Kohota sivistysprosenttiasi

Kaksi syytä kierrättää päivän postaus tasan neljän vuoden takaa. Ensinnäkin puuhat muiden asioiden parissa – kiire, johon on turha vedota, koska se johtuu aina omista valinnoista. Toiseksi ”naamakirjassa” levinnyt kauhistelu Pia Viitasen tuoreesta Hesarin haastattelusta. Ehkä jutun tekijä oli tarkoitushakuinen ja halusi iskeä kulttuuriministeriä vyön alle. Katsoin myös itse peiliin. Cervantesin perusklassikko on vieläkin lukematta

……………………………………..

Prosenttiluku on näppärä juttu. Kun mainonta, matematiikka ja verbalistiikka kohtaavat, asia tulee laakista selväksi. Kun Suomessa sanotaan, että raejuustossa on vain kaksi prosenttia rasvaa, englantilainen markkinamies (tai nainen) ilmoittaa, että tuote on 98 prosenttisesti rasvavapaa. Kun käytät uutta ihmemascaraa, silmäripsesi saavat kolmekymmentä prosenttia enemmän tuuheutta ja shampoo antaa hiuksiin neljäkymmentä prosenttia lisää kiiltoa.

Hyvä juttu jos arvostaa ulkoista kauneutta. Olen kuullut joidenkin kuitenkin väittävän, että  sisäinen merkitsee enemmän. Liekö sillä mitään tekemistä viisauden kanssa? Tai tiedon. Vaikuttaako hyvän yleissivistyksen omaava sisäisesti kauniimmalta kuin tietämätön tumpelo. Kyllä varmaan. Mutta onko minulla kaksi prosenttia sivistystä, vai olenko 98 prosenttisesti älyvapaa?

En ole lukenut edes Cervantesin romaanitaiteen perusteosta. Voin kyllä keskustella Don Quiotesta, tuulimyllyistä ja ritariromantiikan parodioinnista. Tai Sancho Panzasta ja isäntien ja aseenkantajien rooleista maailmankirjallisuudessa. Se on silkkaa sumutusta, koska tiedoissani on ratsumiehen ja Rosinanten mentävä aukko.

Päätän nostaa sivistysprosenttiani. Tutkin kirjahyllyäni ja käsiin osuu Dietrich Schwanitzin Sivistyksen käsikirja. Muutama sivu on käännetty koirankorvalle, mutta kahdeksankymmentä prosenttia kirjasta on lukematta. Kirjan kuuteensataan sivuun on tiivistetty kulttuurihistoriallinen kronologia, joka alkaa Mooseksesta ja israelilaisten paosta Egyptin orjuudesta. Seuraavana käsitellään yli tuhannen vuoden takaista Troijan sotaa.

Tieto lisää tuskaa, joten loikin sivuilla miten sattuu. Sivulla 443 odottaa kylmä suihku: ”Jos ei esimerkiksi tunne Don Quiotea, ajautuu helpommin taistelemaan tuulimyllyjä vastaan; jos ei ole lukenut Millerin Noitavainoja, lähtee ehkä helpommin mukaan vähä-älyisten porukkaan joka kiusaa heikompiaan. Vain kirjallisuutta lukemalla saa etäisyyttä itseensä.”

Käsikirjan sivulla 522 tulee takapakkia:  ”Niinpä esimerkiksi romaani, joka kehittyi 1700-luvun englannissa, koettiin aluksi vain arkipäiväiseksi mediamuodoksi, joka oli pelkästään naisia, ei klassisesti sivistyneitä herrasmiehiä varten. Sen vuoksi useat kirjailijat kirjoittivat salanimellä.”

Klassisesti sivistyneet herrasmiehet. Ei taida riittää, että silmäilin Sivistyksen käsikirjaa. James Joycen Odysseuskin on vain selattu ristiin rastiin. Juuri sen verran, että osaan antaa itsestäni valheellisen kuvan, kun siteeraan keskustelussa ensimmäisen virkkeen: ”Komea, pulska Buck Mulligan tuli portaidenpäästä kädessään vaahdokekuppi, jonka päälle peili ja partaveitsi oli asetettu ristiin.”

Odysseukseni loppuun Pentti Saarikoski on kirjoittanut ”Suomentajan sanan”. Tavan mukaan hän kiittelee kaikki ja sanoo, että ”Kustannusosakeyhtiö Tammi on ollut kärsivällinen ja kooperatiivinen.” Mitä hemmettiä viimeinen sana merkitsee! Ehkä sitä, että kirjailija tahtoo osoittaa korkeaa sivistysprosenttiaan.

Ylösnousemusta odotellessa

Nahka kiertyy irti kirppiksen kauriinpään kipsikorvasta. Kuono on kärsinyt ja lasisilmän tuikkeesta kiilto kadonnut. Myyjä kiirehtii mainostamaan: ”It´s original.”

Fuengirolan kirppis, helmikuu 2012

Laskevan auringon kajo heijastaa meren ylle taivaallisen valon. Minuutissa se on häipynyt. Dramaattinen kauneus on katoavaista, mutta joskus kamera kulkee repussa oikealla hetkellä.

Los Boliches, helmikuu 2012

Seuraavana aamuna nousemme Mijasin kylään. Kuljemme postikortin maisemassa ja astumme sisään Virgen Santa Maria de la Penan kalliokirkkoon, joka on on rakennettu 1586. Nyt otetaan jo yli neljänsadan vuoden loikkia.

Mijas, Santa Maria de la Pena, helmikuu 2012

Mitä maailmankirjallisuudelle tuolloin kuului? Miguel Cervantes ei ollut vielä julkaissut Don Quijotea, mutta ehtinyt 39 ikävuoteensa kerätä kokemuksia tiukoista paikoista ja taisteluista.

Shakespeare oli nainut Anne Hathawayn 18-vuotiaana, täyttänyt jo 22 ja kulki näyttelijänä teatteriseurueen mukana. Hän keräsi pääomaa tuleviin teksteihinsä, joita tultaisiin kääntämään maailman eri kielille enemmän kuin kenenkään muun kirjailijan.

Mikä näitä kahta kirjailijaa yhdistää? He kuolivat samana vuonna 1616. On siinä runon paikka. Annetaan Cervantesille pääosa, koska päivitykseni tulee hänen kotimaastaan.

Lähes 400 vuotta sitten kadonnutta hautaa

lähdetään jäljittämään

madridilaisesta nunnaluostarista

– Miguel C. halutaan viimein löytää.

Luostari remontoitiin yli kolmesataa vuotta sitten

ja vainajien luut sekoittuivat.

Tutkijat haluavat vastauksia Don Quijoten luojan

elämää koskeviin arvoituksiin.

Oikeuslääkärit uskovat tunnistavansa C:n

joka haavoittui vasempaan käsivarteen

ja sai hakapyssystä rintakehäänsä

Lepanton meritaistelussa 1571.

Kirjailija joutui merirosvojen vangiksi

ja orjaksi Algeriaan, hän työskenteli

veronkerääjänä ja vakoojana,

kuoli tietämän mukaan maksakirroosiin.

Kallon mallinnuksella voitaisiin viimein

rekonstruoida luotettavasti kirjailijan kasvot.

Ja niin C. palaisi itse oman kuolemansa

maailmanlaajuisiin juhliin

yhdessä William S:n kanssa

vuonna 2016, jolloin kummankin kuolemasta

on kulunut neljäsataa vuotta.