Ensimmäistä kertaa järjestetyllä Tampereen Runokaupunkiviikolla koettiin yli 70 tapahtumaa. Viikon ytimenä oli jo vuodesta 2003 järjestetty Annikin runofestivaali. Juhlan taiteilijana oli tänä vuonna Outi Heiskanen, joka sanoo: ” Runous on suurinta tiedettä, koska runoilijat käsittelevät kokonaisuutta – jokainen ihminen on kokonainen maailmankaikkeus. Mutta lopultakin on turhaa erotella kirjallisuutta, musiikkia, kuvataidetta tai runoutta toisistaan. Mitä kirjalliseen makuuni tulee, niin mitä pitkäveteisempi kirjailija sen kiinnostavampaa se on minulle! Suosikkejani ovat mm. James Joyce ja Franz Kafka.”
Yksi menneen viikon mielenkiintoisimmista tapahtumista oli poikkitaiteellinen Aika Valotuksia! Kuuden tunnin valokuvamaraton, jossa kuvaajille annettiin kolme teemaa ja niihin kuhunkin kolme, runonsäkeisiin pohjautuvaa aihetta. Runoilijoita oli valittu Elina Vaarasta rocklyyrikko Kari Peitsamoon. Kilpailun tuloksena saatiin liki 500 hienoa otosta.
Toimin yhtenä kuvakilpailun tuomariston jäsenenä, joten haluan tarjota teille ensimmäisen sarjan voittajakuvan, sekä aiheeseen liittyneen runon kokonaisuudessaan. Teema no: 1 oli nimeltään ”Pitkät jäljet”. Kuvan piti pohjautua kahteen säkeeseen Terhi Vedenkiven kokoelmasta Hatullinen tuulta (Sanasato 2006) ”Mies itkee hikoilemalla / harmaagraniitin pidäteltyjä kyyneleitä”.
Kuvan ottivat Kati Karhula ja Hanna Helminen. Hieno rajaus, avoin taivas ja linnun vapaus vangittuna miehen selkään. Kuvasta voi suorastaan aistia ja kuulla myös äänen. Runo kokonaisuudessaan tukee kuvan ajatusta loppuun saakka:
Sateen metronomi ikkunalaudalla
tahdittaa pulssin, joskus
elämä jättää lyömättä.
Mies itkee hikoilemalla
harmaagraniitin pidäteltyjä kyyneleitä.
Vaikea katsoa rosoista kalliota,
joka mahtuu ruutuiseen flanellipaitaan.