Suositellessaan toiselle lukemista, ottaa aina melkoisen riskin. Makuasiat, niistähän vasta voikin olla eri mieltä… Ja hyvä niin. Ystävä kysyi kesälomalle klassikkokirjojen vinkkejä. Välttelin ”tiiliskiviosastoa” ja uskalsin suositella muun muassa Yoshida Kenkon Joutilaan mietteitä. Ehkä kesällä voisi muiden puuhien tilkkeenä tutustua Kenkon lyhyisiin pohdiskeluihin ja huomioihin elämästä. Piti oikein kaivaa kirja hyllystä ja katsoa mille sivuille on tullut itse käännettyä koirankorva, mistä löytyy alleviivaus.
Kenko kirjoitti Joutilaan mietteet eli Tsurezuregusan liki seitsemänsataa vuotta sitten. Kirja on omalaatuinen kokoelma toisiinsa vain löyhästi liittyviä pohditoja, toteamuksia, huomioita ja anekdootteja. Aiheiden kirjo liikkuu ketunpuremista elokuun kuutamoon ja elämän tarkoitukseen. Kriittisyys, kliseet, totisuus ja huumori sekoittuvat tavalla, jota luonnehtisin (ellei se olisi niin kliseistä ) elämäksi.
Kai Niemisen suomentamat mietteet julkaistiin 1978. Ymmärtääkseni uusintapainoksia on kirjasta otettu myöhemmin. Kenko kertoo paljon ajan tavoista ja viittaa aiempiin klassikoihin, mm. Genjin tarinaan (yksi maailman vanhimmista romaaneista) Kungfutseen ja Sei Shonagonin Päänaluskirjaan (Japanin hovin seuranaisen kirjoituskokoelma n. vuodelta 1000, josta Peter Greenaway teki elokuvan Pillow Book, 1996).
Kenko on esteetikko, joka kirjaa kiistan siitä pitäisikö kirjakääröjä säilyttää pajusta punotulla hyllyllä säleiden suuntaan vai poikittain. Juttu huvittaa minua suuresti. Samoin kuutamon kuvaus lyhykäisyydessään: ”Syksyinen kuutamo on sanomattoman kaunis. Joka huomauttaa että ainahan kuutamo on kaunis ei ymmärrä mitään; on surullista ajatella että jonkun aistit voivat olla niin turtuneet.”
Otan lopuksi Kenkolta pidemmän lainauksen. Ajatus on tuttu ja satojen vuosien kuluttama, jokainen on sen jossain muodossa kuullut. Kannattaa suoda kuitenkin muutama ajatus sille, mitä teksti merkitsisi juuri Minulle tai Sinulle. Juuri Nyt.
”Sen joka on tehnyt ratkaisevan päätöksen astua Polulle, on heitettävä mielestään kaikki muu. Hänen ei pidä ryhtyä toteuttamaan edes välttämättömän tuntuisia, alati mielessä olleita suunnitelmiaan. Jos hän tuumii Hoidanpa vielä tämän tai Annan saman tien vielä nuo ohjeet tai Jollen järjestä sitä tai tätä, joudun naurunalaiseksi. Ettei koituisi harmeja… Tai Vuosikausia päätökseni on saanut odottaa, odottakoon nyt vielä hetken. Parempi pohtia kaikessa rauhassa… ja muuta tuonkaltaista, välttämättömiä asioita kertyy loputtomiin eikä ratkaisun päivä koita milloinkaan. Yleensä kaikki vähänkin ajattelukykyiset näyttävät elävän koko elämänsä tuota päivää odotellen.
Eihän kukaan sano Hetkinen ennen kuin lähtee vieressä syttynyttä tulipaloa pakoon. Joka tahtoo pelastaa itsensä hylkää oitis omaisuutensa ja pakenee, pohtimatta onko se häpeällistä. Odottaako elämä ihmistä? Kuolema iskee nopeammin kuin tuli ja tulva, eikä sitä käy pakeneminen. Kun hetki koittaa, voiko kukaan kieltäytyä luopumasta iäkkäistä vanhemmistaan, pienistä lapsistaan, valtiaansa suosiosta, rakastamistaan ihmisistä, sanoen että luopuminen on niin vaikeaa?”