Halusin tarjota lukijoille juhannusrunon. Valinta tuntui poikkeuksellisen vaikealta. Ensimmäinen ehto – ei mitään omaa. Tekstillä tulisi olla myös tilanteeseen sopiva fokus tai viesti. Muistin Minna Joenniemen vinkin, kun tuskailin aikanaan tekstivalintaani Runoraatiin. ”Ajattele runoa ikään kuin lahjana katsojille.”
Valinta takkuili edelleen, kunnes luin pari päivitystä SOS-mediasta: ensimmäisessä esiteltiin kuvan kera juhannuksen viinivarastoa, toisessa toivottiin lyhyttä klassikkolukemista kesäksi. Kun laskin asiat yhteen, päädyin Charles Baudelairen (1821-1867) modernin runon klassikkoteokseen Pariisin ikävä (suom. Väinö Kirstinä & Eila Kostamo). Proosaruno PÄIHTYKÄÄ, tarjoaa intohimoista asennetta pidemmälläkin perspektiivillä.
”Tulee aina olla päihdyksissä. Siinä kaikki: vain siitä on kysymys. Jotta ette tuntisi Ajan hirveää taakkaa, joka murskaa teiltä olkapäät ja painaa teidät maata päin, teidän tulee päihtyä kaiken aikaa. Mutta mistä? Viinistä, runoudesta tai hyveestä, mielenne mukaan. Mutta päihtykää.
Ja jos joskus palatsin portailla, ojanpientareen vihreällä nurmikolla, huoneenne synkässä yksinäisyydessä heräätte päihtymyksen laskettua tai hävittyä, kysykää tuulelta, aallolta, tähdeltä, linnulta, kellolta, kaikelta katoavalta, pyörivältä, laulavalta, puhuvalta kysykää, mikä aika on. Ja tuuli, aalto, tähti, lintu, kello vastaavat: On aika päihtyä. Jotta ette olisi Ajan piinaamia orjia, päihtykää lakkaamatta. Viinistä, runoudesta tai hyveestä, mielenne mukaan.”
…………………………………………
Blogin ekstralinkissä lisää Baudelairea: ”Pöyristyttäviä näyttöjä ihmisten turmeltuneisuudesta”.
…………………………………………
Edellisessä jutussa Anthony Doerrin Kaikki se valo jota emme näe. Sain palautetta, että Hitlerin Saksasta ei voi kirjoittaa enää mitään uutta. Tutkin asiaa, luvun alla on Audrey Mageen romaani Sopimus. Palaan asiaan aikanaan. Aiheeseen liittyen ekstralinkissä Kurt Vonnegut ja ”Helvetin käkikello”.
………………………………………….