Ottaja antaja, katinpaskan kantaja

Ennen kuin tavoittelen blogiin taas esteettisempää asennetta, teen provosoivien juttujeni jatkoksi vielä yhden. Kahdesta syystä. Ensimmäinen on Björn Wahlroosin taannoinen lausunto: ”Jos olisin poliittisesti oikein epäkorrekti, sanoisin, että suurin yksittäinen leikkauskohde on kehitysapu.”

Wahlroosin mielestä kehitysavun rahat on heitetty ”kankkulan kaivoon” eikä apu ole tuottanut toivottua tulosta. Hän vetoaa ekonomisti Dambisa Moyon kirjaan Dead Aid. Sen mukaan kehitysapu on pitkittänyt köyhyysongelmaa, lisännyt korruptiota ja kehitysmaiden riippuvuutta teollisuusmaista.

Kuva: Eric Federberg/AFP/Lehtikuva

Jutun toinen syy on Matti Pulkkisen (1.5.1944 – 17.5.2011) kirja Romaanihenkilön kuolema. Tiiliskiven kansilehdellä on edesmenneen sisareni omistus: ”Jussille syntymäpäivänä 1993”. Luin romaanin vasta kahdeksantoista vuoden kuluttua ja sain loppuun päivää ennen Pulkkisen kuolemaa. Kirjan yhteys Wahlroosin lausuntoon on suora ja selkeä.

Kun Romaanihenkilön kuolema ilmestyi 1985, mielipiteet kuohahtivat. Pulkkisen maaninen monologi kritisoi Suomen kehitysapupolitiikkaa ja suhdetta Neuvostoliittoon. Romaani sekoittaa faktan, filosofian ja fiktion, maailma ja kirjailijan minä painivat niin, että ironisia ja aforistisia kiteytyksiä sinkoilee joka sivulle.

Pulkkinen kuvaa kehitysavulla hankittuja teollisuusmaiden tuotteita, traktoreita ja työkoneita, joita kukaan ei osannut käyttää. Ja jos osasi, huollon ja varaosien puute hyydytti hankkeet. Jäljelle jäi vain ruostuvaa romua. Eikä paremmin käynyt suoran elintarvikeavunkaan:

”Banjulin satamaan mätkähti odottamatta 7 miljoonaa kiloa amerikkalaista viljaa. Gambialaiset ryhtyivät elintarvikkeiden viejiksi. Kolmen vuoden kuluttua kuivuus oli ohi, mutta USA:sta otti ja tuli Gambiaan vielä sadan kilon riisi- ja durralähetys asukasta kohti. Sinä vuonna pellot saivat levätä kesannolla ja riisiviina kävi.”

Nalle Wahlroosin ilmaisua käyttäen voisi sanoa, että apu ei tuottanut ”toivottua tulosta”. Missä oli vika – ja mikä olisi ollut toivottu tulos?

Voisiko vika olla siinä, että teollisuusmaat antavat apua toisella kädellä ja riistävät toisella. Omantunnon tilkkeeksi riittää apu, jonka jatkokäytöstä ei jakseta välittää. Olisiko toivottu tulos se, että mineraalit, kahvit ja banaanit on saatava tuotettua käyttöömme edelleen orjatyövoimalla ja mahdollisimman ”kilpailukykyiseen” hintaan.

Lapsuudessani edellä kuvattua toimintaa harrastavat leimattiin nopeasti: ”Ottaja antaja, katinpaskan kantaja”. Juttuni on valikoiva ja mustavalkoinen. Mutta niin on Wahlroosin yksisilmäinen lausuntokin.

Palaan vielä Pulkkisen romaaniin. Koska postmodernismin määre on niin monimerkityksinen, otan oikeudekseni kutsua Pulkkisen kirjaa ainoaksi suomalaiseksi postmodernismin mitat täyttäväksi romaaniksi. Kirjailija on ladannut fragmentaariseen antiromaaniinsa kaiken tietämyksensä ja kokemuksensa. Eikä se ole vähän se.

Presidentti Urho Kekkonen, Neuvostoliitto/Zavidovo

Osansa maailmankuvasta saa myös neuvostosuhteiden ontto ystävyys ja ”suomettuminen” jo ennen kuin aihe nousi länsilehdistön puheenaiheeksi. Romaanihenkilön kuolema on maineensa ansainnut, kriittisyydestään huolimatta se on lopulta humaani teos, jolle mikään inhimillinen ei ole vierasta. Pulkkinen osaa kääntää myös kolikon toisen puolen ja vaihtaa katselukulmaa. Eikä hän kaunistele omakuvaansa. Myös kehitysavun käytännöt ovat muuttuneet vaikka kaikki tieto ei näytä Wahlroosia tavoittaneenkaan.

Lopuksi päivänkohtainen lainaus Romaanihenkilön sivulta 526: ”Aktiivinen lukija on huomannutkin, että jos fantasia-analyysi tehdään iltapäivälehtien etusivuista, maailma nähdään päättymättömässä ”romahduksen” tilassa, paitsi niinä harvoina päivinä jolloin kuninkaallinen kihlautuu, vihitään tai lisääntyy, tai suomalainen voittaa. /…/ nyt tiedämme, ettei ole muuta voimaa kuin kansa, joka on joukkotiedotusvälineissä yhdistynyt: sillä niissä toteutuu kansan tahto, niissä se valitsee itselleen maailman.”

3 Replies to “Ottaja antaja, katinpaskan kantaja”

  1. Aikoinaan arvostelin Romaanihenkilön kuoleman, mutta en yhtään muista mitä olen mahtanut siitä sanoa. Minulla ei ollut leikekirjaa, toisin kuin nyt, kun jokainen älähdys tallentuu tietokoneelle.

    Kävin kirjastossa, en löytänyt kirjaa. Omani hävisi jo kuolleen vanhuksen taloon, jossa asuvat vieraat.

    Olen tavannut muutamia Afrikan-kävijöitä, ja kyllä he ovat suhteellisen hiljaisia takaisin tullessaan. Minulla on sellainen muistikuva, että Pulkkinen ei ehkä maininnut AIDS-ongelmaa ja varsinkaan AIDS-orpoja. Voi olla että hän ei ole pitänyt sitä vielä silloin Afrikan ongelmana. Enemmän siitä ehkä puhuivat New Yorkin gay-ihmiset.

    Olen myös tavannut kehitysavun kohteita kun he ovat käyneet täällä. Yksi nainen puhkesi puhumaan nähtyään mikroaaltouunin: ”Tuollaisia tarvita, kunhan saataisiin tiilitehdas lähistölle ja hellat.” Sähköä oli milloin sattui, kuului selitys. Täällä oli nimenomaan naisia kylässä. Mikä käsittääkseni on tärkeätä, aivan kuten naisten koulutus.

    Puheenvuorosi oli tarpeellinen ja hyvä!

  2. Hei,
    Pulkkisen kirjassa ei AIDS-ongelmaa vielä mainita. Se ei tainnut olla vielä silloin niin räjähdysmäisesti levinnyt. Kirja keskittyy enemmän kehitysapurahojen taitamattomaan käyttöön nälänhädän torjunnassa.

    Romaanihenkilön kuolemasta haluaisin vielä sanoa, että juttuni kärjistys antaa varsin kapoisen kuvan 640 sivuisesta romaanista. Se on yrittänyt nielasita sisäänsä kaiken kertojan tärkeänä pitämän. Teos paljastaa Pulkkisen valtaisan lukeneisuuden, ja on hämmästyttävää miten hän pitää keitoksen kasassa.

    Hesarin 20.5. muistokirjoituksessaan myös Antti Majander kirjaa Pulkkisen teesin, jota on monen muunkin oivallukseksi soviteltu: ”Romaani on sika, kaikkiruokainen.”

    Ja vielä: kyllä kehitysapu on kehittynyt. Siitä on muutakin tutkittua tietoa, kuin kirja, johon Wahlroos lausuntonsa nojaa. Asiaa sivuavana tahtoisin mainita vaikkapa Kansainvälisen solidaarisuussäätiön. Apu on kestävää ja oikein mitoitettua. Pienillä lahjoituksilla hankitaan esimerkiksi pullapeltejä ja tarvikkeita naisille, jotka haluavat perustaa leipomon. Solidaarisuussäätiö myös raportoi lahjoittajille avun perillemenosta. Tiedän, kun olen jäsen, vähäisin panoksin, mutta periaatteesta.

  3. Vuonna 1985 AIDS liitettiin muistaakseni vain länsimaisiin homomiehiin, Afrikan järkyttävä AIDS-ongelma ei silloin tainnut olla edes tiedossa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

VASTAA LASKUTOIMITUKSEEN KOMMENTOIDAKSESI!