Markku Toivosen esikoisrunokokoelma Tähkämehuballadi julkaistiin 1984 WSOY:n kustantamana. Sittemmin bibliografiaan on kertynyt yhdeksän teosta: runoja, satiirista proosaa ja esseitä. Hän on kirjoittanut myös näytelmiä. Tuorein teos on viime vuoden syksyllä julkaistu runokokoelma Lauluja tyhjyydestä.
Kokoelman takakannessa lukee: ”Toivosen lyriikassa soi tuhatvuotinen perinne.” Mitä se merkitsee? Sitä, että Toivosen lyriikka sisältää ikiaikaisia, ihmisyyden ja eksistenssin peruskysymyksiä. Runoissa on aina vahva, näkemyksellinen viesti, eikä ”tuhatvuotinen” sulje pois ajankohtaisia kysymyksiä. Päivitykseni päättävä pitkä runo on tästä mainio esimerkki.
Kokoelman nimen, Lauluja tyhjyydestä voisi käsittää ironiseksi vastakohdakseen, niin vahva ja usein aforistisia kiteytyksiä tavoittava ideologinen viesti teksteissä on. Ja ikään kuin vastapainoksi Toivonen kirjoittaa: ”Jos Pyhä Pietari katsoisi tutkivasti / minuun, vastaisin näin: ei, / en ansaitse taivasta, en helvettiäkään. /…/ Sieluni ei tarvitse puhdistavaa / kiirastultakaan: keskeneräisyyteni on valmis / kohtaamaan tyhjyyden.”
Lauluja tyhjyydestä sisältää säkeisiin jaettua tekstiä ja proosarunoa. Kokoelman ”halkaisee” osasto, jossa käydään dialogia. Puhujina yhtä hyvin korppi & hauki kuin sika & matkaradio. Idea nostaa mieleen Aisopoksen… tai kotoiset kansansadut, jossa eläimet saattavat keskustella ja kettu jekuttaa yksinkertaisempaa karhua. Rakenteellinen variointi palvelee myös teoksen kokonaisuuden rytmitystä.
Runoistaan palkitun Toivosen aiheet liikkuvat sodasta ja rakkaudesta historiaan ja mytologiaan. Hän käsittelee yhtä hyvin klassikkokirjailijoita kuin kuvitteelisia hahmoja, komisario Juvea ja tuhatkasvoista Fantômasia. Syvä kulttuuritietoisuus on ominaista kaikille teksteille.
Toivosen kokoelma jäänee lopettamisestaan kertoneen Sanasadon viimeiseksi julkaisuksi ja tekijöiden on haettava muita kanavia. Tämä on ajankohtainen kysymys monin tavoin, ja palaan siihen tuonnempana. Lopuksi Toivosen kuolleita muistava runo, ikiaikainen ja valitettavan ajankohtainen. Säkeet eivät kuitenkaan johda umpikujaan, vaan jättävät meille mahdollisuuden.
Memento mortuorum
Sodasta toipuva maa / on kuin leski joka /säädyllisen ajan surtuaan / heittää pois mustan huntunsa / ja sitä myötä / loputkin vaatteensa
Aika on jälleenrakentaa / ja aika tanssia / Elokuvaa palavista torneista / pyöritetään takaperin / ja pommien penetroima kaupunki / nousee pystyyn neitseellisenä
Kuin katkennut raaja / räjäytetty muistojen silta luutuu ehjäksi / ja verinen joki sen alla / kuivuu tahraksi maisemaan
Vain muutama / häpeän kellastama juliste / on jäänyt kertomaan hulluudesta / jonka lähes kaikki / halukkaasti jakoivat
Niin kauan kuin huutomerkit / eivät muutu kysymysmerkeiksi / meillä ei ole toivoa
Kulmakunnan sotainvalidi / muutti eilen kalmistoon / se kiusallinen yksijalkainen kenoviiva
Jälleen on tullut aika vaientaa / tuskainen hiljaisuus / Kuunnelkaa miten rumpujen päristys / on vaihtunut kirkonkellojen / soittoon – kuunnelkaa tarkkaan – / äänten varjossa tykkejä valetaan jo / uusiksi tykeiksi
Tiedämmekö muuten miksi / kunnialaukaukset suunnataan / aina taivaalle / Siksi että niillä yritetään ampua alas / haarniskoidut enkelit / jotka nauravat rivolle komedialle / kun se toistuu toistumistaan
Keväisin koululaiset tekevät retkiä / muistomerkkien luokse / hiekkaa potkien / ja opettaja yrittää puheellaan / elvyttää maatunutta tulta
Totta, patsaiden muisti / on parempi kuin ihmisten / mutta ne puhuvat kovin hienostuneesti / Ne nyökyttelevät toisilleen / pimeyden sammuttua
Voittajina tai häviäjinä / kaatuneet kipuavat juoksuhaudoistaan / historiankirjojen sivuille
Juhlapuheissa / kuolleita sotilaita / kutsutaan sankarivainajiksi / Voiko olla / rikollisempaa / eufemismia
Niin kauan kuin huutomerkit / eivät muutu kysymysmerkeiksi / meillä ei ole mitään toivoa
………………………
Blogin aiemmat ekstralinkit
1. Parin vuoden takainen päivitys: ”Olen Jumala, tai Paholainen”
2. Ajankohtaista vuodelta 2016: ”Googlella ja Kafkalla on asiaa juuri sinulle”
………………………
Kiitos. Ilman kirjoitustasi en tietäisi Markku Toivosen uudesta runokokoelmasta Lauluja tyhjyydestä mitään. En tietäisi Markku Toivosestakaan. Hyvä kun olit pannut hänen tuotannostaan lauseen:
”Jos Pyhä Pietari katsoisi tutkivasti / minuun, vastaisin näin: ei, / en ansaitse taivasta, en helvettiäkään. /…/ Sieluni ei tarvitse puhdistavaa / kiirastultakaan: keskeneräisyyteni on valmis / kohtaamaan tyhjyyden.” Se valaisi hänen kirjoitustyyliään.
Vielä paremmin valaiset julkaisemalla runon Memento mortuorumin hänen uudesta kokoelmastaan kuin ”malliksi”, joka sisältää vastaansanomattomia oivalluksia ja joka tiivistyy kahteen kertaan sanottuna lauseeseen:
”Niin kauan kuin huutomerkit / eivät muutu kysymysmerkeiksi / meillä ei ole toivoa.”
Teit hyvän työn! Valaisit mieltäni. Aion lainata tuota viimeksi mainittua tärkeää toteamusta yhdelle toiselle blogistille, Vesa Haapanen, jonka Versoja silloin tällöin lueskelen. Mainitsen hänelle tuosta lauseesta. Otan sinut mukaan. Hyvää sanomaa kannattaa levittää.
Kiitos!
Jos haluat lukea Markku Toivosta enemmän, tsekkaappa ”Kuka yössä herää” (Savukeidas 2006) Olin aikanaan Einari Vuorela -runopalkinnon tuomaristossa Jukka Koskelaisen kanssa, kun valkkasimme teoksen finalistien joukkoon.
Olipa kirjoitus. Markku Toivosen teos nousee jo näiden vähäisten esimerkkien siivittämänä huiman laadukkaan runouden eturiviin. Minulle vielä tuntematon Toivonen on hyvinkin lähellä omaa ajatusmaailmaani. Puhun ”tunnelinkistä” joka syntyy tekstiin.
Arvostan myös runojen ”syvää” selkokielisyyttä ja oivaltavaa uutta näkökulmaa.
Lämmin kiitos sinulle Juha Siiro.
Yst. terveisin Juhani Harju, runoilija