Kahteen edelliseen juttuun liittyvä Yle Radio ykkösen 5.3. julkaistu Viikon kirja – haastattelu löytyy Yle Areenasta TÄÄLTÄ.
Avainsana: Viikon kirja
Perjantairunot radiossa
YLE Radio 1 ja ensi tiistain kulttuuritunti: Viikon kirjana Babel, puhuttajana Seppo Puttonen. Ohjelman 5.3.2013 ennakkotiedot löytyvät täältä.
Saa nähdä mitä tuleman pitää. En halunnut kysymyksiä etukäteen, tunnin materiaalista leikataan n. 40 minuutin ohjelma. Jälkeenpäin keksii aina paremmat vastaukset, mutta väliäkö hällä. Ehkä tärkeämpiä ovatkin kysymykset. Ne heijastavat kuvaa, joka lukijalle on tekstistä syntynyt.
Kulttuuritoimittajan laatiman esittelyn pariksi sopii Babelin teksti numero 322. On kyse maailmankaikkeuden päivityksestä. Ja siitä, että joku tekee sen viidenkymmenen vuoden kuluttua uudelleen.
……………………………………………………………………………….
Babelin palvelinta inspiroi ajatus, että tulevan kirjan versio 2.0
tehtäisiin tietokoneella ja alistettaisiin Turingin testiin.
Tietoiset ohjelmointivirheet tekisivät runoista inhimillisiä
ja algoritmien avulla säkeet sisältäisivät kaiken minkä
yksi vuosi kykenee peilaamaan aikojen alusta lähtien.
………………………………………………………………………………
Perjantairunossa Hannu V. ja ”Isän kyyneleet”
Päivän runo tulee pari viikkoa sitten julkaistusta Babelista. Lauantaina kerron kirjasta jotain Suomalaisessa kirjakaupassa, maanantaiaamuna loikkaan matkaan äänittämään Viikon kirjaa YLE:n Isossa Pajassa.
Runo on aina jonnekin velkaa, näkyvästi tai näkymättömästi. Uutta kokeillessaankin se on linkki ja lenkki historialliseen jatkumoon. Runon ei tarvitse olla oikeassa, eikä se ole koskaan väärässä. Jumalan kaltainen se on siinä, ettei tarvitse puolustajaa.
Kirjava puhe on Babelin mieleen, asioiden yllättävät assosiaatiot. Kieli on, saa sanoa… ja kuunnella. Hannu Väisänen julkaisi juuri romaaninsa Taivaanvartijat, hänen kuvataidettaan on parhaillaan esillä Galerie Forsblomilla. Kirjoittaessani kokoelmaa, en näitä voinut tietää. Tekstissä numero 92 asiat hakevat tähän päivään kipinää liki sadan vuoden takaa:
…………………………………………………………
Kuvataiteilijaksi ja kirjailijaksi kasvanut Hannu V.
ammattisotilaan poika kirjoittaa:
”Isä on taas kerholla. Juo siellä väkivettä.
Tulee takaisin joskus yöllä. Kolistellen, vollottaen
johonkin runoon takertuen tuupertuu eteiseen.”
Runoon voi takertua tietääkseen mikä on miehiään.
Tai olla takertumatta. Pakahduttava melankolia
elää aikansa. Toisen, oman aikansa.
Tampereen runoilija kirjoittaa isästään:
”Vankileiri I:ssä
jotkut söivät nälissään ruohoa maasta
mutta isäni kohtalo oli sattuman siunaama:
heittelin ruokapaketteja piikkilanka-aidan yli,
koska pohjalainen vartija käänsi selkänsä
kun lapsia tuli.
Mutta toiset söivät ruohoa maasta kuin eläimet,
ja öisin kutsuttiin joku ammuttavaksi.”
…………………………………………………………
Hannu Väisänen ja teos ”Isän kyyneleet” (2012) kuva: YLE Kulttuurin sivuilta 8.2.2013.
Viljo Kajava julkaisi vuoden 1918 sisällissotaan keskittyvät Tampereen runonsa vuonna 1966.