Lauantain Hesarissa oli Juha Vuorisen haastattelu. Tiedättehän Juoppohullun päiväkirja, Yhden tähden vessapaperia, jne… yhteensä noin kolmekymmentä julkaisua ja liki kaksi miljoonaa myytyä kirjaa. Tuskin kukaan nykykirjoittaja meillä yltää vastaaviin lukuihin.
Tässä olisi hatunnoston paikka. Mutta miten käy, kun Vuorinen avaa suunsa. Hän ilmoittaa karsastavansa apurahataidetta. Jutun toimittaja kirjoittaa: ”Hänen puheensa kuulostavat siltä, että apurahat ovat turmiollisia kirjailijoille ja kirjallisuudelle.” Eikä tässä kaikki. Vuorinen vihjaa erittäin ikävästi mahdollisiin väärinkäytöksiin: ”Mutta apurahasta voi olla sen saajalle haittaa, jos hän käyttää sen väärin.”
Vuorinen voisi olla monipuolisen ja rikkaan kulttuurin puolestapuhuja. Mieluummin hän kuitenkin haluaa kampittaa kollegoita, jotka eivät ole taloudellisesti menestyneet yhtä hyvin kuin hän itse: ”Eiköhän jo sana apuraha kerro, mitä mieltä olen tästä asiasta.”
En voi parhaalla tahdollanikaan pitää Vuorisen tuotantoa ”kioskikirjallisuutta” ja pakinoita kummempana – niitäkin toki tarvitaan. Ehkä on niin, ettei raha korvaa hyväksynnän ja julkisen kiitoksen tarvetta. En jaksa myöskään ymmärtää miten taloudellisesti riippumaton ihminen karsastaa nälkärajalla kituuttavan kollegan työskentelyedellytyksiä.
Vuorinen väittää, ettei ole apurahoja hakenut. Aivan oikein toimittu. Ne on tarkoitettu edistämään taiteilijoiden työskentelyedellytyksiä. Apurahan hyödyllisyydestä Vuorisella on varsin omaperäinen mielipide: ”Yhtä hyvin voisit kysyä, onko erektiokynästä miehelle hyötyä vai haittaa, koska en ole saanut apurahoja, enkä käyttänyt erektiokynää. Vielä. En siis tiedä.”
Tarkennetaan hieman: apurahoituksella on käännetty luettavaksemme maailmankirjallisuuden klassikoita. Sillä on tehty osaltaan myös valtaosa kotimaisesta kirjallisuudesta, joka avaa meille uusia maailmoja. Tätä Vuorinen ei tiedä tai ymmärrä, ja hakee vertauskohdakseen – erektiokynän.
Miten pitkälle Vuorisen näkemys yltää? Mahtaako hän älytä, että taide ja raha ovat aina kietoutuneet toisiinsa ja koko länsimainen kulttuurikuvamme on alkujaan taiteilijoiden ja mesenaattien yhteistyötä. Alkuun kannattaa lukea jutun lopusta linkki: ”Raha, Kristus ja ikuisuus”.
Tusinaviihteelleen arvostusta kaipaavat ovat aina vedonneet mielellään kansan makuun, Vuorinen lainaa Juicea: ”Kansa päättää, mikä on hitti. Kansan maku ei aina ole kaikkein järkevin, mutta se on aina oikea.”
Kai muistatte jutun parin tuhannen vuoden takaa. Pääsiäisjuhlan aikaan oli tapana vapauttaa vanki. Ehdolla olivat lähimmäisenrakkautta saarnaava profeetta ja murhamies. ”Päästä Barabbas!”, kansa vaati… ja saamansa piti. Jukka Kemppinen kirjoitti taannoin blogissaan kansan tahdosta: ”Jos noudattaisimme kansan oikeustajua, kaikille hirtettäville ei riittäisi lyhtypylväitä.”
Olen työskennellyt vaihtelevan suuruisten apurahojen turvin viidentoista vuoden ajan. Olen ollut myös osaltani jakamassa niitä toimiessani Pirkanmaan taidetoimikunnan asiantuntijajäsenenä 2007 – 2012. Siispä lopuksi hieman rautalankaa:
Taiteen edistämiskeskuksen alainen valtion taidetoimikunta myöntää apurahoja yksityisille taiteilijoille, ryhmille ja yhteisöille. Apurahoja myöntävät myös alueelliset taidetoimikunnat, yhteensä 13 toimijaa. Näiden ohella apurahoja myöntävät useat yksityiset säätiöt, esimerkiksi Alfred Kordelinin säätiö, Koneen säätiö, Suomen Kulttuurirahasto…
Apurahojen jako perustuu hakijan työn taiteellisen laadun arviointiin ja työsuunnitelmaan. Menetelmänä käytetään vertaisarviointia, eli päätöksiä ovat tekemässä taitelijat, joilla on merkittävää alan tuntemusta. Henkilöt valitaan tehtäväänsä yhdistysten ja taiteilijoiden etujärjestöjen asettamista ehdokkaista. Näin varmistetaan tasapuolisuus ja toimenkuvan laaja taustatuki. Kaikki apurahapäätökset ovat julkisia.
Yli neljän kuukauden työskentelyapurahasta maksetaan Melan vahvistama sosiaaliturvamaksu. Valtion taitelija-apuraha on 1676,45 euroa kuussa, mahdollisesti ylimenevistä ansioista maksetaan veroa normaalisti. Apurahan saajalta edellytetään myös kirjallista selvitystä avustuksen käytöstä ja tuloksista.
Apurahapelleistä ja yhteiskunnan pullasorsista huolestuneet toimittajat kaivoivat Finladia-palkinnon jälkeen esiin Laura Linstedin apurahat. Koko avustuskaudelle jaettuna ne tekivät 897 e/kk. Ei kovin kadehdittavaa.
En jatka pidempään, vaikka mieli tekisi. Vuorisen harrastaman oman navan tuijottelun ja löysien vitsien heittelyn sijaan kannattaa katsoa tulevaisuuteen. Yksi jaettaville apurahoille määritellyistä painopistealueista on lastenkulttuuri.
………………………………………
1. Ekstralinkki: Raha, Kristus ja ikuisuus
2. Ekstralinkki: Juice, Tommy Tabermann ja viihdekulttuuri
…………………………………….