Hävettää tunnustaa, että olen liikkeellä nykykreikan lyhyellä kurssilla. Hallitsen puhekielen kolme sanaa: kaliméra, kalispéra ja efharistó – hyvää päivää, iltaa ja kiitos. Olen päättänyt opetella aakkoset ensi kerraksi. Latinan luvuistani olisi hipsu hyötyä Italiassa, ei täällä.
Ihmiset ovat kuitenkin äärettömän ystävällisiä, jos asia ei kaikkien kansa selviä, otetaan puhelu englannintaitoiselle ystävälle ja ojennetaan kännykkä kouraan. Päivän lenkit kulkevat enimmäkseen sivukujien kautta. No, arkeologinen museo saattaa olla vielä listalla.
Jos olisin valokuvaaja, tekisin dokumentin Ateenan graffiteista. Nyt käsikirjoitus jatkuu vihkoon, sillä kone saattaa jumittaa kesken kaiken ja hukata rivejä tallennusyrityksistä huolimatta.
Olen suositellut aiemminkin Kirsti Simon suuren kirjaa Akropolis. (Tammi 1999) Vaikka olisi kiiinostunut Kreikasta vain kesälomaviikon verran, tämä esseiden ja tietokirjallisuuden rajamailla liikkuva teos kannattaa lukea. Näinkin Simonsuuri kirjoittaa:
”Kreikassa kysymys alkuperästä on yksi keskeisiä väittelyjen ja teosten teemoja. Kreikka on pieni maa kuten Suomikin, Euroopan reunalla ja isompien puristuksessa.
Tulevaisuuden maailmassa on yhä selvempää, ettei alkuperä voi tarkoittaa enää pelkästään ”juuria”, siis esivanhempia ja syntyperää, vaan jotain paljon laajempaa: ihmisen henkisiä sukulaisuuksia, tietämystä, kieltä, kulttuurisia sidoksia, mielikuvia kotipaikasta joka voi olla syntymäpaikka, viimeisin asuinpaikka tai ”henkinen koti”. Tätä kautta kysymys alkuperästä tulee erääksi tekijäksi poliittisissa ratkaisuissa, ja edellyttää tulevilta poliitikoilta huomattavaa kulttuurista tietämystä ja sivistystä.”