Postauksellani ja Aamulehden etusivulla on tänään sama otsikko. Pääjutuksi nostetun tekstin ingressi sanoo: ”Emeritusprofessori Juhani Ilmarisen mukaan ikäryhmien eri ominaisuudet täytyy huomioida, jos työtahti halutaan maksimoida.”
Sain pari päivää sitten kotisivuni kautta sähköpostia: ”Hei, olen kadottanut elämääni koossapitävän runon.” Lähettäjä muisti ulkoa pari ensimmäistä riviä, ja halusi täsmällisen jatkon. Teksti oli antanut hänelle toivoa työelämän kohtuuttomissa vaatimuksissa: ”sain henkisen vapauden, kun tiesin, että exit-nappi on olemassa.”
Kirjoittaja ei voi saada koskettavampaa palautetta. Siitä mitä suurin kiitos. Runo löytyy kokoelmastani Elämän tarkoitus (Like 2002). Teksti syntyi sen jälkeen, kun itse loikkasin työyhteisöstäni tänne Pyynikinrinteen punatiilitehtaaseen, omien puuhien näennäiseen vapauteen.
……………………………………………………………….
OHJELMAN MUUTOS
Minulla oli vaatimaton ohjelmanumero
näytäntöjen väliajalla.
Taikatemppuja korttipakan ja koirien kanssa.
Sellaista huojuvaa hakemista, vähän
kuin viimeisen pakon edessä ja hengen pitimiksi.
Yhtenä iltana oivalsin miten
sisäänkäynti on aina vartioitu, uloskäynti ei.
Painoin sähkökatkaisijaa
ja koko kaupungin ikkunoihin leimahtivat valot.
Pyrähdin lentoon kuin kyyhky
taikurin takin alta.
……………………………………………………………………..
Kuva: Cecile Colle & Ralf Nuhn. Exit-Wall (2010)
Hieno runo. Tämä sytyttää juuri nyt huonosti lepattavan otteen. Ryhdyn siis sittenkin uuteen suunnitelmaan.
Kiitos.
Menestystä uusille hankkeille!
Vapaus mistä mihin. Kun astuu ulos EXIT- uloskäynnistä joutuu johonkin. Mihin? Kirkas valo häikäisee.