Suljin silmäni kirjahyllyn edessä ja heilautin taikasauvaa. Lattialle kopsahti kirja ja poimin se käteeni. Kysyin siltä miksi? Ja kirja vastasi: ”Eräänä päivänä vastaani tuli kubistinen maalaus, hajalle siroteltu ja koossa yhtä aikaa.”
Miten se minuun liittyy, kysyin. ”Maailma on suuri Ehkä, ja ihminen sen pyhä kärsimysnapa. Siksikö varjolle puhkeaa silmät kuin riikinkukon tulisulat? – sanat joilla ei aina ole loogista mutta jokin muu, rajumpi yhteys”, kirja sanoi.
Avasin kirjan umpimähkään: anna minulle jokin merkki, että tiedän ja uskon, sanoin.
”Yksin sen kanssa
Pianon ääni pimeässä,
mistä se tulee?
Puistossa on valo kuin
kuolema
Yksin
sydämeni jäisille näkee,
murskattakoon sanat!
Murskattakoon kieli,
minun lihani miekka!
Ylivoimaista!
pimeässä valkoisilla vuorilla, yksin
yksin sen
sateenvasaroiman
rautahäkin – ”
……………………………………………………….
Raakel Liehu julkaisi kokoelmansa Kubisseja vuonna 1992, ennen hakukonerunouden ja nyt uusiksi kuviteltujen kokeilujen aikaa, vahvasti tietoisena dadan ja taiteen perinnön jatkumosta. Runojen kieltä ja kokoelmaa lävistää jännite, joka kestää.
”Minä levitän käteni:
Tänne vapaata ruhtinasilmaa!”
………………………………………………………
Maalaus: Picasso, Le Matador Mougins (1970)
………………………………………………………