Tarvitaan kyllin hyvä kirjan nimi, että se tarttuu puhekieleen. Kun sitä on kyllin väännelty ja käytetty mitä oudoimmissa yhteyksissä, se kärsii lopullisen inflaation. Nimen mainitseminen alkaa tuntua kornilta niidenkin korvissa, jotka eivät ole kirjaa lukeneet. Pari esimerkkiä: Milan Kundera ja Olemisen sietämätön keveys. Raymond Carver ja Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta.
Viime sunnuntain Hesarissa on mielenkiintoinen juttu Carverista. Sen pointiksi nousee kustannustoimittajan osuus kirjailijan tuotannossa: ”Läpimurtoteoksen editoimaton laitos todistaa, että kustannustoimittaja veisti ’carverismin’ esiin raa´asti Raymond Carverista.” Hmm… sallittakoon kärjistys kritiikkiin, mutta totuus on usein monisyisempi.
Kuulemani ja kokemani mukaan kustannustoimittaja ei ole teräseita käytttävä raaka diktaattori. Vaikka mistä minä sen tiedän kaikkien kirjailijoiden kohdalta. Uskon kuitenkin, että käsikirjoituksen leikkauksia tai lisäyksiä tehdään useimmiten tavoitteellisen yhteisymmärryksen vallitessa. Editoimattoman laitoksen julkaisu ei todista, etteikö kirjailija olisi ollut ainakin osittain yhtä mieltä kustannustoimittajan kanssa.
Carverin läpimurtoteos oli mainitsemani Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta. Suosittelen lämpimästi. Samoin kuin tuoreempaa käännöskokoelmaa Vielä yksi asia. Robert Altman on ohjannut myös palkitun leffan Short Cuts – Oikopolkuja (1993), joka perustuu Carverin yhdeksään novelliin ja yhteen runoon. Kannattaa katsoa.
Mikä on Carverin otsikossa mainittu asia? Se löytyy hänen runokokoelmastaan Rivi riviltä, lyönti lyönniltä. Kirjaan loppuun on liitetty jälkilause otsikolla: Kirjoittamisesta. Pieni ”essee” todistaa miten järkähtämättömän tietoinen Carver oli valitsemastaan minimalistisen tyylilajin voimasta. Samalla sivut ovat parasta mitä kirjoittamisen työstä on vain kymmenen sivun mittaan kirjoitettu.
Minulla on kirjoja kaksi. Postitan h e t i toisen sille, joka ensimmäisenä ilmoittaa yhteystietonsa sähköpostiini. Osoite löytyy vaikkapa kotisivuiltani. Kuittaan tiedon vastaanotetuksi tämän jutun kommentteihin, jotta muut säästyvät turhalta vaivalta.
Carverin proosamaiset runot ovat pitkiä ja toimivat parhaiten kokoelmana. Lainaan kuitenkin lopuksi kirjan päättävän lyhyen, aforistisen tekstin. Carver kuoli keuhkosyöpään 1988. Riveillä kirjailija päästää elämästä irti vailla katkeruutta:
M Y Ö H Ä I N E N K A T K E L M A
Ja saitko tältä elämältä
mitä halusit, kaiken jälkeen?
Sain.
Ja mitä halusitkaan?
Kutsua itseäni rakastetuksi, tuntea itseni
rakastetuksi tässä maailmassa.
Hyvä kustannustoimittaja on kirjailijalle kullan arvoinen. Omaa tekstiä ei näe samalla tavalla, kuin sen näkee ulkopuolinen, tekstille tulee sokeaksi. Viimeisin kokemukseni oli erittäin positiivinen: kustannutstoimittajan korjausehdotuksia tarkastellen totesin moneen kertaan, että perhana! miten minä itse en ollut tuota huomannut! Tai: juuri noin, ajattelin itsekin poistaa tuon kappaleen.
KAKSI ASIAA
1. Olen ”Maahanmuuttajan” kanssa samaa mieltä. Luottosuhde kustannustoimittajaan on tärkeä. Usein ajatellaan, että kustannustoimittaja on se joka haluaa tiivistää ja karsia. Niinkin varmasti on. Omalla kohdallani ensisijaiset käsikirjoituksen muutostoiveet ovat olleet sellaisia, että olen kirjoittanut joihinkin kohtiin lisää tekstiä. Esimerkiksi romaanin tarinan kuljettamisen kannalta tärkeä henkilö on ollut liian kauan poissa kirjan ”näyttämöltä” ja osuutta on lisätty. Maneeriksi käyneitä ilmaisuja on toki leikelty, jokin sana saattaa olla sellainen, ettei sitä voi romaanin mitassa toistaa kuin kerran, joskus ei lainkaan.
Eikä ateljeekriitikon osuutta sovi unohtaa. Luetan käsiksiäni aina etukäteen. Ensimmäisen lukijan kommentit ovat tärkeitä, jos pyritään uskottavuuden illuusioon. (… eikä tämä tarkoita tylsää realismia, Mikael Niemen Populaarimusiikkia Vittulajänkältä täyttää kriteerin hyvin vaikka itse tarina hipoo mielikuvituksen rajoja) Pidän myös siitä kiinni, että asioiden on mahdollista olla faktisesti oikein. Marilynin hiuspinni on ”psykologinen” romaani, ja vaikka tein lähdetyöt perusteellisesti, halusin luettaa tekstin ensin alan asiantuntijalla.
2. LUPASIN LÄHETTÄÄ Raymond Carverin kirjan sille, joka ensimmäisenä ilmaisee sen haluavansa. Hämmästyttävää, että blogissa ehti käydä liki 150 vierailijaa ennen kuin sähköpostiini ilmestyi osoite. Kirja lähtee tänään Vantaalle. No, monen kirjan kaksoiskappaleita on kertynyt, toistetaan tarjous sopivan tilaisuuden tullen.