Runous ja raha karttavat toisiaan kuin vesi ja öljy

Päivän juttu on kiskaistu äärimmäisen kireälle. Minulla on aina kesken useampi kirja yhtä aikaa. Jotain työhuoneella, ihan toista yöpöydällä. Kirjat peilaavat toisiaan. Kaksi runokokoelmaa on odotellut blogivuoroaan. Kummatkin tältä vuodelta: Eija Aromaan Eksymisen kartasto (ntamo) ja Hanna Stormin Kutsun itseni kylään (Aviador).

Aromaa kirjoittaa perinteisemmin. Storm rikkoo kieltä ja muotoa. Aromaa tekee tankaa, runo on valmis viidellä rivillä. Kokoelmaa rytmittää muutama pidempi teksti. Ratkaisu toimii rakenteellisesti hyvin ja jäsentää kokonaisuutta. Tanka-tekstien ”vaarana” on itseään toistava luontokuvasto. Toisaalta kysymys on kulttuurieroista. Japanissa runoissa mainituilla asioilla, vaikkapa eläimillä tai kasveilla, on enemmän symbolimerkityksiä ja syvyyttä kuin yksinomaan kirjoitetulla sanalla.

Hanna Storm tekee myös performansseja. Hän on koulutukseltaan kirjallisuustieteen tohtori. Sillä ei ole tässä yhteydessä merkitystä. Luen runot runoina. Storm haluaa selkeästi avata kielen rajoja. Runo ikään kuin repäistään elämän keskeltä. Lauseet lähtevät pienin kirjaimin ja lopusta puuttuvat pisteet kuin jatkumisen merkiksi. Kokoelmaa voi pitää niin tekstirivien asemoinnin kuin sisällönkin puolesta ”kokeellisena”.

Mikä sen paremmin näitä valaisisi kuin esimerkki. Ensin Aromaa: ”Rapaisen polun / läpi on vain mentävä / vaikka kengittä / Petollinen kiertotie / salaa lätäkön ilot.” Tai: ” Maasta kurkottaa / puiden varjoon jätetty / yksinäinen kuu. / Vieraassa metsässä se / ei löydä taivaan rantaan.”

Ja Storm: ”viivytellä jäähtyneitä teitä / uurteet koluttu, / poimut sanottu / puettu neljästi, / ostettu aikaa kiertämällä nurkat / heitetty takaisin ne, jotka piti jättää myöhemmäksi / hyvästi maustelaatikot / hyvästi lääkelaatikot / paperin läpi reiät / kynä napsahtaa poikki / lähdön psykologiaa ei osaa kukaan /…/ hyvästi oikeaan käden lämpöisellä vedellä sumutettavat kasvit / jokaisen oksan erikseen pitely / hyvästi selällään männyt.”

Kumpikin kokoelma kestää useaa lukukertaa. Nyt, juttua kirjoittaessani, tekstit avautuivat taas uudesta kulmasta. Lyriikka on kirjallisuuden kasvukärki, mutta marginaalissa kaikin tavoin. Runous ja raha karttavat toisiaan kuin vesi ja öljy. Runoja kirjoittavat ihmiset ovat vähintään yhtä outoja kuin niiden lukijat. Lukekaa siis runoja!

……………………………

Blogin ekstralinkit

1. Miten kauan on maailmassa toivoa

2. Sydämeni räytyy ja riemuitsee

………………………….

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

VASTAA LASKUTOIMITUKSEEN KOMMENTOIDAKSESI!