”Mitä huolisimme, vaikka polttaisi kultainen tuli tämän maailman kaiken”

Tänään tiukka päivitys kuuluu Aleksis Kivelle (1834 – 1872). Kivi julkaisi yksitoista näytelmää, romaanin, runokokoelman, sekä kertomuksia ja tarinoita. Kun lukee muutaman repliikin Seitsemästä veljeksestä, tuntuu etteivät maailman mahdollisuudet tai uhat ole 146 vuodessa paljon muuttuneet. Kriisejä ja totaalisen tuhon mahdollisuutta pohditaan. Ja miehen mieltä, joka hamuaa maailman herruutta. Perään vielä perkeleet, Jumala ja enkelit ynnä koko ihmissuku.

Kuva Yle1 / Antero Tenhunen

Kansalliskirjailijamme oli proosaakin kirjoittaessaan runoilija, loistelias ja tarkka kielenkäyttäjä, jonka ote kulkee kansallisromanttisesta hengestä ja kantaa-ottavuudesta rempseään huumoriin.

Kuva Yle1 / Antero Tenhunen

JUHANI. Mikä on meidän täällä ollaksemme? Mitä huolisimme vaikka pöllähtäisi tulessa tuhkaksi ja tomuksi koko tämä maailma paitsi Impivaara ja sen ympäristö. Täällä elämme kuin huhdassa vaan, omalla kannallamme ilman kuurtamista ja kaartamista kiukkuisista ihmisistä. Täällä meidän on hyvä olla. Metsä on niittumme, peltomme, myllymme ja pesämme ijankaikkinen.

TIMO. Ja liha-aittamme.

JUHANI. Juuri niin! Täällä on hyvä olla! Kiitoksia, Lauri, keinostas, jonka meille keksit, päästäksemme maailman markkinoilta. Kysynpä vielä: mitä huolisimme, vaikka polttaisi kultainen tuli tämän maailman kaiken, kun vaan säästyy pohjapuoli Jukolan talosta ja sen seitsemän poikaa?

TIMO. Lähtis kulovalkea kerran karsimaan yli koko maailman, niin tuhkaksi ja poroksi menis myös Jukolan pohjapuoli ja vielä sen seitsemän poikaakin kaupan päälle.

JUHANI. Sen hyvin tiedän. Mutta katsos kun mies taitaa aatella mitä hän tahtoo, aatella itsensä koko maailman herraksi tai tönkeileväksi sontiaiseksi. Kas hän taitaa aatella kuolleiksi Jumalan, perkeleet, enkelit ja koko ihmissuvut ja elikot maassa, merellä ja ilmassa, aatella maan, helvetin ja taivaan katoovan kuin tappuratukko tulessa, ja pimeyden astuvan sijaan, jossa kenokaula sinä ilmoisna ikinä ei Herran valkeutta huuda. Niin sinkoilee täällä miehen aatos: ja ken taitaa viskellä verkkoja sen teille?

TIMO. Kuka käsittää maailman rakennusta? Ei ihmislapsi, joka on tyhmä ja typerä kuin määkivä jäärä. Mutta parasta on ottaa päivä tultuansa, sallia sen mennä mentyänsä, käyköön sitten puuhun tai mäntyyn. Täällä ollaan vaan.

……………………………

Blogin ekstralinkit:

1. Kiven runossa otetaan olvia olan takaa

2. ”Kosk´ Tuonelan enkeli niittää”

…………………………….

Mies vastaan valtameri, mutta ei huolta – kunhan mies vain on närpiöläinen!

Jatkan edellistä päivitystä. Alastalon salia on takana reilut seitsemänsataa sivua. Olisin saanut souvin loppuun, mutta Saima (6v.) ja Selma (4v.) plus hännänhuippuna Lumi (3v.) pitivät huolen koko viikonlopun ohjelmasta. No, mikäs mukavampaa. Eikä kirjan kanssa ”mikään virstan villastus ja takakäpäläin kilpa etukäpäläin kanssa ole edessä”, kuten Volter Kilpi asian ilmaisisi.

Alastalossa on saatu parkinpapereihin jo Petter Filemon Pihlman-Pukkilankin nimi 1/16 osuudella. Pukkila on kerronnan rytmin kannalta tärkein henkilö, vastavoima ja kipinäniskijä koko muulle, tasaisemmalle porukalle. Keskeisiä henkilöitä kirjassa kuvataan vain kymmenkunta.

Palaan Pukkilaankin vielä, tänään pistän päivitykseen muutaman ajatuksen kirjan rakenteesta. Kerronta etenee henkilöiden pääsisäisten ajatusten, muistojen ja takaumien jatkumona. Silloin, kun preesensin tapahtumat nousevat pintaan nekin saavat hyberbolan ja liioittelun silauksen.

Romaanista puhuttaessa useimmiten mainitaan Härkäniemen piipunvalinta, jolle Kilpi uhraa seitsemänkymmentä sivua, ennen kuin Härkäniemi kulkee salissa, astelee keinavin kapteenin askelin laattian poikki ja roihutelee piippua… Piipun valinta kuvataan kirjan alussa, jo sivulta 41 alkaen ja valistunut arvaukseni on, että kohtaus on monen mielessä päällimmäisenä, koska lukuvoimat ovat sen jälkeen saattaneet hiipua.

Kun päästään ensimmäisistä kolmestasadasta sivusta käy selväksi, että rakenteeseen mahtuu Kilvenkin mittapuulla suvantopaikkoja, joiden jälkeen kerronnan ote taas ottaa enemmän kierroksia. Kun ykkösosa on selätetty, kakkonen alkaa vallan riemastuttavasti, kun totivettä odotetaan saliin kannettavaksi. Tulossa on ”ihmismäinen ja siivo totilasin tyhjennys vain, semmoinen viaton leimaus suuhun, joka virkistää verta ja vie miehen tukanjuuriin, harjan alle tiedonsiemauksen siitä, että hän on rohkea poika siellä, missä kuka muukin Jalmari.”

Kilpi kuvaa henkilöidensä ajatukset – eikä yksinomaan niitä, vaan päänsisäiset keskustelut, joissa ihminen käy dialogia itsensä kanssa, väittelee katuu ja kannustaa. Kun ihmiset puhuvat ääneen, Kilpi ei muuta kielensä rekisteriä vaan repliikit ovat toistensa kaltaisia ja käyttävät samaa ilmaisujaan kertaavaa ja vertauksineen kaikkialle haarovaa kieltä. Sillä tavoin ei kukaan puhu ja vieroksuin ratkaisua aluksi. Mutta kyllä tämäkin on pidemmälle ehdittäessä alkanut kokonaisuuteen saumattomasti istua.

Ja on se kuulkaas ihmeellistä, että alkaa jännittää kuka sen nimensä parkinpapereihin raapaisee nokkamiesten jälkeen. Tarina ottaa imuunsa ulkoisesti vähäisin eväin. Ainoa täysipainoisesti draaman kaarta hyödyntävä osuus löytyy Albatrossin tarinasta, jonka Härkäniemi kertoo, ennen kuin parkin piirustukset tuodaan saliin kaikkien nähtäväksi.

Albatrossin tarina on julkaistu myös erillisenä niteenä. Kertomus on 67-sivuinen, puhdasverinen ja jännitteensä pitävä novelli, jossa odotusarvoa maltetaan pedata kunnes päästään ”haukkapisteeseen”, josta tarinaa ottaa uuden ja yllätyksellisen suunnan. Jutussa on myös huumoria, joka sai lukiessa naureskelemaan ääneen.

Vaasan Ville pistää koko omaisuutensa ja vielä velkarahat likoon ja varustaa fregatin matkaan. Brasiliasta pitäisi kahvia saataman. Hän palkkaa kapteeniksi lapsuusaikojen toverinsa Kallen. Kuluu seitsemän vuotta eikä laivasta kuulu mitään. Ei kirjettä, ei juorua tai huhua. Ihmiset pitävät selvänä, että meri on miehet vienyt, mutta Ville jaksaa juosta joka päivä haminan möljälle tähystämään.

Kun laiva viimein saapuu paikatuin purjein, lahot mastot sammaloituneena ja vesiraja tropiikin kasvustoa liehutellen, Kalle saa kuulla kunniansa, hyvä ettei varustaja kurkkuun käy. Kapteenilla on kuitenkin pasmat selvillä ja vastaus valmiina.

”Minun mielestäni oli laivan saapuminen tärkeämpi asia kuin kirjepaperin. Ajattelin minä sitäkin, että mitäs murhetta teillä on laivasta, kun tiedätte, että siinä on kapteenina vanha rippikoulukamraatti ja närpiöläinen!”

Mitäs huolta maailman myrskyistä ja Atlantin tyrskyistä. Mies vastaan valtameri, mutta ei huolta – kunhan mies vain on närpiöläinen.

…………………………

Blogin aiemmat ekstralinkit

1. Suositus toiselle kesäklassikolle: ”Triangelidraamaa ja itsetunnustusta, vaarallista ja rohkeaa rakkautta”

2. Veden äärellä Ateenassa: ”Susiturkki ja alaston nainen”

…………………………

Grillaajaa ei erota grillistä mikään, paitsi kuolema ja poliisi

Suomi on yhden asian maa. Yhden kerrallaan. Halusin lyhythihaisen kesäpaidan. Kaupoissa 90 prosenttia niistä on ruudullisia. Mitä tulee telkasta eniten? Jos katsotaan mainoksia, yksi asia painaa päälle enemmän kuin muut yhteensä. Nyt pitää grillata! Mikään ei ole niin ihanaa kuin grillaaminen! Paitsi saunominen ja grillaamien!

Kuva sivustolta Poppamies.

Ja kun joulu joutuu, niin arvatkaas: älä ihminen lähde siihen tohinaan mukaan. Ota rauhallisesti ja tule meidän kauppaan. Täältä saat kerralla kaiken ja säästät hermojasi! Joulupukin muorikin ottaa iisisti ja tuuppaa Saarioisten laatikot uuniin. Iltapäivälehdillä on läpi vuoden pari varmaa uutishittiä: helteellä pitää juoda paljon vettä – ja muistaa pukeutua pakkasella lämpimästi.

Kuva sivustolta Burson-Marsteller.

Blogin konstit ovat nyt niin vähissä, ettei auta kuin käyttää päivittämäni Jorma Etton kuuluisin runo, joka valaisee kesäistä sielunelämäämme. Tekijä julkaisi runonsa ”Suomalainen” kokoelmassa Ajastaikaa vuonna 1964. En malta olla mainitsematta myös Etton esikoiskokoelman nimeä: Elämä on: Epälyyrillisiä runoja. Siinä on mainosmies käynyt runoilijan kupilla ja napannut ensimmäisistä sanoista elämään jääneen sloganin.

Kuva sivustolta Mtv.

Suomalainen on sellainen, joka grillaa kun ei kysytä,

kysyy kun ei grillata, ei vastaa kun grillataan,

sellainen, joka eksyy tieltä, grillaa rannalla

ja vastarannalla grillaa toinen samanlainen:

metsä raikuu, kaikuu, hongat humajavat.

Tuolta tulee suomalainen ja grillaa, on tässä ja grillaa,

tuonne menee ja grillaa, on kuin löylyssä ja grillaa

kun toinen heittää kiukaalle vettä.

Sellaisella grillaajalla on aina kaveri,

koskaan se ei ole yksin, ja se kaveri on grillaaja.

Eikä grillaajaa erota grillistä mikään,

ei mikään paitsi kuolema ja poliisi.

…………………………

Blogin aiemmat ekstralinkit

1. Kertaus viiden vuoden takaa: Kaksikymmentä loistavaa romaanin aloitusta.

2. Twistin ylivoimaa.

………………………….

Olen Mies isolla ämmällä

Sattuipa silmiin sos-mediassa jaettu Markkinointi&Mainonta -lehden juttu, jossa rankattiin miesten seksikkäimmiksi koetut luovat ammatit. Tulosta nimitettiin tutkimukseksi. Minusta se vaikuttaa mielipidekyselyltä. Olkoonkin, että takana on Pennsylvanian yliopiston tutkimusryhmä.

Tutkimuksessa pärjäsivät runoilijat, sen sijaan ”mainosalassa ja puutarhanhoidossa ei ole seksuaalista vetovoimaa.” Nyt on todistettu miten hienon valinnan tein vaihtaessani seitsemäntoista vuotta sitten kaupalliset ja graafiset hömpötykset kirjailijan ammattiin. Tosin… tutkimuksen tuloksen voisi kääntää myös toisinpäin. Ilkka Kanervan mielestä ”puutarhanhoito” on niin seksikästä, että siihen voi vaihtaa ulkoministerin hommat.

Maalaus (rajattu) J.W. Waterhouse 1896.

Oman ammatin vaihdossa ajattelin muutakin kuin seksiä. Että tätä hommaa voi tehdä ja oppia uutta hautaan saakka. Nähtäväksi jää. Kirjailijan kehtasin merkitä veroilmoitukseeni vasta kuudennen kirjani kohdalla, kun Marilynin hiuspinni valittiin Runeberg-palkintoehdokkaaksi ja Hesan kaupunginkirjaston Varjo-Finlandia -listalle.

Ystävät hyvät, niin tai näin, tutkimuksen yllättävä tulos vaatii paiskaamaan teitä Perjantairunolla. Juuri nyt, ”Me too” -kampanjoiden ja ahdistelukohujen keskellä teksti sopii kuin porkkana lumiukon pärstään. Omistus kaikille narsisteille, joiden mielestä valta oikeuttaa kunnioittamisen sijasta alistamiseen. Säkeet löytyvät kokoelmastani Satakieli! (Like 2008).

NAINEN JA NARKISSOS

Olen Mies isolla ämmällä,

elän henkeni edestä. Minulla on

kahdeksankulmainen teräskalu ja

lasikattojen lävitse putoilevat sanojeni kivet.

Hyppään joka kelkkaan ja lasken kaikki alleni, ratsastan

auringon laskuun kuin Pecos Bill

kaulaliina lepattaen ja pölypilvet perässäni.

Olen täynnä kuin tuulipussi,

kurotan kaikkiin ilmansuuntiin –

olen yhden yön arkeologi ja lumituiskujen Tarzan.

Katsokaa takapuoltani,

se on tennispalloa tiukempi

ja siemeniä riittää vaikka pellon kylväisin.

Kolkuta rakkaani, niin sinulle avataan,

tuo minulle sinfonia soittorasiassasi.

Älä pelkää, että kaikki päättyy hyvin.

…………………………

Blogin aiemmat ekstralinkit:

1.”Pyydät kuvittelemaan väliimme pingotetun köyden ja tulen, joka polttaa sen poikki.”

2. Sydämeni räytyy ja riemuitsee.

…………………………

Markkinointi&Mainonnan lainaama alkuperäinen teksti luovien ammattien vetovoimasta.

…………………………

”Todella veteliä preludeja koiralle” 

Kun kuulet pari ensimmäistä piano-akordia, et voi erehtyä. Jos säveltäjän nimi ei heti muistu mieleen, hän on Erik Satie. Ja biisi on Gymnopédie No.1. Kun tekee jonkin asian täysin totutusta poikkeavalla tavalla, tulos jää laakista mieleen.

Erik Satie, kuva: thelistenersclub.com

Olen usein lainannut muutamaa riviä Raymond Carverin esseestä. Juttu pitää paikkansa kaiken lajin luovassa työssä ja leikissä: ”On kyse tyylistä, mutta ei yksin siitä. Kaikessa mitä kirjailija kirjoittaa, tulee olla hänelle ominainen ja kiistaton leimansa, ei kenenkään muun. Tämä erottaa kirjailijat toisistaan. Ei lahjakkuus. Sitä kyllä riittää.”

Satie (1866 – 1925) sai kuvataiteista impressionistisia vaikutteita musiikkinsa. Hän kirjoitti myös absurdeja, lyhyitä tarinoita, joiden omaleimaisuudelle on vaikea löytää vertailukohteita. Kenties Daniil Harms, Jorge Luis Borges tai unkarilainen István Örkény minuuttinovelleineen voisivat olla sukulaissieluja.

Kapakkapianistista ja Pariisin konservatorion ”laiskimmasta oppilaasta” kehkeytyi lopulta vuosisadan vaihteen nuorten avantgardistien esikuva. Elämäntyyli vahvisti boheemin mainetta: ”Ja kaikki minua kohdannut onnettomuus on Musiikin syytä. Siitä taiteesta on ollut minulle enemmän haittaa kuin hyötyä: se on saattanut minut riitoihin monen tärkeän, erittäin arvokkaan, vähintäänkin sivistyneen, täysin kunnollisen ihmisen kanssa.”

Satie asui muutaman neliön kopissa, jonka ovi ei mahtunut aukeamaan sänkyä siirtämättä. Hän hankki seitsemän samanlaista samettipukua ja käytti niitä aina tyyliään vaihtamatta. Hän perusti myös oman kirkon, jonka ainoa jäsen hän itse oli. Hänen erikoisin sävellyksensä lienee Vexations, kahdeksantoista nuotin melodia, joka on tarkoitettu toistettavaksi 840 kertaa peräkkäin. Esitys kestää vuorokauden.

Otso Kantokorpi, kulttuurikentän moniottelija, toimittaja, kriitikko, tietokirjailija… perusti 1994 kustannusosakeyhtiö jack-in-the-boxin, joka toimi vuoteen 2003 saakka ja julkaisi viisitoista kirjaa. Ehkä merkittävin julkaisu oli nobelveikkauksiinkin yltäneen John Ashberyn Vuokaavio, modernin runouden järkälemäinen merkkipaalu Leevi Lehdon suomentamana.

Vuonna 1996 Kantokorven kustantamo julkaisi Erik Satien Muistinsa menettäneen muistelmat, jonka Silva Kauko suomensi. Ohut kirja, viisikymmentäseitsemän sivua, parikymmentä juttua. Satien tarinoita on dramatisoitu näyttämölle, kirjan voisi vielä löytää divarista tai kirjastosta.

Otsikossa mainittu preludin nimi on tyypillistä Satien parodiaa. Kun hänen sävellyksiään moitittiin muodottomiksi, hän alkoi säveltää ”Päärynänmuotoisia kappaleita”. Säveltäjän työkalupakki on kaikille sama, samoin kirjailijan äänteelliset aakkoset (tai kuvasymbolit). Kyse on assosiaatiokyvystä, elementtien ja asioiden yllättävästä yhdistämisestä. Satien esimerkkitarina on lyhyt. Minua se huvittaa suuresti. Siinä on jotain enemmän kuin silkassa huumorissa:

HUIMAUKSESTA

”Ollessani kerran maalla erään ystäväni kanssa puhuimme huimauksesta. Ystävääni ei ollut koskaan huimannut. Havainnollistin hänelle huimausta monta kertaa muta täysin tuloksetta. Ystäväni ei kyennyt ymmärtämään ahdistusta, jonka voi tuntea nähdessään katontekijän työskentelevän korkealla. Kaikille huomautuksille, joita minä esitin, ystäväni vain kohautti olkapäitään, mikä ei ole kovin kohteliasta eikä kovin ystävällistä.

Äkkiä näin rastaan, joka istahti oksan päähän, korkean oksan, vanhan oksan päähän. Eläimen asento oli mitä vaarallisin… Tuuli huojutti vanhaa oksaa, johon eläinparka takertui pienin kouristunein käsin.

Käännyin seuralaiseni puoleen ja sanoin: – Katsokaa, tuo rastas saa minut kananlihalle ja minua alkaa huimata. Nopeasti, kannetaan patja puun alle, sillä jos lintu menettää tasapainonsa, se katkaisee varmasti selkänsä.

Ja tiedättekö, mitä ystäväni vastasi?

Kylmästi,… yksinkertaisesti: – Olette pessimisti.

Ihmisten vakuuttaminen ei ole helppoa.

………………………………

Blogin aiemmat ekstralinkit:

1. Musiikkia ja assosiaatioita: ”Mitä Hitler unohti juonistaan?”

2. ”Joidenkin henkilöiden elämään alkaa kasautua Kristus-efektiä”

………………………………

Erik Satie – Gymnopédie No.1

………………………………

Mies joka laski miljardiin

Blogi päivittää tänään tuoreella kirjalla. Olavi Koistisen Mies joka laski miljardiin ilmestyi keväällä Kosmoksen kustantama. Koistisen kymmenen novellin kokoelma on hänen esikoisteoksensa.

En löydä heti verrokkia Koistisen tekstille, siksi omaperäisesti mies kirjoittaa. On helpompi purkaa kerää listaamalla mitä hänen novellistiikkansa ei ole. Klassisen novellin tunnusmerkit puuttuvat, ei haukkapistettä tai käännettä, johon kulminoituu tarinan avain. Ei Borgesilaista fantasiaa. Lähimpänä ollaan Carverin ja kumppaneiden ”Dirty realismia.” Jossain mielen sopukoissa vilahtaa Rimmisen Pussikaljaromaani. Eikä sittenkään.

Kostisen tekstin avainsanoja ovat arki ja absurdi huumori. Ei mitään elämää suurempaa, vaan elämää pienempää. Esimerkkinä vaikkapa novelli Australian näköinen pöly, jossa nuoret lusivat krapulapäivää, jonka kantava elementti on lattialla ajelehtiva pölypallo: ”Mustakarvainen koira makasi lattialla ja tuijotti Australian muotoista pölyhattaraa, jota tuulenvire työnteli.” Koira syö pölyn ja kakoo sen ulos. Puuduttavaan päivään ei juuri muita tapahtumia mahdu. Novelli päättyy käänteiseen maksiimiin: ”Tässä se oli, päivä.”

Koistisen tekstin vahvuuksia on myös rujonluonteva dialogi, joka yltää nuorten ”herjanheitosta” vanhuksen ja pankin automaattivastaajan kanssa käytyyn ”keskusteluun”. Tekstien jännite syntyy oudoista asetelmista, kuten novellissa Loitsutehtaan tilanne, jossa pyörätuolilla liikkuva poika lähtee taksilla lukukauden päättäviin rantabileisiin. Odottamattomien käänteiden keskellä tarinaa limitetään päähenkilön pyörittämään mobiilipeliin.

Parhaimmillaan, arjen mitättömyyksiä ylevöittäessään Koistisen teksti on tarkkaa ja aiheitaan suuremmaksi kasvavaa. Mieleen nousee amerikkalaisen modernismin kova nimi, David Foster Wallace. Taso notkahtaa vaikkapa novellissa Siilit tuijottavat, jonka huumori jää väkisin puristetun oloiseksi.

Minulle kokoelman niminovelli Mies joka laski miljardiin oli ykkönen: ”Kaikki alkoi seitsemänvuotiaana, origossa, kun Raimo kuuli miljardista. Ukki kertoi, että on olemassa sellainenkin asia.” Novellista kasvaa kokonaisen elämän metafora. Alle kolmenkymmenen sivun tekstissä on romaanin ainekset, mutta Koistisen käsittelyssä vähemmästä kasvaa enemmän. Teksti päättyy päähenkilön 60-vuotispäiville. Ideatasoltaan ja rakenteeltaan kirkkaaksi hiottu suoritus.

…………………………………………….

Blogin ekstralinkit:

1. Mikä erottaa kirjailijat toisistaan

2. David Foster Wallace, kirjailija ja vastenmieliset tyypit

…………………………………………….

Erotiikkaa ja seksiä sivujen välissä

Tänään 4.5. julkaistaan WSOY:n kustantama eroottisen runouden antologia Olet täyttänyt ruumiini tulella. 107 elävää runoilijaa ja 240 runoa kirjailija Sinikka Vuolan valitsemana ja toimittamana. Hesari teki vappupäivänä ennakkojutun (klik) aiheesta: ”Seksi kirjallisuudessa kiihottaa älyä ja ruumista”.

Erotiikka proosassa ja lyriikassa on vaativa laji. Ikikulusta aiheesta pitäisi pystyä kirjoittamaan tuoreesti. Antologian esittelyteksti sanoo: ”Sinikka Vuolan toimittama teos juhlistaa suomalaisen runouden aistillisuutta ja erotiikan monimuotoisuutta. Teos tulee iholle ja täyttää lukijansa eroottisilla kohtaamisilla. Teos toimii runon lukijan hemmottelukeskuksena, kattavana käsikirjana ja kauniina lahjakirjana.”

Antologian julkkareiden sijaan kirjoitan tänäänkin työpöytäni takana. Nostan kuitenkin blogiin aiheesta runon. En kirjaan päätynyttä… saatan julkaista sen täällä myöhemmin. Valitsen päivän aiheeseen tekstin kokoelmastani Satakieli! (Like 2008). Syy on selkeä. Erotiikka ja huumori runon riveillä on harvinainen yhdistelmä.

N a i n e n  ja   N a r k i s s o s

Olen Mies isolla ämmällä,

elän henkeni edestä. Minulla on

kahdeksankulmainen teräskalu ja

lasikattojen lävitse putoilevat sanojeni kivet.

Hyppään joka kelkkaan ja lasken kaikki alleni, ratsastan

auringon laskuun kuin Pecos Bill

kaulaliina lepattaen ja pölypilvet perässäni.

Olen täynnä kuin tuulipussi,

kurotan kaikkiin ilmansuuntiin –

olen yhden yön arkeologi ja lumituiskujen Tarzan.

Katsokaa takapuoltani,

se on tennispalloa tiukempi

ja siemeniä riittää vaikka pellon kylväisin.

Kolkuta rakkaani, niin sinulle avataan,

tuo minulle sinfonia soittorasiassasi.

Älä pelkää, että kaikki päättyy hyvin.

………………………………………………

Huumoria blogin ekstralinkeissä:

1. ”Kenelle Nenäpäivä-leffan päärooli?”

2. ”Huumoria hirsipuun varjosta”

……………………………………………….

Kuolemansairauteen rinnastettava syli-ikävä

Perjantain päivityksessä on kyse ikuisuusasiasta. Otan kärjistetyn kiteytyksen heti alkuun. Kun kirjailija aloittaa tuotantonsa, huomio kiinnittyy hänen persoonaansa. Myöhemmin yhä enemmän siihen, mitä hän on kirjoittanut.

Kun kirjailija on edesmennyt, vain harva nousee sellaisen ikonin asemaan, jossa muistetaan sekä persoona että tuotanto. Suurimmalta osalta tekijöitä kummatkin painuvat unohduksiin jo elämän viimeisen suoran auetessa.

Kuva, Yle elävä arkisto, Håkan Sandblom. (Jarno Hiilloskorpi ja Kauko Helovirta)

Juhani Peltonen (1941 -1998) julkaisi yhdeksän runokokoelmaa, neljä novellikokoelmaa, seitsemän romaania, neljä näytelmää, pakinakokoelman, yksitoista radiokuunnelmaa ja kaksi tv-näytelmää.

Peltonen muistetaan parhaiten yhdestä teoksesta, josta tosin varioitiin kaksi radiokuunnelmaa ja tv-elokuva. Romaanihenkilö on tietenkin Elmo, kaikkien aikojen paras urheilija – kaikissa lajeissa. Andien talvikisoissa hän voitti 50-kilometrin hiihdon, vaikka otti torkut kesken kisan.

Elmo oli pasifisti ja ateistinen ortodoksi, joka voittojensa jälkeen ei halunnut kuulla Porilaisten marssia vaan virren: Maan korvessa kulkevi lapsosen tie lapsikuoron laulamana. Hän vähätteli urheilumenestystään, poltteli piippua ja puhui mieluiten omenanviljelystä.

Peltosen kirjailijanlaatu on kenties omaleimaisinta mitä meillä on kirjoitettu. Hänen henkilönsä olivat iloisia pessimistejä ja raskasmielisiä romantikkoja. Kielellinen kekseliäisyys, oudot assosiaatiot ja synkkä huumori ovat kirjailijan tunnusmerkkejä.

Peltosen teosten nimet antavat aavistuksen tekstien luonteesta: Felix Navitan etu- ja takaraivo, Pitkää omalaatuista rykimistä, Jumalan kuopus, Iloisin suru, Norjasta ostettu posliinitonttu, Puisto jouluksi, Kuolemansairauteen rinnastettava syli-ikävä…

Nappasin kotihyllystä yöpöydälle pari Peltosen runokokoelmaa. Muistikuvani kymmenien vuosien takaa ei ollut haalistunut. Päinvastoin, vuosien kaikupohja on syventänyt tekstejä ja nostanut pintaan niiden kirpeän surumielisyyden: ”Silmänräpäyksen alusta loppuun / on tuskallisinta tietää / asioitten tila.”

Luin aikanaan myös Peltosen proosaa, mutta kotihyllyyn ei ole yhtä romaania enempää jäänyt. Tilaisuuden tulleen paikaan puutetta ja teen kierroksen divareissa. Lopuksi kaksi lyhyttä tekstiä kokoelmasta Näköisveistos ruumiskirstusta (wsoy1987).

Minuakin on uutterasti masennellut.

Koen tehdä taivalta öitse

aistimusten tuolle puolen.

Kuolemassa viehättää täydellisyys.

Se ei jää keskeneräiseksi tai työn alle

niin kuin elämä, jossa kuin hyvässäkin näytelmässä

parhaat kohdat ovat ehdottomasti

väliaika ja nopein reitti vaatenaulakolle.

…………

Mies haparoi lamppuaan ja on sitä mieltä,

että olisi lähdettävä viemään

perille valoisa lause.

……………………………………………………………

1. Ekstralinkki: ”Lue jotain sellaista, jota et ole ennen kokenut”

2. ”Maailmankirjallisuus, lyhyt oppimäärä”

……………………………………………………………

Viggo Wallensköld ja salaperäinen sienitieteilijä

Vuoden ensimmäinen aiheeni käsittelee sienitieteilijää, josta tuskin olet kuunaan kuullut. Päivitykseni nousee marginaalista, mutta vain näennäisesti. Kun siirrät fokusta hieman sivuun siitä mikä on eniten esillä, saattaa olla, että löydät mielenkiintoisemman ja omaperäisemmän maailman.

Viggo Wallensköld: Maila Vuorisalo Guggenheim
Viggo Wallensköld: Maila Vuorisalo Guggenheim

Päivityksen innoittaja on Kustannus Oy Taiteen 2016 julkaisema teos Anatolij D. Mbdrinov aikalaistensa silmin. Kanteen ja nimiölehdelle kustantajaksi on merkitty Kustannusliike V. Wallensköld. Mutta tuskin spoilaan paljon paljastaessani koko teoksen hyberbolan ja metafiktion. Kyse on siis sepitteestä ja ”sadusta”.

Kuvittaja/kirjoittaja, Viggo Wallensköld (s.1969) on palkittu kuvataiteilija, joka tunnetaan eri tavoin fyysiseen marginaaliin jääneiden ja yksinäisyyttä korostavien ihmisten muotokuvista. Kaunokirjallisuuden kuvitus on ylikäymättömän vaikea laji. Nyt jokainen, vaihtuva kertoja saa tekstinsä oheen oman, tussilaveeratun muotokuvansa ja ideasta kasvaa oleellinen osa teosta.

Kustannus Oy Taide julkaisee Taide-lehteä ja kustantaa kirjoja. Useimmiten kirjat ovat kulttuuriselta merkitykseltään niin tärkeitä, että jäävät helposti vaille huomiota ja marginaaliin.

Anatolij D. Mbdrinov aikalaistensa silmin on 219-sivuinen kirja kuvitteellisesta ja salaperäisestä henkilöstä, jota satakunta nimettyä aikalaista koettaa kuvata, kuka kohteeseensa tarkentaen, kuka omaehtoisemmin.

Viggo Wallensköld: Runoilija Savva Fedorov
Viggo Wallensköld: Runoilija Savva Fedorov

Maailmankirjallisuuden perinteestä nousevat mieleen Daniil Harms ja Jorge Luis Borges. Aivan oma lukunsa on puolalainen Olga Tokarczuk, joka ujuttaa sienet aivan konkreettisesti joka ainoaan romaaniinsa. Kirjallisia sukulaisia ovat myös Italo Calvinon henkilöt Herra Palomar ja Terralban varakreivi Menardo.

Wallensköldin omalakista maailmaa voisi luonnehtia Calvinon tapaan metafiktiiviseksi. Tyylin perusteisiin kuuluu avoin tietoisuus kertomuksen fantasialuonteesta ja sen luomasta totuuden illuusiosta.

Käsillä oleva teos jatkaa vuonna 2005 julkaistua, kuvitettua, pienimuotoisempaa teosta Anatolij D. Mbdrinov Sienitieteilijä. Wallesköldin luomaa kirjallista maailmaa valaisee viisto huumori. Kun media nostaa jonkin kirjailijan esiin, sillä on tapana kaluta samaa luuta loputtomiin. Ehkä kannattaisi kurkistaa myös marginaaliin.

Suvi Ahola kirjoitti Hesarissa (27.11.2016) näkökulmatekniikasta, joka nykyproosassa jyrää. Tässä punnittavaa teemaan – sadan kertojan näkökulma. Esimerkkinä yksi viitetarina salaperäisen sienitieteilijän elämään.

Viggo Wallensköld: Svante Norrbäck
Viggo Wallensköld: Svante Norrbäck

”Svante Norrbäck:

Baba Nekrasova on yksi kaikkein pitkäaikaisimpia asiakkaitani. Miksi minä pysyisin vaiti, kun jopa psykiatriliiton puheenjohtaja puhuu suunsa puhtaaksi asiakkaistaan! Tässä maassa maan tavalla, eikö vain? Baba Nekrasova on paitsi vainoharhainen, myös herkkäuskoinen. Minä voin esittää vakavalla naamalla olevani kauppiaan hevonen, ja hän luulee tosissaan, että olen hevonen, kunnes yhtäkkiä muutun kissaksi. Sitten loppuajan olen kissa. Näin tässä maassa tehdään. Baba Nekrasovin mies on kaivosinsinööri, ja hänellä on hyvä palkka. Siitä palkasta kuluu aimo annos minun palkkioihini. Ja äijä maksaa. Eikä siinä mitään, meillä on Baban kanssa hyvinkin lystiä. Mistään Mbdrinovista en tiedä. Se on taas niitä Baban päähänpistoja. Ja niitähän riittää.”

…………………………………………………………

Ekstralinkit

Wallensköld seitsemän vuoden takaisessa jutussa: Sanattomia tarinoita

Italo Calvinon Halkaistu varakreivi: Hyvän ja pahan taistelu

…………………………………………………………

Googlella ja Kafkalla on asiaa juuri sinulle!

Blogi puuttuu kaikkien tuntemaan itsestäänselvyyteen, mutta kääntää lopuksi esiin Kafkamaisen, mustan huumorin näkökulman. Kaikki toki tietävät, että hakukoneita ja sos-mediaa käyttämällä meistä kerätään tietoa ja luodaan profiili, joka tuntee meidät paremmin kuin me itse.

Kuva sivulta: www.naturanrg.gr
Kuva sivulta: www.naturanrg.gr

Etsin jazz-musiikkiin liittyvää tietoa, kuuntelinkin jokusen kappaleen. Kuuden minuutin kuluttua sähköpostiini kilahti tarjous alan kirjallisuudesta, Jazzin varhaisvuosista New Yorkissa. Taschen on yksi maailman suurimmista kustantajista, joka julkaisee kuvitettuja luksuspainoksia aiheesta kuin aiheesta.

Toinen esimerkki on hämmentävämpi. Kävin verikokeissa, ja kun niiden tulokset kilahtivat kännykkääni, googlasin lukemieni viitearvoja ja tietoa usean eri labran sivuilta. Neljän päivän kuluttua sain kirjepostia kotiin. Tarjolla olisi luontaislääkkeitä juuri oletettuun vaivaani. Ensimmäinen kuukausi veloituksetta ja upea kello ilmaiseksi!

Orwellin utopia ja Big Brother on loppuun kaluttu esimerkki, joten annetaan vuoro Franz Kafkalle. (1883-1924) Kasvottoman byrokratian ja yksilön ahdistuksen kuvaajana Kafka on kirjallisista humoristeista kaikkien aikojen suurin.

Novellissaan Kun Kiinan muuria rakennettiin Kafka kääntää idean sanoman perillemenosta päälaelleen, ja kuvaa miten tärkeä viesti ei voi koskaan saavuttaa vastaanottajaansa. Keisari on kuolemassa ja kuiskaa viimeisen, elämänsä tärkeimmän viestin sanansaattajan korvaan, joka lähtee heti taipaleelle:

Kuva: Images.fanpop.com
Kuva: Images.fanpop.com

”Voimakas, väsymätön mies; milloin toista, milloin toista käsivartaan ojentaen hän raivaa tiensä väkijoukon halki; vastarintaa kohdatessaan hän osoittaa rintaansa, jossa on auringon merkki. Hän pääseekin helposti eteenpäin, niin kuin ei kukaan toinen. Mutta väkijoukko on liian suuri, sen asuinsijoilla ei ole loppua. Jos sanansaattajan eteen avautuisi vapaa kenttä, kuinka lentäisikään hän, ja pian varmaan kuulisit hänen nyrkkiensä ihanat iskut oveasi vasten.

Mutta sen sijaan; kuinka hyödyttömästi hän ponnisteleekaan; yhä vielä hän tunkeutuu palatsin sisimpien huoneiden kautta; milloinkaan hän ei selviä niistä, ja vaikka se hänelle onnistuisikin, ei mitään olisi voitettu; olisi kuljettava pihojen kautta, ja pihojen jälkeen olisi toinen saartava palatsi; ja jälleen portaita ja pihoja ja jälleen palatsi; ja jälleen portaita ja pihoja ja jälleen palatsi; ja näin jatkuvasti halki vuosituhansien; ja vaikka hän vihdoin syöksyisi ulommaisesta portista – mutta milloinkaan, milloinkaan ei niin voisi käydä – silloin hänen edessään olisi vasta hallituskaupunki, maailman keskus, kukkuroillaan ja pohjasakkaansa täynnä. Kukaan ei pääse tunkeutumaan sen lävitse, vaikka veisi kuolleen lähettämää viestiä. – Mutta sinä istut ikkunasi ääressä ja haaveilet illan tullen.”

…………………………………………………..

Blogin aihetta sivuavat ekstralinkit:

1. Kari Hotakainen ja Buster Keaton yli kolme vuotta sitten.

2. Veijo Meri ja näkymättömän orkesterin johtaja.

3. Huumoria hirsipuun varjosta.

……………………………………………………