Kokoelmassaan Kalpea aavistus verenkierrosta (1977) Kari Aronpuro kirjoittaa: ”Arki, / vastapäisen talon / vastapäisessä huoneistossa / hakkaa mies keittiön seinään / uutta eteisenovea. / Vasaran ja taltan äänet / tuskin häiritsevät minua. / Opettelen lukemaan / vanhoja käsialoja, / piirtelen uusia merkkejä, työskentelen / miltei ääneti.”
Teen itsekin työtä miltei ääneti. Vain barokkimusiikkia tai Chopinin nocturneja Brigitte Engererin soittamana. En väitä mielimusiikikseni, mutta kirjoittaminen ei salli taustakseen muutakaan, ehkä joskus Miles Davisia tai Keith Jarrettia.
Seinän takana työskentelee yhtä hiljaisesti kuvataiteilija kuparilaattansa ylle kumartuneena tai vedosprässiään käyttäen. Sauli Iso-Lähteenmäki soveltaa samoja menetelmiä, kuin hänen edeltäjänsä sukupolvia sitten. Itselläni on sentään tietokone, jolla käsikirjoituksen vedokset ja niiden muokkaaminen syntyvät yksinkertaisemmin. Siitä huolimatta ajattelen miten kirjailija ja kuvataiteilija ovat yhä ikiaikaisen käsityöläisperinteen jatkajia. Sanan etymologia on hauskan konkreettinen: käsittäminen (ymmärtäminen, oivallus) on jonkin tavoittamista käsiinsä, kiinni saamista.
Aronpuron runossa opetellaan lukemaan vanhoja käsialoja ja piirellään uusia merkkejä. Pidän asioista, joissa uutta luodaan ”ikuisen äärellä”, perinteen tiedostaminen auttaa matkalla ennen näkemättömään. Iso-Lähteenmäen maalauksellisessa grafiikassa on usein orgaanista, barokkimaiseksi kiertyvää sommittelua tai permutaatiota, jossa kuva-aihio voi jatkua loputtomiin. Töiden mittakaava saattaa vaihdella jäälakeudelta öisen puutarhan yksittäiseen kasviin.
Innostuksen ja kärsivällisyyden yhdistelmä lienee hyväksi sekä kirjainten, että kuvien kanssa työskennellessä. Seurasin syksyn- ja talven mittaan miten naapuri rakensi tulevaa näyttelyään kuva kuvalta: kaivertaen, syövyttäen, hioen, hyläten ja yhä uudelleen vedostaen. Käsitykset ja oivallukset kiteytyvät Iso-Lähteenmäen Grafiikkaa -näyttelyyn galleria Himmelblaussa Tampereella 2.4. – 9.5. 2010.
Muutama viimeaikainen näyttely Tampereella on ilahduttanut tarjoamalla odotuksia enemmän: Noomi Ljungel ja Anne Vatén galleria Rajatilassa: raikkaita kuvaa ja sanaa yhdistäviä teoksia. Vuoden lehtikuvat galleria TR1:ssä on kiinostavampi kuin vuosiin, bonuksena Hannu Kähösen muotoilua. Myös H.R.Giger Tampereen taidemuseossa yllätti, vaikka en varsinaisesti Alien- tai hirviöestetiikaa diggailekaan. Täydellinen näkemyksilleen antautuminen tekee aina vaikutuksen. Puolalainen Wilhelm Sasnal on kovassa kansainvälisessä nosteessa, näyttely Sara Hildenillä 30.4. saakka, suosittelen.
INNOSTAVIA PÄÄSIÄISEN PYHIÄ! Edellisessä jutussa lupaamani linnut ja lampaat seuraavaan postaukseen.
