Elämä. Henk. koht.

Lupasin tänne jotain hyvin henkilökohtaista.

Äiti täyttää ensi viikolla 83 vuotta.

Omin avuin liikkuminen on välillä hidasta, mutta onnistuu. Pää pelaa kirkkaasti ja tämän päivän asiat ovat yhtä hyvässä muistissa kuin lapsuuden kuvat. Turhien tavaroiden hamstraushalu on yhä lisääntynyt. Sairaalakäynneiltä ei ole vältytty ja sydämentahdistin asennettiin pari kuukautta sitten.

Kaarina Siro, 83 vuotta 3.2.2012

Äitini on aina kirjoitellut asioita ylös. Ei niitä päiväkirjoina voi pitää, muistivihkoja ja paperilappuja lojuu siellä sun täällä. Katkelmia kaikesta mitä kuvitella saattaa. Mutta sellaista on elämäkin. Ei mikään kaunis ja hiottu kaari, vaan sisäisen minän tuottamaa sekalaista ajatussilppua josta kokonaisuutta kasaillaan.

Kokosin yhdestä äidin vihkosta runon. Erimielisyytemme koski ensimmäistä riviä. Pitäisikö siinä mainita henkilö nimeltä. Sovimme että Netanjehu saa edustaa tässä kaikkia kaltaisiaan, jotka ajattelevat ”Si vis pacem, para bellum.” (Jos haluat rauhaa, hanki sotaa)

Jaan tähän runon kaikkien kanssa. Ensi viikolla olen jo Malagan kupeessa, viivyn helmikuun yli kirjoittelen siellä (ja sieltä) aivan uusia asioita.

”Israelin pääministeri Netanjahullekin sellaiset terveiset,

että kointähti hänen sydämessään koittaisi ja hänestä tulisi

niin heikko lenkki, että sotahuurut päästä hälvenisi.”


Sairaalan vihko on tekstiä täynnä, muistissa

päivän tapahtumat pienintä murua myöten ja

vailla viimeistä käyttöpäivää – asiat vain

ottavat loikkia seitsemän peninkulman saappailla:

”vuonna neljäkymmentä sai kauppahallista ostaa tiskin alta

sodassa kuolleiden hevosten lihaa ja rasvaa

jatkosodan aikaan, kun kaikki oli kortilla mustan pörssin kauppiaat

varastivat pienikokoiset koirat ja myivät jäniksen lihana

yhdessä Tammelan yleisen saunan porstuassa

emme me kaikki kuolemassa nuku

vaan kaikki me muutumme – siunaa Herra meitä ja ehtoollista

vaikka se kannibalismia muistuttaakin

huomenna haluaisin lähteä tälläämään itselleni talvihattua

käytäisiin kirpputorilla ja sitä ennen voisi miettiä

sitä johdatustähtee ja kuunnella linnunlaulua –

ollaan vaan helläsydämiset toisiamme kohtaan

se peittää syntien paljouden, näin sanotaan sanassa

ihanteellisia oltiin viime vuosisatojen kirjallisuudessa

vaikka Aleksis K. käytti kansan kieltä… ja viinaakin

kuinkahan mitäänsanomaton olisi ollut Väinö L.

ellei hän olisi pysynyt niin tiukasti totuudessa

minua Herra on kurittanut, vaan ei ole vielä ottanut hengiltä

kuinka tyytyväinen saan olla, että vielä välillä jaksan ulos

ja aika armoton palvelija olen, kun näitä töherryksiäni teen

vaikka toiset raataa töissä iltansakin

lempeni ruusut ne kukkivat varhain

tuoksunsa maailman tuulet jo vei, armaani ainut

mun haaveeni parhain, mua enää koskaan hän muistele ei

säilytä Jumalan sinulle antama persoonallisuus

älä ole kenenkään varjo tai matkija

voimakkaita ihmisiä ovat ne, joita on häiritty

estetty ja ahdistettu.”

7 Replies to “Elämä. Henk. koht.”

  1. Oi, miten kauniin ja sielukkaan näköinen äitisi onkaan kuvassa. Ja nalle suukottaa poskelle.

    Lumoava runo, herkistävä. Lämpöinen onnentoivotus äidillesi!

    Minun tärkein aarteeni on vuonna 2001 kesämaahan matkustaneen mummuni muistikirja, joka on täynnä viisaita pohdintoja elämän mutkista, runojakin.

  2. Upeat varsinkin nuo viimeiset rivit: ”Voimakkaita ihmisiä ovat ne, joita on häiritty, estetty ja ahdistettu” – ja tällaisessa voimassa ei ole ylimielisyyttä.

  3. Ihana kuva ja paljon puhuva runo.Eipä Törmälän Lempi Kaarina eikä muutkaan senajan ”kakarat” tienneet että ,joskus tietokoneiden sivuilla poseeraa.Ihanat lapset ja lastenlapset eivät elä enää ”maahisten” aikaa,vaikka meille se lienee ollut sitä melkein parasta aikaa. Onnea syntymäpäivälle SISKO KULTA!

  4. Tänään on tuo merkkipäiväsi Kaarina. Onnittelut meiltä. Paljon on yhteisiä muistoja, esim. pienen pojan suulla tokaisu bussin matkustajista: isoja renkaita, markkoja korvissa, renkaita korvissa… Hieno kuva sinusta ja entä runo!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

VASTAA LASKUTOIMITUKSEEN KOMMENTOIDAKSESI!