Joskus on hyvä katsoa taakse nähdäkseen eteen. Hesari kysyi syksyn kirjamessuhaastattelussaan neljältä kotimaiselta kirjailijalta mikä venäläisen kirjailijan teos suomalaisten pitäisi lukea?
Kari Hotakainen alleviivaa erityisesti Daniil Harmsin Sattumia ja perustelee sitä näin: ”Nostaisin sen, koska elämme aikoja, jolloin mihinkään pitkään kerrontaan, eikä virallisiin lausuntoihin voi uskoa. Laajan epiikan aika on ohi. Maailma on sellaisessa kulmassa, että tarkimmin sitä voi kuvailla absurdin tekniikan kautta.”
Absurdin kirjallisuuden innoittamana nostan päivitykseen tiukan trilogian, joka kurottaa viidenkymmenen vuoden taakse ja toteuttaa samalla poikkeuksellista kirjallista näkökulmaansa tässä ja nyt sekä tarjoaa epiikan sijaan avant-gardea.
Trilogia muodostuu teoksista: David Markson, Lukijan luomislukko, suom. Kari ja Silja-Maaria Aronpuro. Kari Aronpuro, Kääntäjän floppi. Romaani. Sekä Kari Aronpuro, Aperitiff – avoin kaupunki.
Marksonin alkuperäisteos ilmestyi 1996, Aperitiffin ensimmäinen painos 1965. Kirjan kolmas painos sekä tuore, Kääntäjän floppi, ilmestyivät ntamon kustantamana loppuvuodesta 2015. Kulttuuriteko on kulahtanut ilmaisu, mutta käsillä on epäilemättä alkaneen vuosituhannen merkittävin kirjallinen paketti lajissaan.
Absurdi merkitsee epäsointuista ja ”mahdotonta”. Kirjallisen esityksen muotona se koostuu usein replikoinnista, rinnastuksista ja vuoropuheluista. Lainaan yhtä avainlausetta Kääntäjän flopista: ”Vaativin taide pakottautuu muodon totaliteetin ulkopuolelle, fragmenteiksi.”
Kaikki kolme teosta on nimetty romaaneiksi. Näennäisestä pirstoutuneisuudestaan huolimatta ne tavoittavat draaman kaarta. Sisältö on mitä suurimmassa määrin intertekstuaalista. Teksti kulkee hypähdelleen, täydentää ja silmukoi edetessään jo aiemmin kirjoitettua. Lauseet iskevät kipinää ja ajatusten toisiinsa törmäyttäminen luo jatkuvasti uusia assosiaatiota lukijan mieleen.
Trilogian teokset kyseenalaistavat perinteisen tekijän ja lukijan suhteen: ”Lukijan luomislukossa subjekteja ovat Minä, Lukija ja Päähenkilö mutta myös huomautuksia ajattelijoista ja taiteilijoista ym. lausahteleva nimeämätön kertoja.”
Kolmikon ”kantaisä” on Aronpuron Aperitiff – avoin kaupunki. Kollaasiromaani herätti ilmestyessään kohun, jota tarkentavia aikansa lehtileikkeitä on liitetty laajennetun painoksen loppuun. Toisaalta aikalaisarviot olivat innostuneita. Kansan uutiset kirjoitti: ”Ruusuja Kari Aronpurolle /…/ se on kirja johon kynnet ja nimitykset eivät pysty /…/ tätä filosofiaa ja tätä kirjaa ei kaada mikään.”
Nyt suomeksi saatu Marksonin teos on ehtinyt muodostua uusia uria hakevaksi kulttikirjaksi. Publishers Weekly kirjoitti: ”Kirja, josta avant-garde on uneksinut, mutta jollaista ei ole ennen nähty. Äärimmäisen kiehtova.” Aronpuro on kirjoittanut Kääntäjän floppinsa pastissiksi Marksonin kirjalle ja hakenut siihen globaliteetin seuraksi myös ”paikalliskulttuurisia” sävyjä.
Trilogiaa lukiessa päällimmäiseksi muodostuvat riemastus ja oivallus. Tekijä(t) ja lukija kulkevat käsi kädessä, tekstistä muodostuu yhdessä koettua ja yksityiskohdissaan aina uudella tavalla tulkittavaa. Vakava ja humoristinen kietoutuvat erottamattomasti yhteen.
Blogi pitää kiinni siitä, ettei kirjoita mittaansa pidempiä juttuja. Tällä kertaa se on erityisen vaikeaa. Koko paketissa on reilut viisisataa sivua, yli sata olen kääntänyt koirankorville ja alleviivaillut. Siitä huolimatta pääasia on helppo ja lyhyt: Ole rohkea! Ota riski ja lue jotain sellaista jota et ole ennen kokenut. Kääntäjän flopin sanoin: ”Kokemus on jotain, jossa itse muututaan.”
………………………………..
1.Ekstralinkki: lisää ajankohtaista Aronpuroa.
2.Ekstralinkki: Milan Kundera ja kadonneet nimet
………………………………..