Jos et asu Tampereella, tee tikusta asiaa tai tule vaikka vasiten katsomaan kaksi taidenäyttelyä. Näet yhdellä iskulla kotimaisen komeetan ja kovassa nosteessa kiitävän kansainvälisen tähden.
Anna Tuorista tehtiin Vuoden nuori taiteilija viime tingassa. 1976 syntyneellä ikäraja alkaa olla tippaa vaille täysi. Kuvataideakatemiasta ja Pariisista oppinsa ammentaneen Tuorin ura on jo kovassa kuosissa, vaikka häntä ei vielä ”suuren yleisön” suosikkina voi pitääkään. Eikä tarvitsekaan. Useimmiten julkisuus imee polttoaineensa taiteen ulkopuolisista ”ansioista”.
Vuoden nuori taiteilija saa stipendin ja mahdollisuuden yksityisnäyttelyyn Tampereen taidemuseossa. Tila on suuri, mutta Tuori ottaa sen haltuun komeasti. Aiempia töitä on haalittu Ruotsia ja Tanskaa myöten. Taitelija itse asuu ja työskentelee tällä hetkellä Helsingissä.
Tuorin maalaukset ovat hyvin tarinallisia. Nimet antavat kirjallisia viitteitä, mutta ei niitä välttämättä tulkintaan tarvita. Töiden äärellä oma mieli alkaa välittömästi askarrella kuviin kertomusta. Aavetaloja, kummituspuita, hohtavasilmäisiä tyttöjä ja kauhuromantiikkaa. Jokainen työ on kuin lasipalloon suljettu salainen maailma. Mielikuvissaan sen saattaa ottaa käteen ja ravistella: lunta sataa.
Tampereen taidemuseon tiilimakasiinista on Sara Hildénin betoniarkkitehtuurin äärelle vain pari pulterin heittoa. Intialainen Subodh Gupta on täyttänyt salit veistoksilla ja maalauksilla. Alakerran videolla hän pesee suihkussa päältään pyhän lehmän lantaa. Ehkä rituaalilla on delhiläiselle, Biharin köyhällä maaseudulla syntyneelle ja entiselle katuteatterin näyttelijälle erityisen läheistä symboliikkaa.
Gupta on ensisijaisesti kuvanveistäjä. Hän käyttää kiiltäviä teräsesineitä, useimmiten arkisia intialaisia ruoka-astioita, ja kasaa niistä monumentaalisia hahmoja: jättiläismunia, valtavia pääkalloja… liikkuvan kaupungin pienoismalleja. Töihin latautuu uskonnollista ja kantaaottavaa symboliikkaa.
Ei ole lainkaan outoa hakea yhtymäkohtaa Tuorin ja Guptan taiteelle. Kumpikin lataa töihinsä tarinallista sisältöä. Guptalla se on suorempaa, Tuorilla meditatiivisempaa. Lopuksi pieni episodi Guptan näyttelyn reilun kuukauden takaisista avajaisista:
Tuolit täyttyvät ja seinänvierillä seisotaan. Pormestari puhuu virkamiesten pyöreitä ja pitkiä virkkeitä ja kehuu kaupunkia. Intian suurlähettilään puhe on lyhyt, muodollinen ja rutikuiva. Samassa puhujapöntön takaa ehtii saliin vanha nainen ja etenee vaivalloisesti kohti tuolien riviä. Pikkutakkiin, kaulahuiviin ja nokian kumisaappaisiin sonnustautunut taiteilija Gupta on heti tilanteen tasalla: hän nousee ja tarjoaa paikkansa vanhukselle. Kyllä herrasmies on herrasmies joka tilanteessa.
Harmi, ei ole asiaa Tampereelle. VArsinkin tuo Tuorin näyttely kiinnostaisi erityisesti.
Tuori on kai kuitenkin -76 syntynyt. Palkinnon raja 35 v.
Aivan oikein, kiitos huomiosta. Vuosiluku on nyt korjattu.
Funtsin jo seuraavaa juttua maailman ”kauneimmasta” taulusta, mutta pitänee siirtää, koska Helena Sinervo palkittiin Tanssivalla karhulla toistamiseen. Ehkä siitä pitää sanoa jotain ensin.