Sanataitelija Leskinen ja Syksyn sävel

Ikäiseni ihmiset voidaan jakaa kahteen toisistaan eroavaan luonnetyyppiin yllättävän yksinkertaisella kysymyksellä: Rollarit vai Beatles? Itse kuulun B-porukkaan. Ehdottomasti.

Pikkupoikana pidin myös Hectorista. Sittemmin huomasin miten monet miehen mahtipontis-pateettiset tekstit olivat käännöslainoja. Suomirockin alkuhämärissä ei osattu tehdä genreen kuuluvia sanoituksia. Sitten tuli manserockin lentävä kalakukko: Juice, junantuoma savolainen, josta kasvoi kansallisherkkuun verratava ikoni. (Harmi, että muikut pitää aina pilata raitaläskillä)

Juice Leskinen

Tusinaviihteen leimakirveellä kolkatut saavat yleensä lepäillä haudassa pitkän tovin ennen kuin heidän tekemisiään uskalletaan analysoida ilman ennakkoluuloja. Reino ”rillumarei” Helismaa oli katkera pala aikansa kulttuuripiireille. Eikä Mika Waltarista ollut kuin tusinakirjojen tekijäksi.

Viihdekulttuuri on uudissana. Myönnytys sille, että nämä kaksi asiaa yhdessä voisivat kertoa jotain yhteiskunnan tilasta ja heijastaa sen todellisia arvoja. Hyviä tai huonoja – sovinnaisia tai anarkistisia.

Juice Leskinen halusi olla myös ”vakavasti otettava” runoilija. Hänen valittuihin runoihinsa Sanataiteilija kävi täällä (Tammi 2007) on suodatettu säkeitä kymmenestä kokoelmasta. Esikoinen, Sonetteja laumalle ilmestyi vuonna 1975, viimeiseksi jäänyt ja postuumisti julkaistu Kosket 2007. Kirjan nimen ammatillinen määre on osuva: Sanataiteilija. Runoilijana Juice ei koskaan saanut sitä arvostusta, johon hän ylsi laulujen sanoittajana, rocklyyrikkona ja verbaaliakrobatian hallitsevana kirjoittajana.

Taiteilijan kunnianhimoinen suhtautuminen omaan työhönsä kumpuaa useimmiten huonosta itsetunnosta. Halusta näyttää ja tehdä asiat aina paremmin. Juicen omin sanoin:  ”Väitän, että oopperoiden libretot ovat huonompia kuin minun laulutekstini.” Juice on oikeassa nostaessaan laulutekstejä. Runoilijana häntä ei voi lukea lyriikan ykkösketjuun. Eikä tarvitsekaan, unohdetaan lokerointi. Valituista runoista löytyvät myös suurten hittien sanat: Syksyn sävel ja Viidestoista yö. Ja muutama muu, Marilyn mukaan lukien.

”Uskoisin, että mussa on nämä kaksi puolta: hyvin intiimi, haikean syvällinen, mietiskelevä puoli ja sitten taas tämä huumoripuoli, johon voidaan laskea myös sanaleikit”, sanoo Juice itse. Sanataiteilijan parhaat laulujen tekstit kykenevät koskettamaan kuulijoita ainutlaatuisella tavalla. Mitä taiteilija voisi enempää toivoa kuin sulautua osaksi kansansa kulttuuria.

Miksi juttu Juicesta? Siksi, että ”Nyt on lokakuu ja minusta näkee sen.” Syksyn sävel (kuuntele) julkaistiin singlenä 1975. Yltiöromanttinen ja itsesäälissä kieriskelevä sanoitus. Silti syvälle sukeltava ja upea biisi. Pioneerityö, josta on kiteytynyt lajityyppinsä ylittämätön ikoni.

PIENIÄ UUTISIA

Black Dahlia-posterPoistuin työpöydän takaa viikoksi ja kalastelin         Granvikin vesillä. Perhettä oli mukana, mutta merellä vain mies, soutuvene ja virveli. Vieheinä ahvenkuvioinen Krokodil, vihreä/kulta Inkoon lusikka ja Abu Reflex Spinnaren lippa. Saalis surkea. Kuusi kalaa: kolme haukea, loput ahvenia. Silloin, kun tuuli yltyi yli 20 metriin sekunissa oli paras pysyä mökissä. Sitten tärkeämpiin asioihin.

Sain kommentteja aiemman postauksen dekkariallergiaani. Suurin osa tuli suoraan sähköpostiini, joten muutama kommentti tähän muillekin. Tunnustettava on, että James Ellroyn Musta Dahlia on lukematta. Korjaan puutteen heti, kun näyttelijätär Elizabeth Shortin selvittämättömästä murhasta kertova kulttikirja kävelee vastaan. Hyvien kirjojen kohdalla niin käy. Tilaisuus pitää vain osata tunnistaa. Divarissa tai Kirjatorilla. Luvun jälkeen osa saa lähteä jatkamaan matkaa, joku pesiytyy kotihyllyyn pysyvämmin.

Kerstin Ekmanin Tapahtui veden äärellä sai parikin suositusta. Olen lukenut, mutta muistijälki ei ole kummoinen. Håkan Nesserin Kim Novak ei uinut Genesaretin järvessä sen sijaan on hieno romaani. Tässä kirjassa Nesser on ollut erityisen ovela. Kirjaa alkaa epäillä ”dekkariksi” vasta lopun lähestyessä. Paul Austerin New York trilogiasta olen tutustunut vain Lasikaupunkiin. Mieluisampaa luettavaa oli viime vuonna julkaistu Sattumuksia Brooklynissä, vaikka sekään ei yltänyt edellisen postaukseni kymppiin.

Aloitin muinoin Michael Dibdinin Kuollutta laguunia. Kesken jäi. Se estää tarttumasta miehen muihin kirjoihin. Suositusten kiinnostaviksi nimiksi nousivat Karin Fossum, Ingrin Frimansson, John le Carre ja esikoisteoksestaan Hiljainen kylä palkittu Andrea Maria Schenkel. Noin aluksi. Lukuaika kaventuu kohta, sillä taistelen joka päivä oman käsikirjoituksen aloittamista vastaan. Ehkä teksti käynnistyy vasta uuden kirjan ilmestymisen jälkeen. Marilynin hiuspinni julkaistaan Tampeeen Akateemisen kirjakaupan haastattelutilaisuudessa tapahtumien yönä 6.8. klo 22.00. Tekstinäytteeseen voit tutustua kotisivuillani. Aiheesta myöhemmin lisää.

Lopuksi merkittävä uutinen. Suosittelin aiemmin kraanavettä pullotetun veden sijaan. Ja näin kävi: ”Australialainen Bundanoon pikkukaupunki näyttää maailmalle esimerkkiä, miten juomalla kraanavettä voi säästää sekä lompakkoaan että ympäristöä. Bundanoo on kieltänyt tiettävästi ensimmäisenä kaupunkina maailmassa pulloveden myynnin.”