Kirjalliset ”näyttämöt” ovat olleet minulle työssäni tärkeitä. Ei siksi, että niiden mahdollinen eksotiikka olisi itseisarvo. Vaan siksi, että vieraassa paikassa ympäristöään alkaa tarkkailla herkemmin. Aistit heräävät eloon uudella tavalla.
Uusi ympäristö on ajattelun kiihoke, muistikirjaan on helpompi tuhertaa muutama rivi. En ole koskaan lähtenyt reissuun hankkimaan materiaalia käsikirjoitukseen. Usein on kuitenkin käynyt niin, että jotain mainittavaa on mukaan tarttunut. Ajatus, ehkä idea, joka sopii romaanin palapeliin, muutama valokuva muistin tueksi. Tarkentavia faktoja on voinut tarkistaa jälkeenpäin eri lähteistä.
Vierailin pari vuotta sitten Vienan Karjalan venäläiskylissä. Seurasin Venehjärven tsasounan portailla miten pässi teurastettiin profeetta Elian muistoksi. Raamattu kertoo miten pyhä mies nousi lopulta tulisilla vanuilla taivaaseen. Karjalaiskylissä rituaaliteurastuksen uhrilla on haettu Jumalan suopeutta eri asioille. Usein hyvälle satovuodelle.
Teurastus ilman tainnutusta kävi muslimien tapaan. Kaulavaltimo viillettiin auki ja veri juoksutettiin portaaseen koverretusta reiästä rukoushuoneen alle. Muslimit kääntävät eläimen pään kohti Mekkaa ja lausuvat samalla: ”Bismillah-Allah-hu-Akbar”. Kun veri valuu kuiviin lihasta tulee ”Halal”, eli sallittua. Kalevalaiskylissä ollaan vielä tiukempia. Naiset eivät saa syödä uhratun eläimen lihaa lainkaan.
Ei liha minuakaan ole kiinnostanut yli kymmeneen vuoteen. Toisesta padasta sai lihatonta keittoa ja tarjolla oli myös leipää ja savustettuja ahvenia. ”Pokon” teurastuksesta ja I. K. Inhan jo yli sata vuotta sitten valokuvaamista maisemista syntyi parin viikon päästä julkaistavaan romaaniini mutaman sivun mittainen kohtaus: Mies kuvittelee isoisänsä pakoa Muurmannin ratatyömaalta. Matka erämaiden halki olisi voinut kulkea juuri Venehjärven kylän kautta.
Marilynin hiuspinnin tapahtumapaikkoina ovat myös Lontoo, Peking ja Budapestin terrorismin museo. Ja Tampereen pääkirjasto Metso sekä Hämeenkatu. Kaikkea on katsottu samoin silmin kuin irtileikattua pässin päätä tsasounan portailla. Ihmetyksen vallassa.
En tiedä olisiko tämä välttämättä ollut se kuva, jonka haluaisin nähdä alkaessani myöhemmin lukea kirjaasi – mutta onhan tässä tuo ikkunan heijastus, katselen sitä.
Myönnetään. Kuva näin esiin nostettuna ei ole kovin esteettinen. Lisäksi kohtaus on kirjassa vain pieni detalji. Itse tapahtuman seuraaminen eläimen nylkemisineen herätti kyllä monenmoisia ajatuksia. Se, että kauppojen tiskit pursuavat paloiteltuja eläimiä ja kesäiset makkaragrillit käryävät vaatii katkeamattoman tappamisen ketjun. Teurastamoihin on turha yrittää kuvaamaan.
Oma kieltäytymiseni lihasta ei alkuaan johtunut vakaumuksellisista tai esteettisistä syistä. Ratkaisu oli yksinkertainen ja itsekäs. Liha ei sopinut minulle. Siitä seurasi raskas ja huono olo. Vuosien varrella on toki tullut pohdittua muutakin asiaan liittyvää. Mainitsin aiemmassa postauksessani Antti Nylénin esseet. Niissä käsitellään myös lihateollisuutta. Vireitä näkökulmia ja pientä provosointia. Itse en suhtaudu kovin fanaattisesti muiden ruokavalioon. Jos lähimmäiselle liha maistuu, mietin miten vaikea minun olisi kieltäytyä lasillisesta punaviiniä. Tosin en tiedä onko se lopulta hyväksi vai pahaksi.
Kuvan ei tarvitse aina olla esteettinen, puhuttelevuus, jokin sen sisältämä viesti on tärkeä. Ja tämä kuvasi on puhutteleva.
En myöskään suhtaudu tiukasti muiden ruokavalioon, ehkä syynä minun kohdallani on se, että syön lihaa (pääasiassa valkoista mutta silti). Ylipäänsä liika tiukkuus ruoka-asioissa sisältää paljon syyllistämistä. Lähden siitä, että useimmilla – vaikkakaan ei kaikilla – ihmisillä on jokin syy valitsemaansa ruokavalioon. Punaviini kuulemma kohtuullisesti käytettynä on terveydelle hyväksi :), punainen liha sen sijaan ei varmaan.
Nyléniä en ole ehtinyt lukea enkä Hännikäistä, vaikka molempien herrojen tekstit lukemisen arvoisia lienevätkin.