Perjantairuno: Ehkä tärkeintä onkin jakaa omastaan muille

Göran Schildt julkaisi matkaromaaninsa Önskeresan 1950. Toivematkasta tuli kansainvälinen bestseller, joka vastasi miljoonien sodanjälkeisten ihmisten haaveisiin vapauden huumasta.

Kirja kertoo purjehduksesta Pohjanmereltä Englannin kanaaliin, sitten Seinelle ja Ranskan kanavia myöten Välimeren maisemiin. Toivematka ratkaisi myös kirjailijan oman elämän suunnan. Näin Schildt kirjoittaa uudistetun painoksen esipuheessa:

Daphne, Jarl Linblomin piirtämä ketsi. Rakennettu Turun telakalla 1935.

”Toivematkasta tuli myyntimenestys, josta vuoden aikana otettiin kahdeksan ruotsinkielistä painosta, minkä lisäksi tulivat käännökset kuuteen muuhun kieleen. Vielä suuremman menestyksen sai I Odysseus kölvatten, joka ilmestyi 1951 ja kertoi Daphnen ensimmäisestä purjehduksesta Kreikkaan. Se levisi jättipainoksina kahdeksalla kielellä Yhdysvaltoja myöten.

Kirjalla olin ratkaissut toimeentulo-ongelmani lopuksi ikää. Minun ei tarvinnut koskaan alistua yhdenkään työnantajan käskyläiseksi. Sodan utooppinen vapaudenhaave oli odottamatta tuonut minulle todellisen vapauden, jollainen meidän leveysasteillamme suodaan ani harvoille kirjailijoille.”

Luin kirjan kauan sitten, mutta sen ikoninen unelma nousi mieleeni uutta kokoelmaa kirjoittaessa. Mietin miten haaveet ruokkivat elämänhalua ja tulevaisuuden toiveita riippumatta siitä toteutuvatko ne vai eivät.

Federico Fellini ohjaa Anita Ekbergiä.

Ja niinkin saattaa käydä, että toteutumaton työ on voimakkain elämää ohjaava tekijä. Se pitää vain Fellinin tapaan oivaltaa. Tekstileike numero 125 tulee tekeillä olevasta kokoelmasta BABEL.

…………………………………………………………………………………

Talvisota oli viedä Göran S:n hengen.

Selvittyään sotasairaalan painajaisten kautta

elinikäiseen invaliditeettiin, hän päätti toteuttaa haaveensa

ja purjehtia omalla veneellä Välimerelle.

Kirjailija kertoo miten haasteet kirvoittivat uutta elämänhalua,

ja löydettyään hyvin rakennetun ja kauniin kitsin, Daphnen,

päätös oli edennyt pisteeseen, josta ei ollut paluuta.

Göran S. purjehti ja kirjoitti, ehkä hän yritti todistaa itselleen

että unelmien toteuttaminen on kuolemanpilkkaa,

ehkä tärkeimmäksi kasvoikin jakaa omastaan muille.

Kun kirjailija ei kyennyt enää purjehtimaan

hän alkoi suunnitella veneensä upottamista Leroksen rantaan.

Lopulta Daphnen elämä jatkui museoituna, se voisi olla

kuin käänteinen kertomus Fellinin tarinasta:

”Ensimmäistä elokuvaani en päässyt edes alkamaan.

Aihe oli kummitellut mielessäni, mutta aina aloin tehdä

toista tarinaa. Tekemätön elokuva on kuin uponnut

laivan hylky joka pohjasta lähettää

radioaktiivisia säteitään ja on sieltä päätynyt ravitsemaan

kaikkia muita tekemiäni elokuvia.”

4 Replies to “Perjantairuno: Ehkä tärkeintä onkin jakaa omastaan muille”

  1. Nämä Schildtin kirjat ovat lumoavia. Kukapa ei haluaisi astua Daphnen kannelle Göranin ja hänen vaimonsa gastiksi. Näin teki mm. Georg Henrik von Wright, joka astui sitten veneestä Pariisin jälkeen ja matkusti Cambridgeen vastavalittuna Wittgensteinin seuraajana aloittamaan filosofian professorin virassa.

  2. Hieno episodi!
    Mutta näinhän se on… onneksi päästään mukaan edes kirjojen kautta. Moni päivän ”kohukirja” katoaa, mutta kestävistä kiteytyy aikakoneita, joiden mukana on nautinto matkustaa.

  3. Kiitos! Oli hienoa muistuttaa noista kirjoista. Olen lukenut ne varhaisnuoruudessani, koska elin perheessä, jossa kirjat merkitsivät melkein kaikkea.

    Itse olen lukenut kirjoja juuri noin, miltei aina, koska historia muuntuu, se ei koskaan ole ihan sama ja riippuu kaikenlisäksi ihmisen kyvystä yhdistää mennyttä, tätä päivää ja tulevaa.

  4. ”Mietin miten haaveet ruokkivat elämänhalua ja tulevaisuuden toiveita riippumatta siitä toteutuvatko ne vai eivät.” – miten totta, kyllä haaveet positiivisimmillaan juuri näin tekevät.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

VASTAA LASKUTOIMITUKSEEN KOMMENTOIDAKSESI!