Useimmiten ihmisten arkiset mielipiteet muokkautuvat liki täydellisen tietämättömyyden perusteella. Miten muutenkaan voisi olla? Harva meistä on Esko Valtaoja, joka kykenee kirjoittamaan ”Kaiken käsikirjan”.
Taistelemme näkemysten puolesta, jotka ovat meille mieluisia ja sopivia. Ravintotiede on monelle turhaa, koska aina löytyy tutun tuttu, jonka isoisä eli satavuotiaaksi syömällä silkkaa voissa käristettyä läskiä. Ja toisin päin: tiukin terveysintoilija uhraa terveytensä asiansa puolesta.
Ehdottomimmat mielipiteet syntyvät narsismiin sekoittuneesta alemmuudentunteesta. Tai mieltä jäytävästä traumasta, oli se sitten tiedostettu tai tiedostamaton. En ole poikkeus tässä porukassa. Ihmiset ovat syvimmiltään hämmästyttävän samankaltaisia, vain käyttäytymismallit vaihtelevat.
Yksinkertaistettuna – ja kokeneen lääkäriystäväni sanoin: ”On lääketieteen onni, että ihmiset ovat niin toistensa kaltaisia. Mikä tepsii yhteen, sen voidaan olettaa olevan hyväksi toisellekin.”
Olen funtsinut omaa ehdottomuuttani. Ehkä muodostan mielipiteitä liian kärkkäästi ja nopeasti. Enemmän kuin yksittäistä, kaikki on lukemattomien asioiden summa. Suuressa mittakaavassa maailman menoa hallitsee mediaani, keskiarvoakin tasapäisempi suure.
Keskiverto ei kuitenkaan ole avartavaa. Luova työ, ideat ja assosiaatiot kaipaavat sytyttävää särmää. Ymmärtääkseni paremmin asioiden eri puolia, otan käyttöön muinaisten Perun intiaanisotureiden metodin – ainakin ajatuksen tasolla. Taistelussa surmattujen vastustajien silmät olivat erityisen haluttuja. Syömällä ne, kykeni näkemään vihollisen silmin.
……………………………..
Kuva sivustolta: picstopin