Minulla on ymmärtämisvaikeuksia. Yksinkertaisten asioiden pohdinta saattaa ottaa kohtuuttomasti aikaa. Jotkin jäävät ihmetyttämään ikuisesti. Facebook-kaverin päivitys jäi mieleen kiertämään: ”Jos rakastat liikaa kirjoja… voiko kirjoja koskaan rakastaa liikaa”, hän kysyi.
”Jos rakastat” -laulun on säveltänyt Kaj Chydenius. Sanoituksen teki kirjailija Matti Rossi. Klassikoksi kiteytyneen kappaleen tulkitsi Kristiina Halkola 1971 julkaistulla albumilla Täytyy uskaltaa.
Tekstin kysymys avautuu paremmin koko säkeistöstä: ”Jos rakastat liikaa kirjoja, / minä kysyn sinulta, miten käy minun, / kun tunnet minut kannesta kanteen. / Ja juoneni lakkaavat kiinnostamasta / ja muistat ulkoa kaiken…”
Tein aikanaan Aamulehteen runokritiikkejä liki neljän vuoden ajan. Jo alkumetreillä toimituksen esimies Markku Huotari sanoi minulle. ”Hyvää kriitikkoa ei tule koskaan sellaisesta, joka rakastaa kulttuuria yli kaiken.” Päinvastoinhan sen pitäisi olla, kuvittelin. Ajatuksessa riitti työstämistä, mutta ehkä sen lopulta ymmärsin.
Yhden asian ehdottomuus kaventaa näköalaa. Kyse ei ole jonkin alueen perinpohjaisesta tuntemisesta, vaan siitä miten kaikki liittyy toisiinsa. Millaisista eväistä maailman jatkumo on kasaan pantu.
Näin asian ilmaisi eurooppalaisen esseistiikan kantaisä, Michel de Montaigne (1533 – 1592) ”Jos minut on joskus houkuteltu toisten asioita hoitamaan, olen luvannut ottaa ne haltuuni, en ime niitä keuhkoihini ja maksaani; ottaa ne kantaakseni, mutta en liittää niitä olemukseeni; niitä kyllä hoitaa, mutta en niihin intohimollani kiintyä; miettiä niitä, mutta en niitä hautoa. /…/ Puhun etsiskellen, enkä tietäen. En opeta, vaan kerron.”
”Takinkääntäjä” mielletään negatiiviseksi sanaksi, vaikka voisi olla juuri toisin päin. Välillä on hyvä ottaa opikseen ja kääntää kelkka. Tätä ajatusta Montaigne myötäisi sanomalla: ”Huono on sellainen suunnitelma, jota ei käy muuttaminen.”
Luettuani taas Montaignea taidan tänään rakastaa kiihkeimmin kirjoja. Huomenna aivan jotain muuta. Vaikka ”koiria, mummoja, vanhojapiikoja, / salaattia ja sellerinjuurta”, kuten Halkola laulaa.
Sellerinjuuren olin jo ehtinyt unohtaa, kunnes löysin yli 100 vuotta vanhan Tehtaannaisen keittokirjan. Sellerivanukkaan resepti kiinnosti. Kokeilin ohjetta viikonloppuna. Ja kyllä… pitää sitä tehdä toistekin. Ehkä myös pähkinäkyljyksiä, säästäväisyyskeittoa ja viskunakakkua.