Tuore Hesarin Kuukausiliite teki jutun kirjastoapurahoista. Olen odottanut koska taideapurahojen jako nousee puheenaiheeksi laajemmin. Tein asiasta jutun tähän blogiin jo 18.9.2009.
Pointtini kiteytyy tämän kirjoituksen loppuun, mutta sitä ennen oikaisuja virheellisiin käsityksiin. Kuukausiliitteen artikkelista saa kohtalaisen käsityksen kirjastoapurahojen jaosta. Mutta ainoastaan siitä. Jos lukee vain tämän aamuisen jutun Hesarin pääkirjoitussivulta, on syytä hieman tarkentaa.
Kirjastokorvausapurahaa ei jaeta ”korvauksena tulonmenetyksestä, joka aiheutuu, kun teoksia lainataan ilmaiseksi kirjastoista.” Se ei siis ole korvausperuste. Lainauskorvaus on. Jaosta ei pitäisi olla erimielisyyttä, se on 3,5 senttiä per laina.
Kirjastoapuraha – hölmöstä nimestään huolimatta on aina työskentelyapuraha. Näin sen pitäisi olla myös verottajan käsittelyssä. Hakemus edellyttää tietoja tuotannosta, aiemmista apurahoista sekä suunnitelmaa tulevista hankkeista. Hyvässä apurahahakemuksessa on rahoitussuunnitelma, julkaisun tavoiteaikataulu ja työsuunnitelma, josta selviää myös miksi hanke on niin tähdellinen, että sitä kannattaa rahoittaa.
Mainitun rahan lisäksi Taiteen keskustoimikunta jakaa kirjailijoille 0,5 – 5 vuotisia työskentelyapurahoja samoin kriteerein. Myös alueelliset taidetoimikunnat, joiden summat ovat pieniä, mutta ainakin Pirkanmaalla on pyritty turvaamaan vuosittain yhdelle kirjailijalle kokovuotinen apuraha.
Kirjailijat voivat saada myös säätiöiden työskentelyapurahoja. Suurin jakaja on Suomen Kulttuurirahasto. Lisäksi esim. Kordelinin- ja Wihurin säätiöt. Kenttä on siis laaja ja ”yksityinen sektori” paikkaa, kun valtiolliset järjestelmät jakavat rahaa siihen tapaan kuin Kuukausiliitteen jutussa kerrotaan:
”Vanhemman polven kynäilijöillä ei tunnu olevan mitään moraalisia esteitä nostaa kirjastoapurahaa joka ikinen vuosi, viis siitä, syntyykö tekstiä tai ei”, lehti väittää. Ja todisteiden mukaan näin on. Viittaan siihen mitä juuri kirjoitin hyvästä apurahahakemuksesta. Jotkut jakajista eivät siis itse aina liene moraalisesti tehtäviensä tasalla.
Apurahajärjestelmä ei ole sidottu kirjailijan ansioihin. Oudoimmissakin päätöksissä siis säännöt täyttyvät, tarkoitus ei. Esimerkki 2.10. Aamulehdestä, jossa Jari Tervoa haastatellaan: ”Pari vuotta sitten 430.000 euron verotettavat vuositulot kerännyt Tervo ei pelkää lamaa…”
Ja vielä tieto saman artikkelin faktoista: ”Saanut eniten kirjastoapurahoja Suomessa 2004–2010. Nyt meneillään viisivuotinen valtion taiteilija-apuraha vuoteen 2014 asti.”
Tervo on älykäs mies ja erinomainen kirjailija. Se vain ei istu siihen, että apurahat on tarkoitettu ”kirjallisten työskentelyedellytysten turvaamiseen”. Kun edellisen kerran ihmettelin tätä, sain privaatisti tylyä palautetta. Ehkä avoimuuden aika alkaa olla nyt kypsä, kun kansanedustajien ilmaiset lounaatkin listataan.
Mervi Kantokorpi sanoo Kuukausiliitteen jutussa ehdottaneensa apurahanhakijoille tulorajaa ja saaneensa aina vastauksen ettei käy, koska se vaatisi lainmuutosta. ”No sitten sitä lakia on muutettava! Mä toivon, että Paavo Arhinmäki tarttuisi tähän.”
Lupasin loppuun pointin ja kiteytyksen:
Muutos on jo alkanut. Nyt ei kannata jämähtää puolustamaan vanhoja asemia vaan miettiä yhdessä miten asiat tehdään avoimemmin ja paremmin.
……………………………………………
Jutun kirjoittaja on Pirkanmaan taidetoimikunnan jäsen.
Kuva: Carl Spitzweg (1808–1885) The Poor Poet.
Aivan oikein korjasit Hesarin pääkirjoituksen faktoja. Muutosta apurahakäytäntöihin toivotaan nyt laajasti ja odotan tosiaan että Lex Arhinmäki saadaan. Esitin just oman ehdotukseni Parnasson blogin häntään.
Keskustelu siis jatkuu. Mervin ehdotus on hyvä ja perusteltu. Laitan tähän vielä suoran linkin: http://www.parnasso.fi/2011/10/tukemisesta/#comments
Avoimuutta kehiin, se olisi paras juttu- Päivi Lukkarila pohtii blogissaan asiaa myös.
http://paivilukkarila.wordpress.com/2011/10/03/hankala-yhtalo/
Hyvä, että tästä puhutaan. Itse apuraha on tärkeä. Monille kirjailijoille ainoa kirjoitustyön reaalinen tulonlähde. Vain laki rahan jaosta on pielessä. Ja tietty joissain tapauksissa kaikki eivät ole saaneet rahaa ansionsa mukaan.
Olen ollut itse Pirkanmaan taidetoimikunnan jäsenenä päättämässä apurahoista viisi vuotta ja ajatellut, että jokainen päätös pitäisi voida myöhemminkin avata ja sen tulisi perusteluineen kestää kriittinen tarkastelu. Eli täyttää nuo jutussa mainitsemani hyvän hakemuksen perusteet.
Aluellisissa taidetoimikunnissa voi istua maksimissaan kaksi kolmivuotista kautta. Sitten jäsen vaihtuu. Hyvä asia sekin.
Erinomainen kirjoitus. Eikä kirjailijat ole yksin tämän asian kanssa, vaan ongelma koskee muutakin taiteen rahoitusta. Avoimuudella saadaan varmasti eteenpäin ja tulorajaratkaisut ovat varsin kannatettavia.