”Julkisuus on minulle elintärkeätä”

Pentti Saarikoski oli Suomen ensimmäinen ”julkkis”. Häntä ennen tehdyt jutut näkyvistä henkilöistä olivat uutisia tai haastatteluja. Eivät säännöllistä seurantaa tai tyhjästä lehtiin polkaistuja. Henkilökohtaisuudet jätettiin repostelematta, kohdetta kunnioitettiin eikä lyöty.

Aino Mantsas ja Tauno Palo (Hilmanpäivät 1954)

Kun Armi Kuusela kruunattiin universumin kauneimmaksi 1952, lehdet kirjoittivat: ”Tuntui siltä kuin salotöllin tyttö olisi päässyt maailman huipulle ja vetänyt sinne mukanaan koko kansan.” Kymmenen vuotta myöhemmin Tauno Palo esiintyi Apulehden kansikuvassa kesäpuuhissaan. Kuvatekstin lakoninen nokkeluus oli vielä kaukana kohuista: ”Isä-Palo, poika-Palo ja savuavat ahvenet.”

Oselotti (tunturisusi.com)

Viikon takaisessa jutussa mainitsin Pentti Saarikosken lemmikiksi pantterin. Väärin muistettu, ja onneksi minua oikaistiin. Elukka oli oselotti. Kiinnostuin alkuperäisestä jutusta ja koetin kaivaa lehden esiin. Epäonnekseni kohde Huutonetissä oli juuri sulkeutunut ja joku toinen saanut Apulehden nro 28/1967 omakseen yhden euron hintaan.

Lehden otsikoinnissa näkyi jo tulevan humpuukijournalismin ote. Avioero ja ”uutisen” keinotekoinen koukku: ”Kun runoilija eron otti kotiin muutti oselotti”. Muistan myös jutun, jossa Saarikoski kertoi juovansa joka päivä pullon Koskenkorvaa. Fysiikka kesti hyvin, kun muisti vain ottaa päivittäiset vitamiinit.

Pentti Saarikoski (Jussi Pohjakallio, Turun Sanomien arkisto)

Tekstissäni 29.10. Lainasin Saarikoskea kirjasta Punaiset liput. Lupasin palata teoksen. Näin Saarikoski kirjoittaa mielipiteistään ja julkisesta kuvastaan:

”En siis ole näinä kymmenenä vuotena muuttunut ’toiseksi ihmiseksi’: kaikki nämä mielipiteet ovat minua, osia siitä omakuvasta jonka tekemistä elämäni on. Tätä kuvaa tehdään kaikkien nähden, minä olen koko ajan näytteillä, ja minä nautin siitä, julkisuus on minulle elintärkeätä: niin kuin taulu, minä en olisi olemassa, ellei kukaan minua katsoisi. /…/

En ole mielipiteistäni vastuussa, niin kuin ei kukaan muukaan omistaan. Meidän vikamme sen enempää kuin ansiommekaan eivät ole meidän omiamme.”

Helsingissä huhtikuussa 1966

Pentti Saarikoski

………………………………………………………

Saarikosken kuva: Jussi Pohjakallio, Turun Sanomien arkisto. Tauno Palo ja Aino Mantsas elokuvassa Hilmanpäivät (1954) Elokuvauutiset.fi Oselotti sivuilta: www-tunturisusi.com

Lassien kotiinpaluu, missit ja miljonääri Manilasta

Syksyllä julkaistavan romaanin pilkut alkavat olla paikallaan. Kustannustoimittajan toiveet tiivistyksistä ja lisäyksistä menivät liki tasan. Parinsadan liuskan käsis lyheni vajaalla liuskalla. Taitettuun kirjaan jää kolmisensataa sivua. Tässä pieni siivu puolivälin paikkeilta.

”Televisio korjautetaan eikä lopputulos ole sen kummempi, muutaman viikon kuluttua korjaaja avaa taas tekonahkaisen työkalulaukkunsa olohuoneen sohvalle ja kyykkii television takana hikeä valuen. Kolmannen kerran jälkeen laite saa jurottaa nurkassaan mulkosilmäisenä ja sokeana. Jos tähdellistä tarvetta tulee, voin katsoa televisiota läheisessä baarissa tai naapurissa. AGA herätellään henkiin vasta ennen seuraavaa kilpailua, jossa Miss Suomeksi valitaan Virpi Miettinen, hän on vielä seesteinen kuin kansanlaulu, jossa taivas on sininen ja valkoinen ja tähtösiä täynnä, hän ei vielä aavista miten tie aukeaa Pierre Balmainille, Chanelille ja Itävallan kauppahuoneelle, avioliittoihin, alkoholismiin ja karismaattisen uskonliikkeen evankelistaksi.

Lassie palaa kotiin, elokuvaversio 1943.

Televisio toimii kolme viikkoa ennen kuin hiipuu jälleen. Avaan takakannen ja huomaan miten pieneen väliin juotettu lanka on sulanut poikki. Sovittelen tilalle nuppineulan ja kas, ruutu välähtää eloon ja laite toimii monta päivää kunnes se kesken Lassien kotiinpaluun syöksee tulta ja savua ja sytyttää olohuoneen verhot tuleen.

Seuraavat kisat seurataan uudesta vastaanottimesta ja missikokelaiden vaihtaessa uimapuvuista ilta-asuihin katsojia viihdytetään Ossi Malisen orkesterin säestyksellä. Flamencotanssijoiden pelmahtaessa estradille kuuluttaja kertoo miten nyt on vuorossa jalalla koreastilaitto espanjalaisittain. Lopulta hillitty ja etäinen Satu Östring saa kimaltavan kruununsa ja kilpailun juontaja pääsee muotoilemaan viimeisen repliikkinsä: Tv-lähetyksen päätyttyä saavat lehtikuvaajat kauan odottamansa tilaisuuden läheltä kuvaamiseen ja paljon filmiä kuluukin valmistauduttaessa voittajien esittelyyn painomusteen välityksellä.

Ritva Lehto kruunataan vuonna 1967. Hänet valitaan myös Miss Universum -kilpailussa kolmanneksi perintöprinsessaksi, hänestä tulee Euroopan kuudenneksi kaunein ja Miss Skandinavia -kilpailun toinen perintöprinsessa. Hän kärsii migreenistä ja julkisuudesta. Avioiduttuaan hän ottaa itseltään hengen yhdeksän päivää häiden jälkeen, vain vähän ennen kuin olisi täyttänyt kaksikymmentäkuusi vuotta.

Virgilio Hilario ja Armi Kuusela. Kuva: Iltasanomien arkisto.

Kuluu vuosi, televisio toimii yhä ja missikisojen tuomaristossa istuu Gil Hilario mustat lasit silmillään. Ne paljastavat ja peittävät samaan aikaan, ne merkitsevät, että hän on jotain erikoista, hyvin tärkeää ja tänne kuulumatonta: miljonääri Manilasta, ja että hänen vaimonsa ei ole enää Muhoksen maalaistyttö, joka valittiin aikanaan Kalifornian Long Beachissa ensimmäiseksi Miss Universumiksi, vaan hänestä on tullut kansainvälinen seurapiirirouva. Ja kun Leena Brusiin kruunataan tv-studiossa, Virgilio ottaa hetkeksi mustat lasit päästään ja nousee onnittelemaan.

Illan lähetystä seurataan joka ainoassa televisioperheessä, äiti näkee yhtä aikaa kahden ja puolen miljoonan katsojan kanssa Virgilion paidan ja ompelee seuraavana yönä minulle samanlaisen. Se odottaa aamulla tuolinkarmilla, ja Hilario-paita tarkoittaa, että sitä pidetään housun päällä, sen kauluskäänne on lovettu ja litteä, tai paidassa on pieni pystykaulus. Ensimmäinen Hilario-paitani on kermankeltainen ja kiiltävä, koska siihen hätään ei muuta kangasta ole löytynyt. Pidän paidasta. Se merkitsee, etten ole enää samanlainen kuin muut, vaan jotain aivan erityistä.”