”Julkisuus on minulle elintärkeätä”

Pentti Saarikoski oli Suomen ensimmäinen ”julkkis”. Häntä ennen tehdyt jutut näkyvistä henkilöistä olivat uutisia tai haastatteluja. Eivät säännöllistä seurantaa tai tyhjästä lehtiin polkaistuja. Henkilökohtaisuudet jätettiin repostelematta, kohdetta kunnioitettiin eikä lyöty.

Aino Mantsas ja Tauno Palo (Hilmanpäivät 1954)

Kun Armi Kuusela kruunattiin universumin kauneimmaksi 1952, lehdet kirjoittivat: ”Tuntui siltä kuin salotöllin tyttö olisi päässyt maailman huipulle ja vetänyt sinne mukanaan koko kansan.” Kymmenen vuotta myöhemmin Tauno Palo esiintyi Apulehden kansikuvassa kesäpuuhissaan. Kuvatekstin lakoninen nokkeluus oli vielä kaukana kohuista: ”Isä-Palo, poika-Palo ja savuavat ahvenet.”

Oselotti (tunturisusi.com)

Viikon takaisessa jutussa mainitsin Pentti Saarikosken lemmikiksi pantterin. Väärin muistettu, ja onneksi minua oikaistiin. Elukka oli oselotti. Kiinnostuin alkuperäisestä jutusta ja koetin kaivaa lehden esiin. Epäonnekseni kohde Huutonetissä oli juuri sulkeutunut ja joku toinen saanut Apulehden nro 28/1967 omakseen yhden euron hintaan.

Lehden otsikoinnissa näkyi jo tulevan humpuukijournalismin ote. Avioero ja ”uutisen” keinotekoinen koukku: ”Kun runoilija eron otti kotiin muutti oselotti”. Muistan myös jutun, jossa Saarikoski kertoi juovansa joka päivä pullon Koskenkorvaa. Fysiikka kesti hyvin, kun muisti vain ottaa päivittäiset vitamiinit.

Pentti Saarikoski (Jussi Pohjakallio, Turun Sanomien arkisto)

Tekstissäni 29.10. Lainasin Saarikoskea kirjasta Punaiset liput. Lupasin palata teoksen. Näin Saarikoski kirjoittaa mielipiteistään ja julkisesta kuvastaan:

”En siis ole näinä kymmenenä vuotena muuttunut ’toiseksi ihmiseksi’: kaikki nämä mielipiteet ovat minua, osia siitä omakuvasta jonka tekemistä elämäni on. Tätä kuvaa tehdään kaikkien nähden, minä olen koko ajan näytteillä, ja minä nautin siitä, julkisuus on minulle elintärkeätä: niin kuin taulu, minä en olisi olemassa, ellei kukaan minua katsoisi. /…/

En ole mielipiteistäni vastuussa, niin kuin ei kukaan muukaan omistaan. Meidän vikamme sen enempää kuin ansiommekaan eivät ole meidän omiamme.”

Helsingissä huhtikuussa 1966

Pentti Saarikoski

………………………………………………………

Saarikosken kuva: Jussi Pohjakallio, Turun Sanomien arkisto. Tauno Palo ja Aino Mantsas elokuvassa Hilmanpäivät (1954) Elokuvauutiset.fi Oselotti sivuilta: www-tunturisusi.com

Kaiva siinä sitten helmet paskan seasta

Piru periköön Gutenberg, minkä teit! Sysäsit alkuun kehityksen, jolle ei loppua näy. Tuskin on viisisataa vuotta kulunut ja täällä on täysi helvetti. Kirkko ei vahdi mitä julkaistaan ja kaikenmaailman valopäät kiristävät tahtia vain. Itse pääpiru on keksinyt, että kuka tahansa voi ilmaista itseään ja painattaa vaivattomasti vaikka yhden kirjan. Tavaraa tulee saatana niin, ettei kukaan ehdi kaikkea lukea. Kaiva siinä sitten helmet paskan seasta.

Duomo Siena, lokakuu 2013.

Ja semmoinenkin laite on keksitty, johon voisi tilata kaikki maailman kirjat vaikka vessanpöntöllä istuisi. Mutta ne, joilla on valta ja rahat, pitävät vielä entisestä kiinni kynsin hampain. Kuten aina ja kaikkina aikoina.

Valokuvista, elokuvista ja taskuun mahtuvasta musiikista sinä et ymmärrä yhtään mitään. Niidenkin teossa tahti kiihtyy, mutta kukaan ei ole keksinyt ruveta rajoittamaan niiden tekoa ja vahtimaan, että vain ”hyvää” julkaistaan. On ainutlaatuista, miten täällä ”Gutenbergin galaksilla” keksintöäsi vieläkin vaalitaan.

Ja sitten on nämä perkeleen plagiaattikohut. Kirjaan painettuja kuvia varastetaan ja rahastetaan aivan muissa yhteyksissä. Se on väärin, niin minäkin ajattelen! Mutta on sekin, ettei osata lopettaa ja kopioita haetaan sieltäkin missä niitä ei enää ole. No, nykyään jokaisesta uutisesta nuollaan verta niin kauan, kun sitä vähänkin haistetaan.

Pentti Saarikoski, Punaiset liput (weilin+göös 1966)

Nappasin kirjahyllystäni yhden kappaleen vanhaa keksintöäsi. Siinä on vielä ”quattrocenton lyijyistä jälkimakua”, kuten runoilija sanoisi. Onhan teksti vuonna 1966 metallikirjakkeilla ladottua. Kirjoittaja oli aikanaan kuuluisa mies, joi hillittömästi viinaa ja esiintyi lehtikuvissa mustan pantterin kanssa. Tekstin lainaus tähän on silkkaa sattumaa. Ehkä se vain kieputtaa juttuni näkökulmaa hieman eri asentoon.

”Uudessa kuvalehdessä on Paavo Rintalaa syytetty plagioinnista. Jaakko Lintinen väittää ja perusteleekin väitteensä, että Rintala on romaanissaan Mummoni ja Mannerheim ottanut ainakin yhden kohdan melko suoraan Anna Kareninasta. Vaikka Lintisen esimerkistä käykin ilmi, että Rintala aivan ilmeisesti on käyttänyt Tolstoin tekstiä hyväkseen, minä en ole Lintisen mukana sitä mieltä, että tämä alentaisi Rintalan romaanin arvoa. Jos Tolstoi on kirjoittanut jonkin kohtauksen niin, ettei Rintala sitä sen paremmin pystyisi tekemään, Rintalan on tietysti parasta käyttää Tolstoin työtä hyväkseen, niin kuin tieteenkin alalla käytetään aikaisempia keksintöjä ja havaintoja.”

……………………………………..

Lainaus Pentti Saarikosken kirjasta Punaiset liput. Alaotsikkona MIELIPITEITÄ. (weilin+göös 1966) Palaan kirjaan vielä tuonnempana.

………………………………………

Runoilijan ”quattrocenton lyijyinen jälkimaku” löytyy täältä.