Jumalan profeetat: Steve Jobs, Bill Gates ja Mark Zuckerberg

Päivitän taannoisen postauksen. Funtsin samoja asioita taas, kun tietokone tilttaili. Machelpin Mika hoiteli ongelmani ennen, mutta nyt hän on lopettanut yrityksensä. Vein koneen uuteen paikkaan. Ensimmäinen epäily oli, voiko koneeseen asentaa uudempaa päivitystä. No, ei ihan viimeisiä, mutta sellaisen, jolla saisin ehkä pari vuotta lisäaikaa. Kone on MacBook Pro 2017 ja toimii Samsungin 24 tuuman näytön kanssa. Päivitys asennettiin. Nyt käynnistymisessä on vaikeuksia ja joudun käynnistelemään konetta useaan kertaan. Huomenna katsotaan mitä asialle voisi tehdä.

Vedenpaisumuksen jälkeen ihmiskunta kävi korskeaksi ja alkoi rakentaa Babelin tornia. Moista julkeutta ei Jumala kauan katsellut vaan sekoitti ihmisten mielet ja kielet. Tarvittiin tuhansia vuosia, uudet profeetat ja uusi Jumala, jotta ihmiskunta saataisiin jälleen kommunikoimaan keskenään ajasta ja paikasta riippumatta: ”Connecting people” ja ”On line”.

Jumala (tai vastakkaisen puolen edustaja) lähetti uusiksi profeetoikseen ensin vähäisempiä, sitten Steve Jobsin, Bill Gatesin ja Mark Zuckerbergin. Keskuuteemme kehittyi kaksi suurta uskontoa: toinen sai tunnuksekseen Omenan, toinen halusi avata ikuisuuden Ikkunat. Liityin ison Omenan seuraajaksi heti ensimmäisten joukossa. Uskoin ”Desktop publishingiin”, maksoin ”Kottaraispöntöstä” ja tulostimesta 10.000 silloista markkaa ja luotin, että se valaisisi oman ja opetuslasteni tien tulevaisuuteen.

Niin kävi. Rahaa tuli ja meni – yhä uusia näyttöjä, keskusmuisteja, tulostimia, liittimiä, kovalevyjä, kilotavuja ja gigabittejä, kannettavia ja taskussa kulkevia, ohjelmia, päivityksiä ja käyttöjärjestelmiä. Viimein halusin valita elämääni oman ja uuden tien, mutta Omenasta en voinut luopua. Kaikki työni edellytykset ja yhteydet katkeaisivat.

Kaikilla uskonnoilla on haittansa, hyötynsä ja hintansa. Ja niistä luopuminen on tehty äärimmäisen vaikeaksi. Iso Omena on johtava toimija menetelmissä, joissa käyttäjiltä kerätään mahdollisimman paljon kapitaalia. Laitteisiin ja ohjelmistoihin on sisäänrakennettuja sovelluksia, jotka pakottavat uskovat säännöllisiin uhrauksiin.

Edward Hopper: Office at Night (1940)

Niin on kaikkialla. Kodinkoneet käyvät yhä lyhytikäisemmiksi, ei autollakaan loputtomiin ajeta. Ero on siinä, että Omenan toiminta käy yhä tiukemmaksi Stoori on pitkä, tähän vain kaksi esimerkkiä. Edellisestä koneesta ”paloi” virtapiuha. Uutta et enää saa. Yksi käytetty löytyi Hollannista. No, kone piti kohta vaihtaa uusien ongelmien vuoksi.

Taannoin työkoneeni lähti aivan omille teilleen. Syyksi paljastui ”hajonnut” näppis, joka suolsi virheellisiä komentoja. Uusi ei tietenkään enää toiminut entisen käyttöjärjestelmäni kanssa. Tukeni ”MacHelp-Mika” kyseli mitä tehdään, kun 5-6 vuoden ikäiseen koneeseeni ei voi enää asentaa uutta päivitystä – se hidastuisi powerin puutteessa tahmeaksi kuin muurahainen hunajassa.

Ratkaisu oli työnäyttööni kytkettävä kannettava. Se oli helppo napata mukaan, kun kirjoitin taannoin joulukuun Ateenassa kirjailijaliiton residenssissä. Omena osaa hinnoitella, pakollisine lisälaitteineen ja ohjelmineen (vanhat ei tietty pelaa uudessa käyttiksessä) kovan paketin hinnaksi tuli 2500 eur. Mikan lasku päivityksistä, vanhojen tiedostojen siirroista ja asennuspaketista oli maltillisempi, 388 eur. Kahdennentoista koneeni, nykyisen työvälineeni hinnaksi kävi kirjailijan tuloille hengästyttävät liki kolme tonnia. No, ehkä kone vielä pari vuotta pelaa uudella käyttiksellä.

Mitäs tahdon tällä sanoa? Tuskin ainakaan, että ennen oli paremmin. Tekstiduuni kaikkineen ja toimivat yhteydet ovat kirjailijantyöni edellytys – pääsy nettiverkon arkistoihin: kuviin, filmimateriaaleihin, karttapalveluihin ja ties mihin. Vaikkapa Romaanini ”Yllämme kaartuva taivas” lähdetöihin. Tarina avaa 103 vuoden aikaikkunan, lähtee fasismin noususta, kulkee Venetsian vuoteen 1951 ja päätyy vuoteen 2026, jossa ihmiskunnalle tarjotaan uusi mahdollisuus.

Koneeni taustakuvana Edward Hopperin maalaus vuodelta 1953: ”Office in a small city”. Se kannustaa minua oleellisen äärelle. Teknologista huolimatta. Tai juuri sen tähden. Mainitsen lopuksi pesukoneestamme, joka on toiminut yli 30 vuotta. Mikro samoin. Auto on 19-vuotias, ja vasta nyt tuli katsastuksessa ensimmäinen huomautus, etuiskarit piti uusia.

…………………………………………….

Blogin ekstralinkit

1. Tähdellistä tietoa ja silkkaa sontaa

2. Ihan turhaa valitusta

…………………………………………….

Duuneja Jumalan hirttosilmukassa

Vedenpaisumuksen jälkeen ihmiskunta kävi korskeaksi ja alkoi rakentaa Babelin tornia. Moista julkeutta ei Jumala kauan katsellut vaan sekoitti ihmisten mielet ja kielet. Tarvittiin tuhansia ja tuhansia vuosia, uudet profeetat ja uusi Jumala, jotta ihmiskunta saataisiin jälleen kommunikoimaan keskenään ajasta ja paikasta riippumatta: ”Connecting people” ja ”On line”.

Jumala (tai vastakkaisen puolen edustaja) lähetti uusiksi profeetoikseen ensin vähäisempiä, sitten Steve Jobsin, Bill Gatesin ja Mark Zuckerbergin. Keskuuteemme kehittyi kaksi suurta uskontoa: toinen sai tunnuksekseen Omenan, toinen halusi avata ikuisuuden Ikkunat. Liityin ison Omenan seuraajaksi heti ensimmäisten joukossa. Uskoin ”Desktop publishingiin”, maksoin ”Kottaraispöntöstä” ja tulostimesta 10.000 silloista markkaa ja luotin, että se valaisisi oman ja opetuslasteni tien tulevaisuuteen.

Niin kävi. Rahaa tuli ja meni – yhä uusia näyttöjä, keskusmuisteja, tulostimia, liittimiä, kovalevyjä, kilotavuja ja gigabittejä, kannettavia ja taskussa kulkevia, ohjelmia, päivityksiä ja käyttöjärjestelmiä. Viimein halusin valita elämääni oman ja uuden tien, mutta Omenasta en voinut luopua. Kaikki työni edellytykset ja yhteydet katkeaisivat.

Kaikilla uskonnoilla on haittansa, hyötynsä ja hintansa. Ja niistä luopuminen on tehty äärimmäisen vaikeaksi. Iso Omena on johtava toimija menetelmissä, joissa käyttäjiltä kerätään mahdollisimman paljon kapitaalia. Laitteisiin ja ohjelmistoihin on sisäänrakennettuja sovelluksia, jotka pakottavat uskovat säännöllisiin uhrauksiin.

Edward Hopper: Office at Night (1940)

Niin on kaikkialla. Kodinkoneet käyvät yhä lyhytikäisemmiksi, ei autollakaan loputtomiin ajeta. Ero on siinä, että Omenan toiminta käy yhä häikäilemättömämmäksi. Stoori on pitkä, tähän vain kaksi esimerkkiä. Edellisestä koneesta ”paloi” virtapiuha. Uutta et enää saa. Yksi käytetty löytyi Hollannista. No, kone piti kohta vaihtaa uusien ongelmien vuoksi. 

Pari viikkoa sitten työkoneeni lähti aivan omille teilleen. Syyksi paljastui ”hajonnut” näppis, joka suolsi virheellisiä komentoja. Uusi ei tietenkään enää toiminut entisen käyttöjärjestelmäni kanssa. Tukeni ”MacHelp-Mika” kyseli mitä tehdään, kun 5-6 vuoden ikäiseen koneeseeni ei voi enää asentaa uutta päivitystä – se hidastuisi powerin puutteessa tahmeaksi kuin muurahainen hunajassa.

Ratkaisu oli työnäyttööni kytkettävä kannettava. Se on helppo napata mukaan, kun kirjoitan tulevan joulukuun Ateenassa kirjailijaliiton residenssissä. Omena osaa hinnoitella, pakollisine lisälaitteineen ja ohjelmineen (vanhat ei tietty pelaa uudessa käyttiksessä) kovan paketin hinnaksi tulee 2500 eur. Mikan lasku päivityksistä, vanhojen tiedostojen siirroista ja asennuspaketista on maltillisempi, 388 eur. Kahdennentoista koneeni ja nykyisen työvälineeni hinnaksi käy kirjailijan tuloille hengästyttävät liki kolme tonnia.

Mitäs tahdon tällä sanoa? Tuskin ainakaan, että ennen oli paremmin. Tekstiduuni kaikkineen ja toimivat yhteydet ovat kirjailijantyöni edellytys – ei pääasiassa toisiin ihmisiin, mutta myös nettiverkon arkistoihin: kuviin, filmimateriaaleihin, karttapalveluihin ja ties mihin, vaikkapa uuden romaanini toiseen maailmansotaan ja Franchettin palatsiin Venetsiassa vuonna 1951.

Kaikki edellä kuvattu säätö viivästytti blogin päivitystä – ja muutakin. Nyt homman pitäisi pelata. Hain uuden koneeni taustakuvaksi Edward Hopperin maalauksen vuodelta 1953: ”Office in a small city”. Se kannustaa minua oleellisen äärelle. Teknologista huolimatta. Tai juuri sen tähden.

………………………………….

Blogin ekstralinkit:

1. Googlella ja Kafkalla on asiaa juuri sinulle

2. Millaiset isät arvostavat naisten kirjoittamaa – vieläpä novelleja

………………………………….

Sanattomia tarinoita

Kurvatessani fillarilla työhuoneen pihaan Tapahtumien yön ja kirjanjulkkareiden jälkeisenä aamuna, Viggo-Wentzel, Renato-Bogislaus, Cathmor-Adlerwalt Wallensköld heilautti kättään hyväntuuliseen tervehdykseen. Kyllä, nimellä on mittaa. Mutta on taitelijalla sille katettakin. Tosin, taiteilijanimensä hän on lyhentänyt Viggo Wallensköldiksi.

Työhuoneensa ovella Viggo sanoi: ”Sulta on romaani tulossa.”

”Julkkarit oli eilen”, vastasin.

Kohta kuului oveltani vaisu koputus. ”Ajattelin, että voisin antaa sulle tän kirjan.”

”Kiitos, no tehdään vaihtarit”, sanoin ja nappasin hyllystä hänelle omani.

”En minä sillä”, Viggo sanoi…

Viggo Wallensköld, Invisible

Viggo on toinen seinänaapureistani. Kanssakäymistä on sen verran, että moikkaillaan. Taiteilijat ovat ahkeraa sakkia. Ainakin tässä Pyynikin Trikoon vanhassa tehtaassa. Useinmiten ihmiset puurtavat yksin omissa huoneissaan. Myös viikonloppuisin. Seinän takaa saattaa erottaa klassisia säveliä, joskus voi vaivoin tunnistaa Cesaria Evoran äänen. Tuntuu hyvältä ajatella, miten täällä syntyy koko ajan uutta, jotain ennen näkemätöntä ja kokematonta.

Viggo valittiin vuoden 2005 nuoreksi taiteilijaksi. Ehkä joku muistaa myös pienoisen kohun, joka syntyi siitä, että Viggon ja Jari Järnströmin maalaukset poistettiin viime vuonna kirkon Yhteisvastuukeräyksen taidenäyttelystä, joka käsitteli toiseutta. Kirkko karsasti taideteosten seksuaalisuutta.

En ota kantaa näyttelykuraattorin nimenomaisiin valintoihin tai kirkon(miesten) omiin pelkoihin. Jutun tärkein fokus on muualla. Viggon maalausten intensiteetti on omaa luokkaansa. Ne kuvaavat yksinäisyyttä, ristiriitoja ja oman identiteetin arvoitusta, mielensisäistä ja suljettua maailmaa.

”Maalauksen voima on sen sanattomuudessa ja salaperäisyydessä. Siinä käsitellään asioita, joista ei voi puhua. Maalaus on sanaton kertomus”, taiteilija sanoo itse.

Yksi vertailukohta Viggon maalausten voimalle löytyy Edward Hopperin tyhjyyden ja sivullisuuden kuvauksista. Selaan Viggon kirjaa, joka on saanut nimekseen Invisible. Joukossa tuttujakin töitä. Alkaa tuntua, että mies on yksi tulevista suomalaisen kuvataiteen klassikoista. Samoin kävi aikanaan Hopperille (1882-1967) Amerikassa. Mies on yksi modernin kuvataiteen suosikeistani.