Päivän postaus aloittaa makaaberilla ”klikkiotsikolla”. Mutta ei perusteettomasti. Turkulainen rakennusmestari Seppo Muraja nousi julkisuuteen vuonna 1970. Hän oli juuri ylittänyt Atlantin 4,3-metrisellä moottoriveneellä ja Hymy-lehti teki juttuja Murajan ja hänen toverinsa Arto Kulmalan hullunrohkeasta matkasta.
Joulukuussa 1972 Muraja jätti raskaana olevan vaimonsa kotiin ja lähti uudelle matkalle. Tarkoituksena oli kiertää maailma 5,7 metrisellä lasikuitukipolla. Siitä alkoi vaikeuksien sarja, jonka kirjailija Pete Suhonen on saattanut kansien väliin kirjassaan Myrskyn ratsastaja (Samakko 2018). Tulosta voi pitää dokumenttiromaanina, nonfiktiona, jossa todellisuuteen perustuvat tapahtumat kerrotaan kaunokirjallisella otteella.
Suhonen käyttää fiktiivisten osuuksien pohjana Murajan muistiinpanoja, kirjeitä vaimolle ja Hymyn toimittajalle sekä lehtijuttuja. ”Kierrän maapallon tai kuolen, mutta luovuttaneena en enää palaa takaisin.” Suhonen on myös käynyt tutkimusmatkalla seikkailijan viimeisellä lähtöpaikalla Ranskan La-Trinité-sur-Merissä.
En syyllisty juonipaljastuksiin, sillä retken lopputuloksen voi lukea kirjan takakannesta: ”Myrskyn ratsastaja on dokumentaarinen romaani levottomasta ja pelottomasta miehestä ja hänen viimeiseksi jääneestä matkastaan. Samalla se on luku pohjoismaisen merenkulun historiaa. Maaliskuussa Psychopath II ajautui tuhoutuneena Biskajanlahden rannikolle. Seppo Murajasta ei havaittu merkkiäkään.”
Kirjan pääosassa on tarina, ja sen yllä alusta saakka leijuva lopputuloksen aavistus. Kieli ei ole kirjallista juhlaa, eikä voikaan, muodon ja rakenteen on oltava yhteismitallisia käytettyjen dokumentaaristen osuuksien kanssa.
Myrskyn ratsastaja avautuu 70-luvun ajankuvaksi ja luotaukseksi levottoman miehen mieleen, jota ajoi pätemisen tarve ja julkisuudenkipeys. Polttoaineena oli vaaran kokemisen viehätys. Seppo Muraja oli varmasti itsetuhoinen – tietäen tai tietämättään. Kirjan luettuani en osaa kuvitella hänelle toisenlaista loppua. Ruumis löytyi 28. maaliskuuta 1974 Contisin hiekkarannalta, noin 40 kilometriä veneen löytöpaikasta. ”Ravintoketju on kääntynyt makaaberisti: ravut ovat syöneet miehen kasvot.” Muraja tunnistettiin vihkisormuksesta.
……………………………
Blogin ekstralinkit:
1. Kertausjuttu keväältä: ”Terveiset tuonpuoleisesta”
2. Edelleen: ”Päivän tilanteen kuvauksena pirun pelottava”
……………………………
Mää seurasin Sepon tekemisiä silloin 70 luvul. On siitä aikaa. Oon nyt ite pian 62v, silloin n.15v. Himaloin sillon päästä mukaan seikkaileen. Laulutaito on mutta silloin ei 10.000 mk, joka oli pääsyvaatimuksena.Nyt 3 miljoonaa kilometriä ajaneena ”rekkakuskina” ja meripelastuksen vapaaehtoisena ymmärrän etten tiennyt mistään mitään. Seppo oli niin ku Mikko Paasi-nyt vähän aikaa sit- ku pelasti sukeltamalla jalkapallojoukkion Thaimaassa. Meni sinne mihin halus eikä tekemätöntä paikkaa ollu. Mie oon hengissä, Seppo ei. Mutta mie arvostan ja kunnioitan ja olen kateellinen etten voinut olla mukana . Tän kirjoitti Riffan Jussi, enkä mieltäni muuta!!!