Olen Jumala, tai Paholainen

Blogi on perinteisesti päivittänyt Vainojen uhrien muistopäivänä. Niin tänäänkin. Valitsin tiukan, mutta moniulotteisen tekstin Charles Simiciltä.

Kirjailija syntyi 1938 Belgradissa. Sodan jälkeen hän muutti vanhempiensa kanssa Ranskaan, josta emigroitui Yhdysvaltoihin. Vaellusvuosiaan hän kuvannut nimittämällä Hitleriä ja Stalinia ”elämänsä suurimmiksi matkanjärjestäjiksi.”

Simicin bibliografiasta löytyy yli kolmekymmentä runokokoelmaa, lyhytproosaa ja esseitä. Hän on ollut yhtälailla kriitikoiden kuin lukevan yleisön suosiossa, Pultizer osui kohdalle 1990, Wallace Stevens -palkinto 2007. Päivän tekstin kaivoin Timo Hännikäisen ja Aki Salmelan suomentamasta kokoelmasta ”Ääni aamulla kello kolme” (wsoy 2008).

Simic kirjoittaa pelkistetysti painavista asioista, sivullisen havainnoitsijan otteella. Kirjailija kuvaa asennettaan itse: ”Taide on aina suurempaa kuin tekijän persoona; siksi taiteilijan on parempi pysytellä taustalla ja tuoda esiin vain ihastus tai hämmennys, jonka havainnot hänessä herättävät.”

Simicin runossa on omistus Hans Magnukselle. Etunimien takaa löytyy ”samoinajattelija” Hans Magnus Enzensberger, jonka blogi esitteli pari vuotta sitten. (linkki jutun lopussa)

H i s t o r i a a   l u k i e s s a

Toisinaan, kun luen / täällä kirjastossa, / saan nähdä vilauksen / ihmisistä jotka tuomittiin kuolemaan / vuosisatoja sitten / ja heidän teloittajistaan. / Näen kaikki kalpeat kasvot edessäni / niin kuin ne näkisi tuomari / joka julistaa tuomionsa, / hämmästelen ajatusta, / ettei minua vielä ole.

Kun suljen silmät kuulen / illan linnut. / Pian ne hiljenevät / ja alkaa viimeinen yö / maan päällä täyteläisine suruineen.

Miten laaja, tumma ja läpitunkematon / onkaan varhaisen aamun taivas / niille joita viedään kuolemaan / maailmassa josta minä olen kokonaan poissa, / jossa yhä voin katsella / jonkun kumaraa selkää, / kun hän kävelee poispäin minusta / kädet sidottuina, / harmaantuva pää yhä harteillaan, / joku joka / vähiin käyvissä elämänrippeissään / tuntee minut jollain hämärällä tavalla, / ja ajattelee että olen Jumala / tai Paholainen.

……………………………………………

Ekstralinkissä Hans Magnus Enzensberger: ”Mausoleumi, runoutta suurempaa runoutta”

……………………………………………

Ei kidutusta ei tuomioita ei teloituksia

Maanantaina 27.1. on Vainojen uhrien muistopäivä. Haluan jakaa nimen kahtia: Muistopäivä ja Vainojen uhrit. Muistopäivä on menneisyyttä, johon kuuluvat sodat, holokaustit, kansanmurhat ja kidutukset. Vainojen uhrit kattavat kaikki edellä mainitut, mutta eivät ole muistoja vaan tätä päivää.

Bossangoa, Keski-Afrikan tasavalta / Fred Dufour / AFP

John Lennon ja Yoko Ono julistivat aikoinaan: WAR IS OVER! – IF YOU WANT IT. Sopii hymyillä heidän idealismilleen. Ja kysyä samalla, onko ajatuksessa kuitenkin totuuden siemen.

Jostain pitää aloittaa, paremman puutteessa itsestään. Miten? Minulla ei ole vastauksia, vain kysymyksiä. Niitä pohtiessani mietin mitä sana EI merkitsee meille, miten se voisi muuttua positiiviseksi miljoonille eri syistä vainotuille:

M E I L L E

ei läpikulkua ei kerjuuta ei kaupustelua

ei mainoksia ei koiria ei sisäänkäyntiä

ei tupakointia ei tarjoilua ei polkupyöriä ikkunan eteen

ei eläinten ruokintaa ei ehkäisyä ei epäröintiä

ei mielipahaa ei pakkoa ei sokeria ei rasvaa

…………

H E I L L E

ei pukeutumissääntöjä ei pelkoa ei pakokauhua

ei barrikadeja ei kotitarkastuksia ei kuulusteluja

ei mielivaltaa ei väkivaltaa ei sekasortoa ei syrjintää

ei uhkauksia ei uhreja ei pahoinpitelyjä

ei yksinvaltaa ei kidutusta ei tuomioita ei teloituksia

……………………………………………………………………….

Linkki vuoden takaiseen muistopäivän juttuun ”Mestarin sana”.

Kuva: Fred Dufour/AFP. Bossangoan pakolaisleiri Keski-Afrikan tasavallassa, joulukuu 2013.

Mestarin sana

Parin jutun takaisessa postauksessani puhuin rutiinien suomasta turvan tunteesta. Lauantai-aamuisin olisi tähdellisimpiäkin toimia, mutta on nautittavaa lojua sängyssä päivän lehtien kanssa.

Tampereen ev.lut. seurakunnan paimenet saavat vuorollaan lauantain Aamulehteen tuhannen taalan paikan. Jutun otsikkona on SANA. Tuhannenviidensadan merkin mahdollisuus tarjota lukijoille lohtua, toivoa, tietoa, armoa ja iloa.

Kuva Budapestin Terrorismin museosta.

Aloitan lukemisen usein, vain lopettaakseni parin kappaleen jälkeen. Tässä päivässä elävän sanan sijaan ne tarjoavat tuhannesti toistettuja kliseitä, saippuapallon liukkaita ajatuksia ja raamatun sitaatteja, joiden yleispätevyyteen sopii haudata konkreettisten kysymysten ongelmat.

Silloin, kun näin ei tapahdu, sopii antaa palautetta ja pistää kiitokset. Joskus olen lähettänyt ne henkilökohtaisesti. Nyt pistetään kaikkien tietoon. Erosin kirkosta aikanaan. Heinimäen Jaakko, pappi ja kirjailija, on toivottanut tervetulleeksi takaisin. Se pistää jo funtsimaan.

Viime sunnuntai oli Vainojen uhrien muistopäivä. Aamulehden lauantaikolumnissaan 26.1. Reijo Ylimys ei pelkää. Hän uskaltaa ottaa kantaa sellaisen etiikan puolesta, jonka uskon kirkon tehtäväksi. Hyvää kieltä ja kirkas ajatus. Ei oletettavaa vastausta ja valmiita sitaatteja vaan kysymys, jota sopii punnita. Olkaa hyvä, tässä koko juttu:

Menkää ja tutkikaa

Huomenna on vainojen uhrien muistopäivä. Tärkeä päivä, jokainen päivä kun näyttää olevan vainojen päivä. Kaukana ja lähellä.

Meidän aikamme, ihmiskunnan ajoista kirjaviisain ja vaurain, on synnyttänyt miljoonien ihmisten kodittoman joukon. Se vaeltaa nälän, köyhyyden, vainon tai sodan vuoksi kuin outo lauma maasta ja mantereelta toiselle. Tämän joukon eteen nostetaan  käsi, kiväärin piippu, ympärille muuri, piikkilankaeste. Me sanomme heille: menkää kotiinne. Ja hyvin tiedämme, ettei sitä kotia ole missään.

Yhtä lailla rauhanomaisimmissa korkean elintason maissa on moni koditon, turvaton, osaton, vieras ja muukalainen.

Muistakaamme, kenen kuva on ihmisessä. Rahassa on keisarin.

Pelosta teemme niin paljon, ja niin paljon hyvää jätämme peloissamme tekemättä. Luulisi meillä kristityillä olevan sydän nähdä ja perustavaa syytä puuttua kaikkeen vainoon.

Tiedämme, että Vapahtajamme joutui henkensä säilyttääkseen viettämään elämänsä ensi vuodet pakolaislapsena vieraalla maalla. Valtansa menettämisen pelossa silloinen hallitsija värjäytti miekat. Nyt sama käy siistinä sisätyönä budjettipunakynällä. Ja aina kolmanteen ja neljänteen polveen, vaikutuksiltaan kertautuneena, ulottuvat nämä raakuudet. Pelko lienee maailmaa eniten ohjaava tunne ja voima, ja jalostaa omantunnon ongelmajätteeksi.

Ihmispolttoainetta, Jumalan kuvalla käy vapaan markkinatalouden kone. Ja se ei käy. Älä pelkää.

Mitä tämä tarkoittaa: Armahtavaisuutta minä tahdon, on Mestarin sana.

…………………………………………………………………

Kuva Budapestin Terrorismin museosta.