksi käyttää asioita sellaisenaan, muuttamalla niiden alkuperäistä olemusta. Minua kiinnosta elämän muuttaminen taiteeksi, koska maailma on hieno sellaisena kuin se on.”

Vuoden Nuoren taitelijan 2014 on valinnut: museonjohtaja Taina Myllyharju ja asiantuntijatyöryhmä, amanuenssi Leevi Haapala, kuraattori Laura Köönikkä, kuvataiteijijat Janne Laine, Hannu Ojala, Katariina Salmijärvi ja näyttelypäällikkö Tapani Pennanen. Näyttely avoinna Tampereen taidemuseossa 17.8.2014 saakka.

…………………………………………

BLOGIN EXRALINKIT:

Vuoden nuori taiteilija 2012

Vuoden nuori taiteilija 2011

………………………………………….

Maailmanluokan juttuja

Tampere tarjoaa tiukkaan tahtiin maailmanluokan taidenäyttelyitä. Tässä muutama avajaiskuvani Ellen Gallagherin näyttelystä AxME. Näyttelyn nimi on mustien slangia ja merkitsee: ”Kysy minulta.” Laaja retrospektiivi oli esillä Lontoon Tate Modernissa ja jatkaa Sara Hildénin taidemuseolta Münchenin Haus der Kunstiin tammikuussa 2014.

AxME, Ellen Gallaherin näyttely Sara Hildenillä 26.1.2014 saakka.

Vapriikissa on esillä Terrakotta-armeija ja Kiinan keisarien aarteet, Tampereen taidemuseossa Gordon Watkinsonin Euroopassa ja USA:ssa kiertänyt valokuvanäyttely Bauhausin perinnöstä. Mainitsen vielä toukokuisen Thomas Schütten Frauen -näyttelyn Hildénillä. Schütte on kuvanveistäjä ja yksi aikamme tunnetuimmista nykytaiteilijoista.

AxME, Ellen Gallaherin näyttely Sara Hildenillä 26.1.2014 saakka.

AxME, Ellen Gallaherin näyttely Sara Hildenillä 26.1.2014 saakka.

Ellen Gallagherin (s.1965) taide käsittelee tiivistettynä kahta asiaa: totta ja tarua. Totuuden otsikon alla käsitellään Yhdysvaltojen afroamerikkalaisen väestön historiaa, sitä miten ”afrikkalainen ihminen muuttui amerikkalaiseksi mustanaamaksi”. Taruja visualisoivat sarjat kuvaavat merenalaisen mantereen asukkaita ja fantasiaolentoja. Myytit ovat saaneet alkunsa orjalaivojen ajoilta, aaltoihin hypänneet tai heitetyt jatkavat elämäänsä Drexciyalla, mustan Atlantiksen maailmassa.

AxME, Ellen Gallaherin näyttely Sara Hildenillä 26.1.2014 saakka.

Gallaherin estetiikka on tiukkaa, aihe kerrallaan hän työstää kokonaisuuksia, joissa näkyy aikaa vievän työn valtaisa määrä. Tärkein työväline on kirurgin veitsi. Tekniikka on omaperäinen, usein kaksiulotteinen tai kerroksellinen, paperileikkauksissa herkkä ja läpinäkyvä.

AxME, Ellen Gallaherin näyttely Sara Hildenillä 26.1.2014 saakka.

Kysyttyjen näyttelyiden saaminen tänne vaatii osaamista ja hyviä suhteita avainhenkilöiden ja merkittävien museoiden kesken. Juttuni on muistutus tamperelaisille ja tänne suuntaaville, älkää ohittako hienoja näyttelyitä.

Lopuksi pari pointtia:

1. Printtihesari teki Gallagherista aukeaman ennakon. Tässä nettijutun linkki.

2. Tampere täyttää tänään 234 vuotta. Vuoden takaisen runon/jutun kaupungin perustajasta löydät linkistä.

Ihmisen henki

Kahdeskymmeneskahdeksas Vuoden nuori taiteilija on Porissa 1978 syntynyt kuvataiteilija ja graafikko Ari Peltonen. Palkitulle ojennettiin 20 000 euron stipendi ja mahdollisuus yksityisnäyttelyn järjestämiseen Tampereen taidemuseossa.

Ari Pelkonen (kuva: Jari Kuusenaho)

Museon tiedotteessa sanotaan Pelkosen olevan ”Suomen tyylikkäintä taidetta vanhalla puupiirrostekniikalla tekevä taidegraafikko.” Lausunnon voisi ottaa sekä kehuvana että kriittisenä kommenttina. Nyt ei kuitenkaan ole kyse siitä, että hengettömäksi siloteltu estetiikka söisi taiteellisen sisällön.

Ari Pelkonen, Vuoden nuori taiteilija 2012.

Pelkosen tekniikka palvelee töiden ideoita täydellisesti. En ole nähnyt vastaavaa metodia ennen. Akvarellinohuiden akryylivärikerrosten päälle on liimattu japaninpaperille vedostettu puupiirros. Maalauksesta ja grafiikasta tulee yhtä – kuultavaa ja hengittävää pintaa.

Ari Pelkonen, Vuoden nuori taiteilija 2012.

Valtaosa näyttelyn töistä kuvaa ihmiskasvoja. Varjossa tai ylivalottuneena. Hahmot ovat itseksitulemisensa tilassa, jotain on koko ajan syntymässä. Ikään kuin figuureilla olisi sanaton, vain aistittava tarina kerrottavanaan.

Taiteilija on kertonut olevansa kiinnostunut japanilaisesta kulttuurista. Ja koska blogissani sanat saavat maustetta kuvista, annetaan nyt kuville ryytiä sanoista. Näyttelystä palattuani  kaivoin hyllystä (taas kerran) Yoshida Kenkon klassikon Joutilaan mietteitä.

Ari Pelkonen, Vuoden nuori taiteilija 2012.

Kenko syntyi 1283 ja sai perinteitä kunnioittavan kasvatuksen. Hän palveli keisarin henkivartiokaartissa, toimi pappina, vetäytyi erakoksi ja kirjoitti runoja sekä huomioita kaikesta maan ja taivaan välillä. Avasin Joutilaan mietteet satunnaiselta sivulta ja heti osui silmiini kappale Pelkosen kuviin sopivaa tekstiä:

”Kun vasemmalla ja oikealla on avaraa, ei mikään ihmistä estä; kun edessä ja takana on tilaa, mikään häntä ei voi pysäyttää. Ahtaudessa ihminen murtuu ja musertuu. Jos ihminen on piittaamaton ja jyrkkä, hän tuhoutuu alituisiin kiistoihin ja riitoihin. Jos hän on lempeä ja maltillinen, hiuskarvakaan hänen päästään ei taitu.

Ihmisen henki on taivaan ja maan henkeä. Taivaalla ja maalla ei ole äärtä, miksi siis ihmisluonnolla olisi? Kun ihmisen mieli on avara ja rajaton, ilo ja viha eivät häntä kahlitse eikä mikään ulkopuolinen aiheuta hänelle harmia.”

Kenkon lyhyet tekstit ovat filosofin, viisauden ystävän mietteitä. Ja ällistyttävän yksinkertaisia, arjen ja estetiikan kuvia seitsemänsadan vuoden takaa. Niistä voit nauttia täältä ikuisuuteen. Ari Pelkosen palkintonäyttelyyn olisi ehdittävä ennen 22.4.2012.

Mikä yhdistää kotimaan kauhuromantikkoa ja New Delhin herrasmiestä?

Jos et asu Tampereella, tee tikusta asiaa tai tule vaikka vasiten katsomaan kaksi taidenäyttelyä. Näet yhdellä iskulla kotimaisen komeetan ja kovassa nosteessa kiitävän kansainvälisen tähden.

Anna Tuori: Into the wood I Made (2009)

Anna Tuorista tehtiin Vuoden nuori taiteilija viime tingassa. 1976 syntyneellä ikäraja alkaa olla tippaa vaille täysi. Kuvataideakatemiasta ja Pariisista oppinsa ammentaneen Tuorin ura on jo kovassa kuosissa, vaikka häntä ei vielä ”suuren yleisön” suosikkina voi pitääkään. Eikä tarvitsekaan. Useimmiten julkisuus imee polttoaineensa taiteen ulkopuolisista ”ansioista”.

Vuoden nuori taiteilija saa stipendin ja mahdollisuuden yksityisnäyttelyyn Tampereen taidemuseossa. Tila on suuri, mutta Tuori ottaa sen haltuun komeasti. Aiempia töitä on haalittu Ruotsia ja Tanskaa myöten. Taitelija itse asuu ja työskentelee tällä hetkellä Helsingissä.

Anna Tuori: Blow Out Your Candles, Laura (2010)

Tuorin maalaukset ovat hyvin tarinallisia. Nimet antavat kirjallisia viitteitä, mutta ei niitä välttämättä tulkintaan tarvita. Töiden äärellä oma mieli alkaa välittömästi askarrella kuviin kertomusta. Aavetaloja, kummituspuita, hohtavasilmäisiä tyttöjä ja kauhuromantiikkaa. Jokainen työ on kuin lasipalloon suljettu salainen maailma. Mielikuvissaan sen saattaa ottaa käteen ja ravistella: lunta sataa.

Kuva: Marko Melto

Tampereen taidemuseon tiilimakasiinista on Sara Hildénin betoniarkkitehtuurin äärelle vain pari pulterin heittoa. Intialainen Subodh Gupta on täyttänyt salit veistoksilla ja maalauksilla. Alakerran videolla hän pesee suihkussa päältään pyhän lehmän lantaa. Ehkä rituaalilla on delhiläiselle, Biharin köyhällä maaseudulla syntyneelle ja entiselle katuteatterin näyttelijälle erityisen läheistä symboliikkaa.

Gupta on ensisijaisesti kuvanveistäjä. Hän käyttää kiiltäviä teräsesineitä, useimmiten arkisia intialaisia ruoka-astioita, ja kasaa niistä monumentaalisia hahmoja: jättiläismunia, valtavia pääkalloja… liikkuvan kaupungin pienoismalleja. Töihin latautuu uskonnollista ja kantaaottavaa symboliikkaa.

Kuva, HS/Touko Hujanen

Ei ole lainkaan outoa hakea yhtymäkohtaa Tuorin ja Guptan taiteelle. Kumpikin lataa töihinsä tarinallista sisältöä. Guptalla se on suorempaa, Tuorilla meditatiivisempaa. Lopuksi pieni episodi Guptan näyttelyn reilun kuukauden takaisista avajaisista:

Tuolit täyttyvät ja seinänvierillä seisotaan. Pormestari puhuu virkamiesten pyöreitä ja pitkiä virkkeitä ja kehuu kaupunkia. Intian suurlähettilään puhe on lyhyt, muodollinen ja rutikuiva. Samassa puhujapöntön takaa ehtii saliin vanha nainen ja etenee vaivalloisesti kohti tuolien riviä. Pikkutakkiin, kaulahuiviin ja nokian kumisaappaisiin sonnustautunut taiteilija Gupta on heti tilanteen tasalla: hän nousee ja tarjoaa paikkansa vanhukselle. Kyllä herrasmies on herrasmies joka tilanteessa.