Markku Toivosen tuore teos, Herra Plumin tuumat (Enostone 2024) on aforistinen teos, joka tarkastelee maailmaa yllättävistä, arjen absurdeista näkökulmista. 167 sivuun mahtuu 84 lyhyttä tarinaa. Herra Plumin tuumat on Toivosen yhdestoista kirja. Biografiaan mahtuu proosan lisäksi myös lyriikkaa, esseitä ja näytelmiä.
Plum on yksinäinen surullisen hahmon ritari, jolle mikään ympäröivässä maailmassa ei ole itsestäänselvyys, vaan jatkuvan pohdinnan ja ihmetyksen aihe. Tarinoihin kiteytyy kosolti satiiria: ”Se, joka kulkee koko ajan harhassa, ei valaistu eksymisestä. Plum uskoo vahvasti, että tyhmyyksien tekemisestä on apua ainoastaan fiksuille.”
Plum on Henri Michauxin (1899 – 1984) proosarunojen surrealistisen sankarin, Plumen sukulaissielu. Aina hämillään tapahtumien fokuksessa, mutta kiusallisen ulkopuolisena. Kirjallista viitettä löytyy myös Italo Calvinon (1923 – 1985) teoksesta Herra Palomar. Kirjan 130 sivua sisältää 27 Palomarin pohdiskelevaa kertomusta.
Toivosen Plum pärjää upeasti omillaan. Vahvuus on tapahtumien ja ”ongelmien” samaistuttavuudessa ja lyyrisessä kielessä, jonka patoutunut voima kannattelee tarinoita. Lukiessa innostuu asioiden yllättävistä näkökulmista, tai huomaa tuntevansa samoin: ”Esimerkiksi tietokonetta on käsiteltävä varovasti: se hajoaa useimmiten silloin, kun virta kytketään päälle. Plum kumartaa ja ristii kätensä. Nähdessään ruudulla tutut tervetulotoivotukset, hän tekee voitonmerkin.”
Jos kirjeessä on käsin kirjoitettu osoite ja postimerkki, en minäkään halua lähestyä sitä hätäisen välinpitämättömästi: ” Kirjeen vastaanotto arvokkain elkein takaa, että se sisältää hyviä uutisia. Plum avaa sen veitsellä ylen rauhallisesti, kuin halkaisisi kalan vatsan. Ennen lukemista Plum ”lepyttää” kirjettä, niin kuin tussipiirtäjä leyhyttää musteen kostuttamaa arkkia.”
Herra Plumin tuumat on filosofinen teos, jonka tekstiin kertyy aforistisia kiteytyksiä. Fragmentaarisuudestaan huolimatta muoto kehii lopulta sisäänsä draaman kaaren. Viimeisissä välähdyksissä tehdään tiliä elämästä ja pohditaan ikuista nuoruutta ja kaukaisia ystäviä: ”Jos he eivät enää tapaa tässä maailmassa, kunkin olemus pysyy täysin entisellään. He ovat toisilleen kuin sarjakuvahahmot, jotka eivät ikinä vanhene, tai kuin varhain lähteneet ja siksi kuolemattomat tähdet: James Dean, Marilyn Monroe, Jimi Hendrix. Heidän piirteensä ovat loputtomiin seesteiset ja jäntevät.”
Teos on nautittavaa luettavaa. Ei liikaa kerralla – omalle ajattelulle pitää jättää tilaa. Viimeiset rivit jättävät mieleen tulevan haikean toivon: ”Plum tahtoisi siivota kotinsa vasta sitten, kun tämä erityinen ihminen käy hänen luonaan seuraavan kerran. Siisti keittiö olisi iloinen tervetulotoivotus. Mutta Plum ei tiedä, tapaavatko he enää koskaan. /…/ Ikkunalaudalla lepäävään kodinonneen on puhjennut pieniä valkoisia kukkia. Huoneen ilmaan on jäänyt hymyjen ja kosketusten jälkiä, kirkkaita ja sakeita lauseita, talven himmeää valoa.
……………………………..
Ekstralinkit
1. Buster Keaton ja Kari Hotakaisen proosa
2. Kuolemansairauteen rinnastettava syli-ikävä
……………………………..